Olimme kiertomatkan aikana nähnyt monta eri kaupunki ja temppeliä, kuulleet monta tarinaa ja nähneet kivoja eläimiä. Lisäksi olimme syöneet erittäin maukasta ja vähemmän maukasta ruokaa. Äiti ja Neiti Elämänpuu oli nauttinut myös muutaman aikuistenjuoman, jotka olivat heidän mielestä oikein kelvollisia.
Valladolid oli kiertomatkamme viimeinen kaupunki, josta osa ryhmämme kiertomatkalaisista suuntaisi suoraan lentokentälle. Osa kiertomatkalaisista jatkaisi lomaa Playa del Carmenissa. Me matkustaisimme äidin kanssa viikoksi Cancuniin, sillä äiti oli ollut jo vuonna 2010 Playa del Carmenissa kolme viikkoa – nyt oli aika kokeilla jotain uutta.
Valladolidin hotellin pihalla oli aika sanoa "heippa" lentokentälle lähtijöille. Minua kävi heitä vähän sääliksi, sillä olisin suonut heille lomaviikon rantakohteessa. Kiertomatka oli ollut antoisa, mutta rankka, joten rantaloma oli nyt paikallaan.
Hotellin pihalla toivotettiin hyvät jatkot ja vilkutettiin lentokentälle lähtijöille, kun he olivat bussissa. Lentokenttäkuljetus kaartoi pois, ja me siirryimme toiseen bussiin. Suunnitelmana oli ensin jättää väki Playa del Carmeniin ja jatkaa siitä Cancúniin. Olimme äidin kanssa tyytyväisiä, sillä alkuperäinen suunnitelma olisi kierrättänyt meidät lentokentän kautta – nyt säästäisimme monta tuntia ja pääsisimme suoraan hotellille.
Noin kahden tunnin ajon jälkeen bussi saapui Playa del Carmeniin. Oli aika sanoa "heipat" Neiti Elämänpuulle, joka jäisi sinne viikoksi. Neiti Elämänpuu oli kyllä huisia matkaseuraa. Hän ei kuitenkaan kadonnut elämästämme, laittelimme viimeisen lomaviikon aikana viestejä ja tapasimme uudestaan lähtiessämme Suomeen, Cancunin lentokentällä. Eikä siinä vielä kaikki, Neiti Elämänpuu jäi äidin ja minun elämään myös matkan jälkeenkin. Huisia sanon minä!
Yksi toisensa jälkeen matkustajat poistuivat bussista matkalaukkujensa kanssa. Tunnelma hiljeni.
Kun bussissa oli enää muutama matkustaja, tapahtui jotain kummallista. Kerroin aikaisemmassa tarinassa, että eräs pariskunta oli ostanut Palenquesta matkamuistoksi zapatistisissin. Olin jo silloin miettinyt, että tästä ei ehkä seuraa mitään hyvää.
Yhtäkkiä viereisellä penkillä istui joku – ja tuijotti minua.
Sissi oli karannut huoltajiltaan!
Zapatistisissi tuijotti minua tiukasti, ja minä tuijotin takaisin. Tuijotuskisa alkoi. Hetken päästä minua alkoi huimata.
Sissi pääsi niskan päälle ja piti katseensa naulittuna minuun.
Ehditkö jo huolestua? Ei hätää. Kyse oli leikkimielisestä kisailusta. Tämä sissi oli oikein mukava kaveri ja kertoi nimekseen Chapatisti. Istuimme hetken vierekkäin kuin vanhat tutut, kunnes hänen huoltajansa tuli hakemaan hänet – he jäisivät lomailemaan Playa del Carmeniin tai johonkin Carmenin lähistölle.
Kiertomatkamme oli tullut päätökseen. Näimme matkallamme paljon ja opimme uusia asioita. Minä opin mm. sen, että olen tehty puusta ja ihmiset maisista. No kaikki oppi ei ole aina hyödyllistä. Äiti sai ystävän Neiti Elämänpuusta, ja minä Chapatistista. Lisäksi tutustuin myös moneen mukavaan ihmiseen.
Lopulta huristelimme bussilla kohti Cancunia. Bussissa oli enää äiti, minä, paikallisoppas ja kuljettaja. Kaikki muut – myös suomalainen opas – olivat jääneet Playa del Carmeniin.
Edessä odotti viikko Karibianmeren rannalla Reissulassen seurassa. Hän oli jo lentomatkalla Suomesta Cancuniin.
Mutta se onkin jo aivan toinen tarina.
Kommentit
Lähetä kommentti