Siirry pääsisältöön

Kuala Lumpurin ostoskeskus ja Petronas-tornit

Kuala Lumpurin matkakertomus on ajalta 28.3.-1.4.2014.

Seuraavana päivänä tutustuimme hotellin vieressä olevaan ostoskeskukseen. Suria KLCC oli suuri ja täynnä kauppoja sekä ruokapaikkoja. 

Löysimme sieltä mukavan meksikolaisen ravintolan, ja Reissulasse maistoi jotain vihreitä juttuja sisältävää terveysjuomaa, nimeltään Mojito.

Kun ruoka oli syöty, tapasimme myös äidin suomalaisen kaverin, joka oli tullut Malesiaan formula-kisoja varten. Yhdessä lähdimme ihailemaan Petronas Towers -torneja. Tornit olivat todella korkeat, ja enkä malttanut olla ottamatta kuvia tornien juurelta.

Petronas Towersin kaksos­tornit valmistuivat vuonna 1998 ja ne ovat noin 452 metriä korkeita. Tornit ovat yhdistetty toisiinsa korkealla sijaitsevalla ilmasillalla. Tornien juurella on suuri puisto ja ostoskeskus, joten alueella riittää nähtävää. 

Sitten vettä alkoi satamaan kaatamalla, ja suuntasimme taksilla paikkaan, jossa myytiin lippuja Formula 1 Malaysian Grand Prixiin.

Taksikuski lähti auttamaan meitä lippujen ostossa. Hetken neuvottelujen jälkeen meillä oli liput kisoihin. Taksikuskin kanssa sovittiin, että hän lähtisi viemään meitä seuraavana päivänä kisoihin ja hän toisi meidät myös takaisin.



Onneksi se äidin kaveri osasi tinkiä ja hoitaa muutenkin kaikki lippu- ja taksi-jutut. Ilman häntä meillä olisi jäänyt kisat kokematta. Kiitosta vaan, jos satut lukemaan tätä minun bloggausta! Äiti on niin huono tekemään kauppaa, kun se inhoaa tinkimistä.

Illan päätteeksi söimme ja katselimme Manchester Unitedin peliä, kun ulkona oli ukonilma ja rankkasade. Seuraavassa tarinassa pääset meidän mukana Sepangin radalle formuloihin.


Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tokio, Japani 2025

Tästä koosteesta löydät kaikki tarinat Tokion matkasta, joka tehtiin huhti–toukokuussa 2025.  Minä (Ape) en ollut mukana matkalla, mutta olen kuullut äidiltä ja Reissulasselta niin monta kertomusta, että voisin melkein väittää olleeni mukana. Toimin tämän matkan tarinankertojana. Matka alkaa tästä tarinasta:  Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Jos et halua lukea kaikkia tarinoita, voit valita seuraavasta listasta juuri sinua kiinnostavat kohteet. Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Night & Light – ilmainen valoshow Shinjukussa Osa 7. Tokio – Hop-on Hop-off -bussi, Akihabara & Asakusa Osa 8. Tokio – Omoide Yokocho, hummerisämpylä ja Kabukicho...

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Agia Marina ja Hania, Kreeta (heinäkuu 2022) Agia Marina, Kreeta – Parvekenäkymä, pyyhe-eläimiä ja täydellinen stifado Hania, Kreeta – Venetsialainen satama, historiaa ja hyviä istumapaikkoja Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa O...

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäkuu 2022   Ayia Napa ja Nikosia – Kypros 2015 Cancun ja Isla Mu...