Siirry pääsisältöön

Lautalla Singaporesta Batamille – Ape Batamin saarella Indonesiassa

Tämä matkakertomus on kirjoitettu vuonna 2014.

Lähdimme äidin ja Reissulassen kanssa Singaporesta kohti Batamin saarta. Batam kuuluu Indonesiaan ja sijaitsee vain noin 40 minuutin lauttamatkan päässä Singaporesta.

Valitsimme Batamin matkakohteeksi juuri lyhyen välimatkan vuoksi. Lauttoja kulkee Singaporesta Batamille useita kertoja päivässä, joten matkustaminen on helppoa. Lisäksi saaren hintataso on huomattavasti edullisempi kuin Singaporessa tai Suomessa. 

Tiesimme kyllä etukäteen, ettei Batam ole mikään täydellinen trooppinen paratiisisaari. Silti ajattelimme, että saarelta löytyisi mukava ranta, jossa voisimme viettää aikaa.

Satamassa ostimme lauttaliput Batam Fast -yhtiöltä. Lauttoja kulki päivän aikana useita, joten lähtö onnistui helposti samana päivänä.

Lautan kannelta näkyi vielä Singaporen korkeat rakennukset. Sää oli todella sumuinen, mutta pilvenpiirtäjät erottuivat silti horisontista. Katselin maisemia ja heilutin tassuani kaupungille.

Batamille saavuttaessa piti täyttää maahantulolomake. Onneksi se oli helppo: nimi, passin tiedot ja hotellin nimi. Äiti hoiti paperityöt, kuten yleensäkin. Viisumi ostettiin satamasta, ja sen jälkeen pääsimme turistien lyhyempään passintarkastusjonoon.

Hotellimme sijaitsi lähellä keskustaa, mäen päällä. Kattoterassilta oli hienot näkymät ympäristöön. Huonona puolena oli, että hotellilta oli hankala lähteä kävellen mihinkään ja jouduimme ajelemaan taksilla.

Äidin kaveri oli kertonut meille etukäteen Bintanin luksusresorteista, mutta sellainen ei tällä kertaa kiinnostanut. Minä, äiti ja Reissulasse halusimme nähdä oikeaa Batamia – paikallista elämää eikä pelkkiä lomakeskuksia.

Kun pääsimme hotellihuoneeseen, valtasin itselleni yhden sängyn. Sen jälkeen minun piti tietenkin tutkia huolellisesti huonepalvelun lista. Apinan täytyy aina tietää, mitä herkkuja on saatavilla.

Myöhemmin päätimme kävellä hotellilta keskustaan. Se oli kuitenkin sellainen kävely, jota emme tehneet toista kertaa. Kunnollisia kävelyteitä ei juuri ollut.

Matkan varrella näimme paikallisten taloja, pieniä kioskeja ja pyykkejä kuivumassa naruilla. Paikallisia nauratti hieman, kun kuvasimme heidän pyykkejään.

Pihoilla kulki myös kukkoja, ja kaduilla näkyi vaalijulisteita. Ilmeisesti saarella oli vaalit meneillään.

Lopulta löysimme suuren ilmastoidun ostoskeskuksen. Sana ilmastointi ansaitsee tässä kohtaa erityisen maininnan, sillä olimme kävelleet helteessä jo hyvän tovin.

Ostoskeskuksessa söimme ankkaa ja muuta hyvää ruokaa. 

Ruuan jälkeen äiti ja Reissulasse joivat paikalliset Bintang-oluet. Heidän mielestään ne maistuivat oikein hyviltä. Minä en ollut asiasta aivan vakuuttunut.

Illalla istuimme hotellin kattoterassilla. Siellä vietimme oikeastaan jokaisen illan Batamilla. Sain roikkua terassin kaiteella ja katsella maisemia, mutta äiti piti minuna tarkasti silmällä.

Batamin hintataso oli paljon alhaisempi kuin Singaporessa tai Suomessa, joten äiti ja Reissulasse nauttivat iltaisin terassilla edullisia aikuisten juomia.  

Seuraavana päivänä päätimme vuokrata taksin ja lähteä etsimään rauhallista rantaa.

Seikkailu Batamilla oli vasta alkamassa, mutta mitä seuraavana päivänä tapahtui? Siitä voit lukea seuraavassa tarinassani. 


Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Tokio, Japani (huhti-toukokuu 2025) Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Nig...

Makujen matkassa

Matkoilla yksi parhaista tavoista tutustua uuteen paikkaan on ruoka. Paikalliset maut, ravintolat, torien herkut ja sattumalta löytyneet kahvilat jäävät usein mieleen yhtä vahvasti kuin nähtävyydetkin. Tähän koosteeseen olen kerännyt matkamuistoja ruoista maailmalta ja Suomesta, jotka ovat jääneet mieleen. Mukana on niin paikallisia ruokia, onnistuneita ravintolalöytöjä kuin hetkiä, jolloin hyvä ruoka, tunnelma ja seura ovat tehneet kokemuksesta mieleenpainuvan. Andorra la Vella 2014 – Jamónia, valkosipulia ja paahdettua leipää Barcelona 2014 – Ravintola Los Caracoles – Etanoita Espanjassa Gdańsk 2022 – Täydellinen tartar, erikoinen Negroni, kirsikkakastike ja Kotlet Schabowy Istanbul 2015 – Huomioruokaa ja ennustus kahvikupista Soul 2014 – Kurkistus Soulin ruokatarjontaan Tasokasta katuruokaa tarjolla, Streat Helsinki 16.- 22.3.2015 Tallinna, Tartto ja Ateena  Tokio, Rooma ja Belgrad Wrocław, Puola 2024 – Ravintola Le Gosse – Aamupala, tartar ja täydellinen filee mignon

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Italia ja Vatikaani - Ostiasta Rooman kautta Sisiliaan - Kesä 2023 Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäk...