Siirry pääsisältöön

Cancún – turistimeininkiä ja kuuluisa Cancún-kyltti

Tänään suunnitelmissa oli kävely merenrannassa ja vierailu kuuluisan Cancún-kyltin luona. Me turistit olemme kyllä hassua porukkaa – johonkin pystytetään isot värikkäät kirjaimet, ja heti olemme jonossa ottamassa kuvia niiden edessä.

Hyppäsimme äidin ja Reissulassen kanssa bussiin ja huristelimme kohti määränpäätä Cancunissa. Aamuruuhka oli jo ohi, joten tällä kertaa saimme istua väljästi ilman tungosta.

Cancún-kyltin kohdalla avautui leveä, julkinen hiekkaranta. Valkoinen hiekka ja turkoosi meri näyttivät upeilta, vaikka taivaalla liikkui pilviä.

Alueella oli myös pieni näköalatasanne, jossa minusta napattiin kuva merimaiseman kanssa.

Itse kyltin edustalla riitti vilskettä. Turisteja oli jonoksi asti, ja äiti päätyi jälleen kuvaajaksi, kun eräs porukka pyysi yhteiskuvaa. Onneksi hän ehti napata kuvan myös minusta värikkäiden kirjainten edessä.

Paikalle saapui myös hääpari valokuvaajineen. Valkoinen hääpuku, tuulessa hulmuava huntu ja Karibianmeri taustalla – aika näyttävä yhdistelmä.

Alun perin meillä oli tarkoituksena jatkaa rauhalliselle rantakävelylle. Menimme alas rannalle, mutta sää oli muuttunut pilviseksi ja tuuliseksi. Aallot löivät voimakkaasti rantaan, eikä tunnelma ollut enää niin houkutteleva pitkälle kävelylle.

Suunnitelmia piti siis muuttaa lennossa. 

Päätimme hypätä takaisin bussiin ja suunnata keskustaan.

Seuraavassa tarinassa lähdemme ajelemaan sille puolelle kaupunkia, jossa paikalliset asuvat – pois hotellialueen kiiltokuvamaisemista.


Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tokio, Japani 2025

Tästä koosteesta löydät kaikki tarinat Tokion matkasta, joka tehtiin huhti–toukokuussa 2025.  Minä (Ape) en ollut mukana matkalla, mutta olen kuullut äidiltä ja Reissulasselta niin monta kertomusta, että voisin melkein väittää olleeni mukana. Toimin tämän matkan tarinankertojana. Matka alkaa tästä tarinasta:  Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Jos et halua lukea kaikkia tarinoita, voit valita seuraavasta listasta juuri sinua kiinnostavat kohteet. Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Night & Light – ilmainen valoshow Shinjukussa Osa 7. Tokio – Hop-on Hop-off -bussi, Akihabara & Asakusa Osa 8. Tokio – Omoide Yokocho, hummerisämpylä ja Kabukicho...

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Agia Marina ja Hania, Kreeta (heinäkuu 2022) Agia Marina, Kreeta – Parvekenäkymä, pyyhe-eläimiä ja täydellinen stifado Hania, Kreeta – Venetsialainen satama, historiaa ja hyviä istumapaikkoja Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa O...

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäkuu 2022   Ayia Napa ja Nikosia – Kypros 2015 Cancun ja Isla Mu...