Siirry pääsisältöön

Bryssel: Manneken Pis, Jeanneke Pis ja Manneken Peace Apen silmin

Ensimmäisenä matkapäivänä vuonna 2015 Brysselissä kävellessäni kaupungin kaduilla, matkani johti yhden kaupungin tunnetuimman nähtävyyden luo. Se on pieni, mutta erittäin kuuluisa patsas nimeltä Manneken Pis. Yllätyin siitä, että se niin pieni patsas, vain noin 60 senttimetriä korkea, mutta siitä huolimatta se näytti houkuttelvan paikalle valtavasti turisteja joka päivä.

Manneken Pis esittää pissaavaa poikaa, ja se on yksi Brysselin tunnetuimmista symboleista. Patsas sijaitsee Brysselin vanhassa keskustassa lähellä Grand-Placea, ja sen ympärillä parveilee lähes aina turisteja kameroiden kanssa.

Patsas on vuodelta 1619 ja sen teki joku flaamilainen kuvanveistäjä Jérôme Duquesnoy. Alkuperäinen patsas on jouduttu kuitenkin siirtämään turvaan, koska se on varastettu useita kertoja 1600–1900-luvuilla. Nykyisin paikalla oleva patsas on kopio, ja alkuperäinen säilytetään Brysselin kaupungin museossa.

Mutta miksi ihmeessä pissaavasta pojasta on tehty patsas?

Tähän liittyy useita tarinoita.

Yhden tarinan mukaan kaupungissa vieraillut isä kadotti poikansa. Kaupunkilaiset auttoivat pojan etsimisessä, ja lopulta poika löydettiin siltä paikalta, jossa patsas nykyään seisoo. Poika oli kuulemma rauhallisesti pissaamassa. Iloinen isä päätti rakennuttaa patsaan muistoksi tästä tapahtumasta.

Toinen tarina on hieman jännittävämpi. Sen mukaan Brysseliä piiritettiin sodan aikana ja viholliset yrittivät räjäyttää kaupungin. Pieni poika olisi huomannut pommin sytytyslangan ja sammuttanut sen pissaamalla. Näin kaupunki pelastui.

Hmmm… uskoo ken tahtoo.

Kun minä näin patsaan, poika oli ilman vaatteita. Tämä ei kuitenkaan ole aina tilanne. Manneken Pisillä on nimittäin valtava vaatekokoelma. Patsaalle on tehty yli 900 erilaista asua, ja niitä vaihdetaan eri juhlapäivien ja tapahtumien yhteydessä. Jouluna patsaan voi nähdä esimerkiksi tonttupuvussa.

Moni tietää Manneken Pis patsaan, mutta harvempi tietää, että Brysselistä löytyy myös pissaava tyttö nimeltä Jeanneke Pis.

Eräänä aamuna lähdimme äidin kanssa etsimään tätä patsasta. Kävelimme Brysselin kaduilla ristiin ja rastiin, eikä tyttöä ollut kovin helppo löytää. Lopulta löysimme hänet pienen kujan päästä, ristikon takaa.

Jeanneke Pis patsas sijaitsee Impasse de la Fidélité/Getrouwheidsgang -kujan päässä, lähellä Rue des Bouchers -ravintolakatuja. Se oli kapella kujalla, joten emme meinanneet aluksi löytää patsaan luokse.

Manneken Pis on seissyt paikallaan jo 1600-luvulta lähtien. Jeanneke Pis on huomattavasti nuorempi ja Patsas paljastettiin vuonna 1987. Tämän patsaan on tehnyt belgialainen kuvanveistäjä Denis-Adrien Debouvrie.

Osa ihmisistä kertoo, että Jeanneke Pis on Manneken Pisin leikkikaveri. Toiset taas sanovat hänen olevan pissaavan pojan sisko. No, voihan hän olla molempia – sekä sisko että kaveri.

Yhtenä päivänä kaupungilla kävellessäni löysin vielä kolmannenkin hahmon. Se oli Manneken Peace.

Tällaista tarinaa tällä kertaa Brysselin kaduilta. Matka Brysselissä jatkuu seuraavassa tarinassa suklaamuseoon.

Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Tokio, Japani (huhti-toukokuu 2025) Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Nig...

Makujen matkassa

Matkoilla yksi parhaista tavoista tutustua uuteen paikkaan on ruoka. Paikalliset maut, ravintolat, torien herkut ja sattumalta löytyneet kahvilat jäävät usein mieleen yhtä vahvasti kuin nähtävyydetkin. Tähän koosteeseen olen kerännyt matkamuistoja ruoista maailmalta ja Suomesta, jotka ovat jääneet mieleen. Mukana on niin paikallisia ruokia, onnistuneita ravintolalöytöjä kuin hetkiä, jolloin hyvä ruoka, tunnelma ja seura ovat tehneet kokemuksesta mieleenpainuvan. Andorra la Vella 2014 – Jamónia, valkosipulia ja paahdettua leipää Barcelona 2014 – Ravintola Los Caracoles – Etanoita Espanjassa Gdańsk 2022 – Täydellinen tartar, erikoinen Negroni, kirsikkakastike ja Kotlet Schabowy Istanbul 2015 – Huomioruokaa ja ennustus kahvikupista Soul 2014 – Kurkistus Soulin ruokatarjontaan Tasokasta katuruokaa tarjolla, Streat Helsinki 16.- 22.3.2015 Tallinna, Tartto ja Ateena  Tokio, Rooma ja Belgrad Wrocław, Puola 2024 – Ravintola Le Gosse – Aamupala, tartar ja täydellinen filee mignon

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Italia ja Vatikaani - Ostiasta Rooman kautta Sisiliaan - Kesä 2023 Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäk...