Minä en ollut tällä matkalla mukana. Olin kotona, todennäköisesti banaaneja syömässä. Mutta sain kuulla kaiken. Ja kun sanon kaiken, tarkoitan askelmäärät, ruokalistat ja sen, kummalle puolelle katua hotellihuone sattui.
Oli heinäkuu 2024, kun äiti ja Reissulasse suuntasivat kaupunkilomalle Wrocławiin. Puola ei ollut heille mikään arvoitus: aiemmin oli koluttu Krakova ja Gdańsk, ja äiti oli vuosia sitten käynyt myös Varsovassa.
Mutta Wrocław oli uusi tuttavuus.
Se tarkoitti kahta asiaa:
1) Google Maps auki.
2) Kävelyä. Paljon kävelyä.
Lentokentältä hotellille – järki mukana ja lompakko kiittää
Wrocław Copernicus Airportilta hotellille hurautettiin Boltilla. Halvempi kuin taksi – ja Reissulasse ei tunnetusti maksa ylimääräistä, jos vaihtoehtona on “ihan yhtä hyvä mutta edullisempi”.
Kolmeksi yöksi majoituttiin Haston Old Towniin. Hotelli oli äidin arvioinnissa “ihan hyvä”. Tämä tarkoittaa suomeksi:
– huone oli tilava ja siisti
– sänky ei narissut
– suihkusta tuli vettä
Hotelli ei ollut aivan vanhankaupungin ytimessä, mutta kävelymatka keskusaukiolle oli noin 650 metriä. Eli juuri sopiva lämmittely ennen varsinaista kilometrikeräystä.
Huone oli strategisesti oikealla puolella katua – siellä, missä ei kulkenut raitiovaunukiskoja. Ikkunasta näkyi kirkko.
En tiedä, olisiko toisella puolella taloa saanut kaupan päälle metallista aamumusiikkia viiden minuutin välein.
Lento oli lähtenyt Suomesta aikaisin aamulla, ja hotellille saavuttiin ennen virallista sisäänkirjautumisaikaa. Onneksi respassa tarjottiin early check-in -mahdollisuutta. Äiti ja Reissulasse tarttuivat siihen nopeammin kuin buffetpöydän viimeiseen croissantiin.
Pieni lepo. Sitten menoksi, sillä aikaa oli vain kolme päivää.
Rynek – pastellitaloja ja terasseja
Ensimmäinen suunta: vanhankaupungin sydän eli Rynek.
Matkalla vastaan tuli koristeellisia julkisivuja ja suuri sudenkorentoteos, joka sai äidin ja Reissulassen pysähtymään. Olikohan kyseessä taideteos vai Puolan luonnon uusi aggressiivinen alalaji.
Matkalla tuli vastaan myös useita tonttuja, mutta Wroclawin tontuista kerron sinulle toisessa tarinassa.
Rynek on 213 metriä pitkä ja 178 metriä leveä suorakulmainen aukio. Käytännössä siis niin iso, että jos sovitte tapaavanne “siinä keskellä”, varaudu puhelinyhteyteen.
Aukiota reunustavat värikkäät porvaristalot näyttävät siltä kuin joku olisi päättänyt käyttää koko pastellivärikartan yhdellä kertaa.
Terasseja on enemmän kuin ihminen ehtii testata kolmessa päivässä – vaikka kuinka yrittäisi.
Aukiolta löytyi myös suihkulähde.
Ja tietenkin siellä seisoo kaupungin ylpeys, goottilainen Wrocławin raatihuone. Rakennus, joka on nähnyt vuosisatoja, hallitsijoita ja todennäköisesti myös muutaman turistin, joka yrittää saada sen mahtumaan yhteen valokuvaan.
Aamupäivällä ei vielä istuttu terassille. Kurinalaisuus säilyi.
Mutta iltapäivällä palattiin. Ruokalistojen vertailu alkoi – ja tämä on tunnetusti yksi tärkeimmistä kulttuurimuodoista. Lopulta valinta tehtiin ja loma sai virallisen aloitusleiman.
Joen toiselle puolelle – Odra ja Ostrów Tumski
Rynekiltä matka jatkui joen rantaan.
Odra virtaa kaupungin halki, ja sen rannalla kohoaa näyttävä Wrocławin yliopisto barokkijulkisivuineen. Reissulasse ja äiti ottivat useamman kuvan. Varmuuden vuoksi.
Matka jatkui kävellen joen rantaan pitkin, jonka rannalta löytyi terasseja ja kahviloita.
Horisontissa näkyi Pyhän Johannes Kastajan katedraali kaksoistorneineen. Se sijaitsee Ostrów Tumskin alueella, kaupungin vanhimmassa osassa. Tornit kohoavat lähes 100 metrin korkeuteen ja näkyvät kauas.
Ostrów Tumski -alueella askel hidastuu.
Joko historian painosta tai mukulakivistä. Molemmat mahdollisia.
Katedraali on goottilainen punatiilinen järkäle 1200–1300-luvuilta, ja sitä on korjattu erityisesti toisen maailmansodan jälkeen. Ulkoa se näyttää jykevältä ja mahtipontiselta.
Lisää kilometrejä – patsaita ja pihoja
Ensimmäinen päivä oli kulunut kuin huomaamatta – vanhankaupungin kujilla ja Ostrów Tumskin mukulakivillä. Askelia ja kuvia kertyi. Mutta sehän ei riitä. Kun on kolme päivää aikaa, ei voi jäädä yhteen kaupunginosaan pyörimään, vaikka se kuinka olisi kaunis.
Illalla hotellihuoneessa alkoi tuttu rituaali: iltatutkimus. Sängyn reunalla istuttiin, puhelimet kädessä, ja kysyttiin internetiltä se klassinen matkailijan kysymys: mitä muuta täällä oikein on?
Ja internet vastasi.
Ruudulle ilmestyi kuvia patsaista, jotka näyttivät nousevan keskeltä katua. Lisäksi löytyi kuvia pihasta, jossa seisoi eläinhahmoja rivissä kuin hiljainen kokous. No totta kai ne piti nähdä.
Seuraavana päivänä suunnaksi otettiin katu, jossa oli “nousevat” patsaat. Kohde sijaitsi ul. Świdnickan ja ul. Marszałka Józefa Piłsudskiego -kadun risteyksessä, noin 1,2 kilometrin kävelymatkan päässä Rynekiltä. Eli juuri sopiva matka: ei liian lyhyt, ei liian pitkä – mutta riittävä muistuttamaan, että tämä on edelleen kävelyloma.
Paikan päällä odotti teos nimeltä Pomnik Anonimowego Przechodnia – suomeksi Nimettömän ohikulkijan muistomerkki. Vuonna 2005 paljastettu veistos koostuu 14 pronssisesta hahmosta. Osa heistä “uppoaa” jalkakäytävän alle, osa taas nousee sen uumenista esiin.
Veistos symboloi tavallisten ihmisten kohtaloita Puolan kommunistisella aikakaudella – sitä, miten ihmiset katosivat historian varjoihin ja nousivat esiin vasta vapauden palattua. Se on yhtä aikaa yksinkertainen ja voimakas. Ei pelkkä erikoinen kuvauskohde, vaan muistutus ajasta, joka ei ole kovin kaukana.
Kaupunkiin tutustuminen jatkui kävellen, ensin käveltiin yhteen suuntaan ja sitten toiseen. Lopuksi palattiin takaisin vanhaan kaupunkiin, josta piti etsiä vielä yksi nähtävyys - piha, jossa oli eläinpatsaita.
Teos löytyy pieneltä Stare Jatki -kujalta. Sen nimi on Pomnik ku czci Zwierząt Rzeźnych, joka tarkoittaa suomeksi Teurastuseläinten muistomerkkiä. Piotr Wieczorek loi teoksen vuonna 1997 kunnianosoituksena eläimille. Alue, jossa patsaat sijaitsevat, tunnetaan keskiajalta lähtien teurastus- ja lihamyyntialueena.
Kaupunki ei siis tarjoa pelkkää pastellia ja terassia – mukana on myös historiaa ja symboliikkaa.
Viimeinen päivä – Japanilainen puutarha ja Centennial Hall
Kun vanhakaupunki oli koluttu, päätettiin viimeisenä päivänä kävellä pidemmälle. Kohteiksi valikoituivat Japanese Garden ja massiivinen Centennial Hall, jotka sijaitsivat lähellä toisiaan ja noin 3,5 kilometrin päässä hotelilta.
Japanilainen puutarha tarjosi rauhaa, lampia ja siltoja. Äidin arvio: “ihan ok”. Ei kuitenkaan "must see". Tämä on siis virallinen äidin luokitus, jota ei pidä kyseenalaistaa.
Centennial Hall sen sijaan teki paremman vaikutuksen. Se on monikäyttöinen tapahtuma-, näyttely- ja konserttihalli, joka rakennettiin vuosina 1911–1913. Sen edustalla oleva suihkulähdealue tarjosi musiikin tahdissa liikkuvan vesishown.
Paluumatkalla hotellille vastaan tuli vielä lisää patsaita ja yksi erityisen näyttävä rakennus: Wrocławin kansallismuseo, jonka julkisivu oli peittynyt vehreään köynnöskasvillisuuteen. Näytti siltä kuin rakennus olisi päättänyt pukeutua kesään.
Yhteenveto Apen näkökulmasta
Kolme päivää.
Paljon kävelyä.
Hyvää ruokaa.
Historiaa, jokia, aukioita – ja pieniä tonttuja, joista kerron erikseen.
Äidin ja Reissulassen viimeinen ilta päättyi erinomaiseen illalliseen ravintolassa, josta olen jo kertonut toisessa tarinassa:
Ja jos Wroclawin tontut vielä puuttuvat lukulistaltasi, ne odottavat omassa kertomuksessaan:
Muuta luettavaa:
Kaikki matkakertomukset
Makujen matkassa
Matkareitit ja koosteet
Kommentit
Lähetä kommentti