Tokio – Kabukichon vilinää, pilvenpiirtäjä ja sateenvarjoja

Oli toukokuun 2. päivä vuonna 2025. Äidillä ja Reissulassella oli edessä muuttopäivä – siis hotellilta toiselle, ei sentään maasta toiseen. Viisi yötä oli vietetty rauhallisessa Nishi-Shinjukussa puiston laidalla. Nyt suunta vaihtui hieman vilkkaampaan ympäristöön, sinne missä äiti oli jo edellisenä päivänä ihmetellyt korkeaa rakennusta, joka näytti katoavan pilviin.

The Knot -hotellista uloskirjautuminen oli klo 10 ja uuden hotellin, Hotel Groove Shinjukun, sisäänkirjautuminen vasta klo 15. Välimatkaa oli vain pari kilometriä – sellainen “kävelläänkö vai ei” -matka. Ilman matkalaukkuja olisi kävelty, mutta laukkujen kanssa päätös oli nopea: taksi.

Respasta tilattiin kyyti ja kohta huristeltiin kohti Kabukichoa.

Ja Kabukicho… no se on paikka, jonka nimi jo kuulostaa siltä, että siellä tapahtuu asioita. Ja arvaa mitä?

Tapahtuu.

Kabukicho sijaitsee Tokion Shinjuku-alueella ja sitä kutsutaan usein kaupungin vilkkaimmaksi viihdealueeksi. Sitä sanotaan myös “punaisten lyhtyjen alueeksi”, mikä kuulostaa minusta lähinnä siltä, että siellä olisi hirveä määrä lyhtykauppoja… mutta äidin ilmeestä päätellen kyse on jostain ihan muusta. Sanotaan vaikka niin, että iltaisin alueella tapahtuu kaikenlaista aikuisille suunnattua viihdettä – ja pieni pehmoapina keskittyy mieluummin niihin neonvaloihin.

Kuvan tausta ei ole ihan oikea – matkustin mielikuvituksella.

(Kuvan tausta muokattu tekoälyllä.)

Alue syntyi toisen maailmansodan jälkeen, kun Tokioon rakennettiin uutta elämää raunioiden tilalle. Alun perin tänne piti tulla kabuki-teatteri, siitä nimi, mutta suunnitelma ei koskaan toteutunut. Tilalle tuli ravintoloita, baareja, karaokepaikkoja, pelihalleja ja kaikkea muuta, mikä liittyy iltaelämään.

Päivällä alue on vielä melko rauhallinen… mutta illalla?

Silloin syttyvät valot.

Ja niitä riittää.

Kabukichon tunnistaa helposti sen punaisesta portista, joka toimii vähän niin kuin “nyt astut toiseen maailmaan” -kyltin virkaa hoitavana maamerkkinä.

Ja jos kävellessä katsoo ylöspäin, saattaa nähdä vielä yhden tutun hahmon: Godzillan.

Kyllä. Jättilisko itse kurkkii rakennuksen päältä kuin alueen oma järjestyksenvalvoja.

Kabukicho ei ole pelkkä nähtävyys – se on kokemus. Ja sellainen, jonka muistaa vielä pitkään senkin jälkeen, kun neonvalot ovat sammuneet… tai ainakin kun silmät ovat tottuneet niihin.

Samaan aikaan äiti ja Reissulasse kurvasivat taksilla Kabukicho Towerin eteen. Tai no… melkein eteen. Taksi jätti heidät väärälle puolelle rakennusta.

Siinä sitten alettiin pienimuotoinen “missä on hotellin ovi” -seikkailu.

Liukuportaita ylös matkalaukkujen kanssa, sitten vähän pyörimistä sisällä ja lopulta – vihdoin – löytyi oikea hissi.

Hotellin vastaanotto ei muuten ole ihan katutasossa. Ei sinne päinkään.

Se sijaitsee 18. kerroksessa.

Huoneet puolestaan ovat pääosin kerroksissa 20–38, ja niitä on yli 500. Rakennus itse kohoaa noin 225 metrin korkeuteen ja siinä on 48 maanpäällistä kerrosta.

“Hyvä että en ollut mukana. Olisin jäänyt jo aulaan asumaan.”

Kello oli vasta puoli yksitoista, joten huone ei ollut vielä valmis. Matkatavarat jätettiin säilytykseen ja lähdettiin tutkimaan lähialuetta.

Ja tutkittavaa riitti.

Vastaan tuli ravintoloita, karaokepaikkoja, kauppoja ja tuttu Donki-tavaratalo, joissa käytiin taas “ihan vain katsomassa”. Lisäksi kurkattiin läheiseen 7-Eleveniin – tärkeä kohde, koska sieltä haettaisiin myöhemmin aamu- ja iltapalat.

Ravintoloiden määrä tuntui moninkertaistuneen edelliseen majoitusalueeseen verrattuna.

Valinnanvaraa oli.

Ja se on joskus myös ongelma.

Kahden aikaan taivaalta alkoi tihkuttaa vettä. Äiti ja Reissulasse tekivät nopean päätöksen ja suuntasivat suojaan hotellin viereiseen baariin.

Juomat tilattiin. Jalat kiittivät.

Mutta sitten… tihkusade muuttui kunnon sateeksi.

Ja koska sateenvarjoja ei tietenkään ollut, he jäivät käytännössä panttivangeiksi baariin.

(Ei ehkä huonoin paikka jäädä panttivangiksi.)

Mutta äiti on ratkaisukeskeinen.

Hän huomasi tiskin takana sateenvarjoja ja päätti toimia. Äiti marssi tiskille ja kysyi, voisiko lainata yhtä. Tarjoilija katsoi häntä hetken sillä ilmeellä, joka sanoi:

“Onko tämä nyt se kuuluisa sateenvarjovaras?”

Äiti selitti tilanteen ja lupasi palata.

Sateenvarjo ojennettiin.

Ja niin äiti katosi sateeseen… jättäen Reissulassen panttivangiksi.

Hetken päästä hän palasi – sankarina – mukanaan kaksi uutta sateenvarjoa 7-Elevenistä.

Tilanne oli pelastettu.

Panttivanki vapautettu.

Seuraavaksi suunnattiin syömään. Läheiseltä kadulta löytyi ravintola, jossa ruoat valmistettiin itse pöydässä olevalla grillillä.

Siinä grillattiin lihaa ja kasviksia – ja todettiin, että vatsa tuli täyteen.

Kun vatsa oli täynnä, oli aika palata hotellille. Kello oli jo neljä, joten huone oli varmasti valmis.

Sisäänkirjautumisen yhteydessä tarjottiin vielä pieni yllätys: kori juomia, joista sai valita mieleisensä. Äiti ja Reissulasse valitsivat matcha-juomat – uusi tuttavuus molemmille.