Oli joulukuu vuonna 2014 ja olimme äidin kanssa Soulissa. Päivän ohjelmassa oli käydä Gwangjang Market -nimisessä paikassa tutustumassa paikalliseen ruokakulttuuriin. Ensin ajattelimme hurauttaa taksilla kohteeseen, mutta päivä oli niin aurinkoinen, että päätimme kävellä.
Kartasta löytyi myös katedraali, jota emme olleet vielä nähneet, joten suuntasimme hotellilta ensin kirkolle. Kyseessä oli kaunis Myeongdong Cathedral, jonka pihalta löytyi jouluseimi.
Kun kurkkasimme kirkkoon sisään, siellä oli parhaillaan häät menossa. Nappasin nopeasti kuvan ja poistuimme vähin äänin, ettemme häirinneet juhlaväkeä.
Jatkoimme matkaa oletettuun oikeaan suuntaan. Kuljimme pitkää katua eteenpäin ja tarkistimme karttaa vähän väliä. Wifiä meillä ei ollut käytössä. Aikamme käveltyämme emme kuitenkaan olleet enää aivan varmoja sijainnistamme. Juuri kun aloimme tähyillä taksia, oikealla puolella näkyi markkinapaikka. Nimestä emme tosin pystyneet päättelemään, olimmeko oikeassa paikassa.
Menimme kauppahalliin sisään ja katselimme, mitä kaikkea oli myynnissä. Ostoksilla näytti olevan lähinnä paikallisia, ja tarjolla oli kotiin ostettavia ruokia. Varsinaisia ruokakojuja ei kuitenkaan näkynyt.
Nyt oli aika ottaa taksi. Kävelimme suuren tien laitaa ja äiti huitaisi meille kyydin. Hän antoi kuskille lapun, johon oli kirjoittanut koreaksi kohteen osoitteen. Minua vähän jännitti, että mitähän tästä seuraa. Kuski näytti kuitenkin ymmärtävän kirjoituksen ja lähti ajamaan kohti Gwangjang Marketia. Matka ei ollut pitkä – olisimme pystyneet kävelemään sen, jos olisimme olleet paremmin kartalla. Taksimatka ei kuitenkaan harmittanut, sillä hintaa kertyi alle kolme euroa.
Gwangjang Marketin alakerta oli käymisen arvoinen paikka. Siellä oli edullisia ruokakojuja vieri vieressä. Toisessa kerroksessa myytiin silkkiä ja satiinia, mutta silkistä en ollut kiinnostunut. Hyvä ruoka onkin sitten aivan toinen juttu.
Yhdessä kojussa paistettiin mungopavuista tehtyjä pannukakkuja.
Markkinat olivat todella suositut – ihmisiä riitti ruuhkaksi asti.
Oli mukava katsella, kuinka joka puolella laitettiin ruokaa. Paikalliset ja turistit söivät sulassa sovussa herkullisen näköisiä annoksia.
Katselin jonkin aikaa kojuja ennen kuin päätin, mihin menemme syömään. Yksi asia oli varma: kimbapia piti saada. Pidän paljon sushista, joten uskoin kimbapinkin maistuvan.
Lopulta löysimme kojun, josta sai sekä kimbapia että paikallista herkkua nimeltä tteokbokki.
Istuimme penkille ja näytimme, että haluamme molempia.
Saimme annokset eteemme, ja juomaksi tarjottiin lämmintä lihalientä. Oli mukava syödä kuumaa ruokaa viileässä säässä – hallissakaan ei ollut kovin lämmin.
Hammastikku käteen ja maistelemaan! Otin mallia paikallisista ja kastoin kimbap-paloja tteokbokki-kastikkeeseen. Maistui kyllä hyvältä.
Naapurikojussa paikallinen perhe söi jotain mielenkiintoisen näköistä – liharuokia ja makkaroita, joiden alkuperää en osannut arvata. Näin niin paljon uusia ruokia, että olisi ollut hauska maistella vielä lisää, mutta olin jo aivan täynnä.
Matka Soulissa jatkuu seuraavassa tarinassa. Silloin suuntaan kahvilaan, jossa on herkullisia vohveleita ja eläviä lampaita.
Kommentit
Lähetä kommentti