Siirry pääsisältöön

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia.

Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli 15 euroa (syyskuussa 2014) ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon. 


Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä. Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen.

Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo kohtasi hänet ja hänen poikansa.


Museon kuuluisin maalaus on tietenkin Rembrandtin Yövartio, valmistunut vuonna 1642. Se kuvaa Amsterdamin kaartilaisia espanjalaisia vastaan. Teosta on yritetty tuhota useaan otteeseen: vuonna 1975 mies hyökkäsi siihen leipäveitsellä ja vuonna 1990 teos oli happohyökkäyksen kohteena. Onneksi teos selvisi vaurioitta.

Muutama muukin oli tullut katsomaan maalausta. 
Löysin museosta myös vanhan kirjaston. 

Rakennus oli hurjan iso. Vaikka ihmisiä oli paljon katsomassa taidetta, löysimme paikkoja, jossa saimme ihailla teoksia ihan rauhassa.


Välillä minun piti huilata ja istuskella ikkunalaudalla. 




Sitten löysin hieman hauskemman teoksen, josta en osaa kertoa teille mitään, mutta veikkaan teoksen nimi saattaisi olla "Juomarit".


Huomaatko? Minä osaan esittää hienosti patsasta, huomaatko, olen ihan liikkumatta. Takana oleva teos liittyi jotenkin Buddahaan ja hänen seuraajiin. 

Seuraavassa kuvassa oleva kaveri on japanilainen temppelin vartija. Siis minä olen tuossa etualalla ja vartija minun takanani. Yritän näyttää kuvassa pelokkaalta, mutta ei minua oikeasti pelottanut. 


Rijksmuseum oli mielestä hieno. Käy ihmeessä katsomassa museota Amsterdamin reissulla, jos vain pidät museoista. 

Museokierroksen jälkeen jatkoimme kaupungilla kävelyä ja ihailimme Amsterdamin rakennuksia ja nähtävyyksiä. Keskustan kaduilla tuntui olevan joka nurkalla juustokauppa, ja mikä parasta – ilmaisia maistiaisia! Alankomaiden kuuluisimpia juustoja ovat Edam ja Gouda.



Kaupassa on oli hurjan paljon erilaisia ja eri makuisia juustoja. Oli vuohen, lehmän ja lampaan maidosta tehtyjä juustoja. Lisäksi oli savustettua juustoa, valkosipulin ja laventelin makuisia sekä yrteillä maustettuja juustoja. Niitä makuja oli niin paljon, etten edes muista mitä kaikkea siellä oli. 


Kuvassa olevassa kaupassa oli noin viisi erilaista juustoa, joita sai maistella, mutta tämä juustokauppa ei ollut ainut missä kävimme. 


Kävimme useissa juustokaupoissa, ja maistelimme yhteensä matkan aikana varmaan kolmestakymmentä erimakuista juustosta. Paras maku mielestäni oli savustettu juusto, mutta ostoksia emme tehneet, koska huoneessamme ei ollut jääkaappia.

Matkamme Amsterdamissa päättyi näihin tunnelmiin. Kaupunki oli kaunis ja eläväinen. Lisää matkakertomuksia löydät alla olevasta linkistä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Tokio, Japani (huhti-toukokuu 2025) Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Nig...

Tokio, Japani 2025

Tästä koosteesta löydät kaikki tarinat Tokion matkasta, joka tehtiin huhti–toukokuussa 2025.  Minä (Ape) en ollut mukana matkalla, mutta olen kuullut äidiltä ja Reissulasselta niin monta kertomusta, että voisin melkein väittää olleeni mukana. Toimin tämän matkan tarinankertojana. Matka alkaa tästä tarinasta:  Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Jos et halua lukea kaikkia tarinoita, voit valita seuraavasta listasta juuri sinua kiinnostavat kohteet. Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Night & Light – ilmainen valoshow Shinjukussa Osa 7. Tokio – Hop-on Hop-off -bussi, Akihabara & Asakusa Osa 8. Tokio – Omoide Yokocho, hummerisämpylä ja Kabukicho...

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Italia ja Vatikaani - Ostiasta Rooman kautta Sisiliaan - Kesä 2023 Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäk...