Tämä ruoka- ja ravintolamuisto on vuodelta 2024 Puolan Wrocławista. Äiti ja Reissulasse majoittuivat hotellissa Haston Old Town, ja lomalla tehtiin sitä, mitä nykyajan matkailijat tekevät: selattiin TripAdvisoria enemmän kuin karttaa.
Ravintoloita tutkittiin, kuvia zoomailtiin ja arvosteluja analysoitiin kuin salapoliisit. Mutta jokin epäilytti. Monissa ravintoloissa näytti siltä, että ammattivalokuvaajat olivat asialla – annokset hohtivat kuin muotilehden kannessa. Pohdittiin, maistuuko ruoka oikeasti hyvältä vai onko se vain hyvin valaistu.
Hotellin lähin ravintola, Le Gosse, oli myös tarkasteltu. Arvosanat olivat hyvät. Mutta arvioita oli vain kaksi. KAKSI. Se herätti epäluuloja. Onko tämä piilotettu helmi vai täydellisesti naamioitu pettymys?
Loman aikana syötiin kyllä hyvää ruokaa, mutta ei mitään, mikä olisi saanut aikaan dramatiikkaa tai kyyneliä. Kunnes viimeisenä päivänä äiti ja Reissulasse päättivät mennä aamupalalle hotellin vieressä olevaan Le Gosseen. Valinta tehtiin puhtaasti laiskuuden ja järkevyyden yhdistelmällä – ei jaksettu lähteä merta edemmäs kalaan.
Hyvä niin.
Yllätys oli suuri. Tästä ravintolasta jäi yksi matkojen parhaista makumuistoista.
Aamupalalla tutkittiin listaa hartaudella. Tarjolla oli kolme vaihtoehtoa: Le Gosse Breakfast, Fat Breakfast ja Wellness Breakfast. Valinta tuotti vaikeuksia.
Äiti ja Reissulasse tekivät viisaan päätöksen: valitaan eri vaihtoehdot ja jaetaan. Näin saadaan maksimaalinen makukokemus ilman aamupäivän ruokakatumusta.
Kun annokset saapuivat pöytään, ilmeet olivat näkemisen arvoiset. Pöytään kannettiin kaksi kolmekerroksista tarjotinta – aivan kuin olisi saavuttu englantilaisille teekutsuille.
Tarjottimilta löytyi leipää, leikkeleitä, juustoja, salaattisekoitusta, lohta, avokadoa ja chiasiemenvanukasta marjoilla.
Aamiainen oli niin hyvä, että äiti ja Reissulasse päättivät palata samaan ravintolaan myös illalliselle. Kun löytyy hyvä paikka, siitä pidetään kiinni.
Kun ilta hämärtyi ja oli matkan viimeinen ilta, he suuntasivat takaisin Le Gosseen. Päivän aikana ravintolan ruokalista oli tutkittu nettisivuilta jo valmiiksi, ja päätökset oli tehty ennen kuin menu ehti edes pöytään.
Äiti valitsi alkupalaksi “Beef Tartare with Grilled Cheese Espuma” – koska tartar-pihvit ovat hänen heikkoutensa. Annos sisälsi naudan sisäfileetä, savujuustosta valmistettua espumaa (paksua, kuohkeaa kastiketta), pikkelöityjä vihanneksia kuten suolakurkkuja ja helmisipulia, borodinsky-leipää sekä savuvoita.
Tätä ravintolaa ja erityisesti annosta Filee Mignon pippurikastikkeessa tryffelipyreen kera on muisteltu monesti jälkeenpäin. Ja kun ruoka jää mieleen vielä kotiin palattuakin, tietää löytäneensä jotain erityistä.
Kommentit
Lähetä kommentti