Oli helmikuu 2015 ja heräsimme äidin kanssa Cancunissa kahdeksan aikaan aamulla. Aamiaisen jälkeen suuntasimme hotellin altaalle, kun taas Reissulasse oli lähtenyt jo aamun aikaisina tunteina retkelle Chichen Itzaan.
Me emme äidin kanssa retkelle lähteneet, sillä äiti oli käynyt Chichen Itzassa jo viisi vuotta aiemmin. Lisäksi olimme nähneet kiertomatkalla runsaasti mayaraunioita, joten sadepäivän lepotauko tuntui hyvältä vaihtoehdolta.
Altaalla ollessa hotellin miespuolinen työntekijä kävi kyselemässä missä äidin aviomies on. Äiti hämmentyi hetkeksi, koska hänellä ei ollut sellaista. Muutaman sekunnin päästä, äiti ymmärsi miehen tarkoittavan Reissulassea ja ilman suurempia selittelyitä äiti vastasi: "Hän meni retkelle Chichen Itzaan."
Ehdimme olla altaalla noin tunnin, kunnes taivas tummeni ja alkoi sataa. Palasimme huoneeseen juuri sopivasti – hetkeä myöhemmin vettä tuli jo kaatamalla.
Sadepäivää ei kuitenkaan kannata lomalla jäädä harmittelemaan. Se pilaa vain tunnelman. Moni suuntaa sateella ostoskeskuksiin tai museoihin, mutta meille sopi täydellisesti rauhallinen lepopäivä. Kömmimme peiton alle selaamaan Facebookia ja Instagramia, joista seurasimme tuttujen kuulumisia.
Ystävämme, Neiti Elämänpuu, joka lomaili samaan aikaan Playa del Carmenissa, oli julkaissut kuvia huonesiivoojan tekemistä pyyhe-eläimistä. Niitä katsellessa minua alkoi vähän harmittaa – meidän huoneessamme ei ollut näkynyt yhtäkään pyyhehahmoa, vaikka tippejä oli jätetty siivoojalle jo ensimmäisestä päivästä lähtien.
Meksikossa hotellihuoneessa on usein kirjekuori, johon siivoojalle voi jättää tipin. Äiti on opettanut, että tippejä kannattaa antaa pitkin viikkoa, ei pelkästään lopussa. Viimeisenä päivänä rahaa ei yleensä jätetä, sillä ei ole varmuutta, kuka kuoren lopulta ottaa.
Mutta takaisin pyyhehahmoihin. Kun mitään ei kuulunut, aloin olla jo hieman surullinen. Silloin äiti keksi huisin idean: jos siivooja ei tee pyyhe-eläimiä, niin tehdään ne itse!
Ensimmäiseksi syntyi käärme – oikein mainio luikertelija.
Seuraavaksi ilmestyi meksikolainen hahmo, joka oli mielestäni vähän turhan puhelias.
Lopuksi äiti loi vielä otuksen, joka muistutti lohikäärmeen ja joutsenen yhdistelmää. Oli se mikä oli, minä olin haltioissani uusista kavereistani.
Äiti tervehti siivoojaa joka aamu iloisesti, ja tippejä jätettiin silloin tällöin. Loppuviikosta alkoi tapahtua.
Toiseksi viimeisenä iltana vuoteella odotti wc-paperista taiteltu ruusu. Se oli selvä merkki: meidät oli huomattu.
Päivää ennen kotiinlähtöä kylpyhuoneeseen oli ilmestynyt vihdoin oikea pyyhejoutsen.
Pidin siitä erityisen hyvää huolta.
Sadepäivä kului lopulta leppoisasti hotellilla. Reissulasse palasi retkeltään illalla kuuden aikaan. Tapasimme hänet hotellin baarissa ja vaihdoimme päivän kuulumiset. Reissulasse kertoi meille retkestään ja minä kuuntelin tarkasti tarinaa.
Seuraavana päivänä suuntasimme äidin ja Reissulassen kanssa katsomaan kuuluisaa Cancún-kylttiä ja sen edustalla olevaa rantaa. Sen jälkeen päätimme tehdä vielä uuden yrityksen tutustua kaupungin keskustaan – tällä kertaa bussilla sille puolelle kaupunkia, jossa hotellityöntekijät ja paikalliset asuvat.
Matka jatkuu seuraavassa tarinassa.
Kommentit
Lähetä kommentti