Heräsimme aikaisin aamulla Valladolidissa, sillä meillä oli suunnitelmia tälle aamulle. Hotellilta jatkaisimme matkaa jo puoli yhdeltätoista, joten aikaa ei ollut hukattavaksi. Ensimmäiseksi suuntasimme aamiaiselle äidin ja Neiti Elämänpuun kanssa – kahvikupillinen käteen, vähän hedelmiä lautaselle ja suuhun, sitten katse kohti tulevaa seikkailua.
Ennen hotellilta lähtöä ehtisimme vielä toteuttaa yhden tärkeän suunnitelman: geokätkön etsimisen ja pienen aamukierroksen kaupungilla äidin ja Neiti Elämänpuun kanssa.
Aamiaisen jälkeen suuntasimme kätkön koordinaattien perässä kadulle. Kaupunki oli jo elossa – keskusaukion tuntumassa järjestettiin juoksukilpailu, ja juoksijat viilettivät ohi numero rinnassa.
Aamuvalo sai siirtomaatalot hehkumaan, ja aukion ympäristö oli siisti ja hyvin hoidettu.
Mutta kun kävelimme parisataa metriä pois aukiolta, maisema muuttui täysin.
Turistien kulissit jäivät taakse, ja vastaan tuli arkisempi Valladolid: rosoisemmat kadut, vaatimattomammat talot ja hiljaisempi tunnelma. Kontrasti oli yllättävän suuri näin lyhyellä matkalla.
Lähestyimme geokätkön sijaintia ja olimme hieman ihmeissämme, kun ohjeet veivät meidän yksityisalueelle, pienen majatalon pihalle.
Terassilla istuva mies katseli meitä hetken ja kysyi hymyillen:
“Etsittekö aarretta?”
Vastasimme: “Kyllä, kyllä!”
Siitä alkoi pusikoiden ja kivien tutkiminen. Kurkin koloihin ja siirtelin oksia, mutta mitään ei tuntunut löytyvän. Juuri kun olin valmis luovuttamaan, kuului helpottava huuto: “Täällä!” Neiti Elämänpuu oli tehnyt löydön. Jihuu – Valladolidin aarre oli taskussa!
Kätkön löydyttyä ehdimme vielä rauhassa katsella keskustaa. Eräässä risteyksessä poliisi ohjasi liikennettä – ja hymyili leveämmin kuin kukaan poliisi, jonka olen koskaan nähnyt. Kun ylitimme kadun äidin ja Neiti Elämänpuun kanssa, hän toivotti meille iloisesti hyvää huomenta. Pieni hetki, joka jäi mieleen.
Kiertelimme vielä hetken kaupungin katuja ja kurkistimme kauppoihin. Neiti Elämänpuu osti pari kangaskassia, mutta muuten teimme lähinnä ikkunaostoksia.
Lopuksi istuimme keskusaukiolla auringossa jutellen ja nautimme viimeisistä hetkistä Valladolidissa.
Sitten oli aika palata huoneeseen pakkaamaan. Kiertomatka Meksikossa oli päättymässä, ja seuraavan viikon viettäisimme äidin ja Reissulassen kanssa Cancunissa Karibianmeren rannalla. Neiti Elämänpuu suuntasi puolestaan viikoksi Playa del Carmeniin. Äiti oli valinnut kohteeksi Cancunin, koska hän oli aikanaan ollut kolme viikkoa Playa del Carmenissa ja halusi nähdä nyt uuden kohteen.
Ennen rantapäiviä oli kuitenkin vielä yksi etappi: bussimatka Valladolidista Cancuniin. Se saattaa kuulostaa tavalliselta siirtymältä, mutta matkan aikana tapahtui jotain yllättävää.
Matka jatkuu seuraavassa tarinassa.
Kommentit
Lähetä kommentti