Siirry pääsisältöön

Makujen matkassa

Matkoilla yksi parhaista tavoista tutustua uuteen paikkaan on ruoka. Paikalliset maut, ravintolat, torien herkut ja sattumalta löytyneet kahvilat jäävät usein mieleen yhtä vahvasti kuin nähtävyydetkin.

Tähän koosteeseen olen kerännyt matkamuistoja ruoista maailmalta ja Suomesta, jotka ovat jääneet mieleen. Mukana on niin paikallisia ruokia, onnistuneita ravintolalöytöjä kuin hetkiä, jolloin hyvä ruoka, tunnelma ja seura ovat tehneet kokemuksesta mieleenpainuvan.











Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Tokio, Japani (huhti-toukokuu 2025) Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Nig...

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Italia ja Vatikaani - Ostiasta Rooman kautta Sisiliaan - Kesä 2023 Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäk...