Siirry pääsisältöön

Malta – Kohti Gozon saarta ja sen maisemia

Tänään ohjelmassa oli päiväretki Gozon saarelle, joka kuuluu Maltan saariryhmään. 

Gozo on pääsaarta pienempi ja tunnetaan vehreämmästä maisemastaan sekä rauhallisemmasta tunnelmastaan. Jo ennakkoon olin kuullut, että saari on hieman “maalaismaisempi” kuin vilkkaampi Malta.

Minibussi tuli hakemaan meidät hotellilta noin kello kahdeksan aamulla. Olin jotenkin kuvitellut, että ajaisimme vain lyhyen matkan lauttasatamaan ja jatkaisimme pian vesiteitse eteenpäin. 

Mutta ei – bussi huristeli pitkin maita ja mantuja, ja matkaa kertyi yli tunnin verran ennen kuin saavuimme satamaan.

Lauttasatama oli nimeltään Cirkewwa Ferry Terminal, ja lauttayhtiönä toimi Gozo Channel. 

Meillä oli liput valmiiksi ostettuina, mutta omatoimisesti matkustavalle edestakainen matka maksaa vain muutaman euron. Autosta peritään erillinen maksu. Gozolle pääsee myös esimerkiksi Sliemasta turistiristeilyllä, mutta tämä reitti on paikallistenkin ahkerasti käyttämä.

Hetken odottelun jälkeen tapasimme oppaamme Arjan. Hän kertoi olevansa enemmän kielenkääntäjä kuin varsinainen opas, mutta minusta hän vaikutti aivan oikealta oppaalta. Siirryimme hänen kanssaan jonoon – moni muukin oli matkalla Gozolle.

Jonotimme sisätiloissa ehkä noin15 minuuttia ja siirryimme sitten ulos odottamaan laivaan pääsyä. 

Kun vihdoin pääsimme autolautalle, Arja kertoi, että jokainen sai viettää matkan haluamallaan tavalla ja että tapaisimme Gozon terminaalin ulkopuolella. Tämä sopi minulle mainiosti – ryntäsin heti kannelle katsomaan maisemia.

Autolautan sisätilat olivat melko vaatimattomat, mutta siistit. 

Silti ulkokansi houkutteli enemmän, sillä aurinko paistoi lämpimästi ja merituuli tuntui kasvoilla.

Noin 25 minuutin merimatkan jälkeen Gozon saari alkoi hahmottua horisontissa. 

Saaren satama on nimeltään Mgarr. Muuten, kreikkalaisen mytologian mukaan Odysseus vietti seitsemän vuotta tällä saarella nymfi Kalypson vankina – ainakin tarun mukaan.

Gozo on pinta-alaltaan pieni, mutta nähtävyydet sijaitsevat eri puolilla saarta. Siksi saareen tutustutaan usein joko vuokra-autolla, valmiilla retkellä tai Hop on Hop off -bussilla.

Meitä odotti päivän aikana monta mielenkiintoista kohdetta: muun muassa Ġgantijan temppelit, Gozon pääkaupunki Victoria sekä kuuluisa Sininen ikkuna.

Matka jatkuu seuraavassa tarinassa.


Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Tokio, Japani (huhti-toukokuu 2025) Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Nig...

Makujen matkassa

Matkoilla yksi parhaista tavoista tutustua uuteen paikkaan on ruoka. Paikalliset maut, ravintolat, torien herkut ja sattumalta löytyneet kahvilat jäävät usein mieleen yhtä vahvasti kuin nähtävyydetkin. Tähän koosteeseen olen kerännyt matkamuistoja ruoista maailmalta ja Suomesta, jotka ovat jääneet mieleen. Mukana on niin paikallisia ruokia, onnistuneita ravintolalöytöjä kuin hetkiä, jolloin hyvä ruoka, tunnelma ja seura ovat tehneet kokemuksesta mieleenpainuvan. Andorra la Vella 2014 – Jamónia, valkosipulia ja paahdettua leipää Barcelona 2014 – Ravintola Los Caracoles – Etanoita Espanjassa Gdańsk 2022 – Täydellinen tartar, erikoinen Negroni, kirsikkakastike ja Kotlet Schabowy Istanbul 2015 – Huomioruokaa ja ennustus kahvikupista Soul 2014 – Kurkistus Soulin ruokatarjontaan Tasokasta katuruokaa tarjolla, Streat Helsinki 16.- 22.3.2015 Tallinna, Tartto ja Ateena  Tokio, Rooma ja Belgrad Wrocław, Puola 2024 – Ravintola Le Gosse – Aamupala, tartar ja täydellinen filee mignon

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Italia ja Vatikaani - Ostiasta Rooman kautta Sisiliaan - Kesä 2023 Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäk...