Siirry pääsisältöön

Hop-On Hop-Off-bussi ja veneretki Singaporessa

Tässä tarinassa kerron päivästä, jolloin päätimme katsella Singaporea hieman rennommin – nimittäin bussin kyydistä.

Aamulla äiti totesi nopeasti sen, minkä minäkin olin huomannut: kaupungilla kävellessä tuli päivällä todella kuuma. Niinpä hyppäsimme Hop-On Hop-Off -kiertoajelubussiin äidin ja Reissulassen kanssa. Bussi kiertää kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä. Ja mikä parasta – istuimme bussin yläkannella, josta näimme paljon hienoja rakennuksia ja muita nähtävyyksiä.


Koska ostimme kahden päivän lipun bussiin, saimme siihen kaupan päälle myös veneretken. Se kuulosti minun mielestäni oikein hyvältä suunnitelmalta. Veneajelu olikin ihanan viileä kokemus kuumana päivänä. Tuuli puhalsi veden päällä vielä mukavammin kuin bussin katolla, ja minä katselin maisemia repun reunalta. On se jännä, miten erilaiselta kaupunki näyttää, kun sitä katsoo vedestä käsin.


Veneajelun jälkeen palasimme hetkeksi hotellille lepäämään. Sitten äiti sanoi, että nyt lähdetään käymään Sentosan saarella. Reissulasse nimittäin halusi mennä uimarannalle.


Äiti ei ollut asiasta aivan yhtä innostunut. Hän oli nimittäin polttanut naamansa pahasti Malaysian Grand Prix -formulakisoissa Kuala Lumpurissa, joten aurinko ei ollut hänen suosikkinsa juuri sillä hetkellä, mutta hän sai aikansa kulumaan sillä aikaa, kun Reissulasse oli rannalla ja kävi uimassa.


Rannalla minä yritin olla oikein reipas viidakkoseikkailija. Huomasin puussa hienon pähkinän ja ajattelin heti, että Apehan kiipeää ja nappaa sen!


No… yritys oli kyllä kova, mutta täytyy myöntää yksi asia: kotiapinana elänyt pehmolelu ei ole mikään mestarikiipeilijä. Yritys päättyi siihen, että katselin pähkinää maasta käsin ja päätin, että ehkä joku oikea apina saa sen.

Vietimme rannalla noin tunnin verran. Sen jälkeen lähdimme jo takaisin, emmekä jääneet tutkimaan Sentosaa enempää. Äiti sanoi, ettei paikka oikein ole hänen juttunsa. Täytyy sanoa, etten minäkään erityisesti haaveile teemapuistoista. Saarella sijaitsee myös Universal Studios Singapore, mutta vuoristoradat eivät ole oikein minun tyyppistä seikkailua.

Mutta jos sinä pidät huvipuistoista, rannoista ja lomatunnelmasta, niin Sentosaan kannattaa varmasti tutustua kunnolla.

Minulle päivän parhaat hetket olivat bussin katolla istuminen ja tuulen viileä puhallus turkissa. 

Matka Singaporessa jatkuu seuraavassa tarinassa.


Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Tokio, Japani (huhti-toukokuu 2025) Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Nig...

Makujen matkassa

Matkoilla yksi parhaista tavoista tutustua uuteen paikkaan on ruoka. Paikalliset maut, ravintolat, torien herkut ja sattumalta löytyneet kahvilat jäävät usein mieleen yhtä vahvasti kuin nähtävyydetkin. Tähän koosteeseen olen kerännyt matkamuistoja ruoista maailmalta ja Suomesta, jotka ovat jääneet mieleen. Mukana on niin paikallisia ruokia, onnistuneita ravintolalöytöjä kuin hetkiä, jolloin hyvä ruoka, tunnelma ja seura ovat tehneet kokemuksesta mieleenpainuvan. Andorra la Vella 2014 – Jamónia, valkosipulia ja paahdettua leipää Barcelona 2014 – Ravintola Los Caracoles – Etanoita Espanjassa Gdańsk 2022 – Täydellinen tartar, erikoinen Negroni, kirsikkakastike ja Kotlet Schabowy Istanbul 2015 – Huomioruokaa ja ennustus kahvikupista Soul 2014 – Kurkistus Soulin ruokatarjontaan Tasokasta katuruokaa tarjolla, Streat Helsinki 16.- 22.3.2015 Tallinna, Tartto ja Ateena  Tokio, Rooma ja Belgrad Wrocław, Puola 2024 – Ravintola Le Gosse – Aamupala, tartar ja täydellinen filee mignon

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Italia ja Vatikaani - Ostiasta Rooman kautta Sisiliaan - Kesä 2023 Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäk...