Siirry pääsisältöön

Meksiko – Uxmal, kiertomatkan viimeinen mayakaupunki

Oli helmikuu vuonna 2015 ja saavuimme puoli yhden aikaan kiertomatkamme viimeiseen mayakaupunkiin, Uxmaliin. Tämä muinainen mayakaupunki sijaitsee Yucatánin osavaltiossa ja on tunnettu erityisesti näyttävästä puuc-rakennustyylistään. Uxmalin tunnetuimmista rakennuksista on Pyramid of the Magician, joka kohoaa jyrkkänä ja vaikuttavana keskellä aluetta.

Mitä Uxmalista voisi sanoa? Suuri. Mahtava. Puuc-arkkitehtuurin huippusaavutus. 

No – näin voisi varmasti sanoa, jos aivoni eivät olisi olleet jo viikon aikana ylikuormittuneet mayojen historiasta, temppeleistä ja pyramideista. 

Olimme nähneet niin monta kivistä ihmettä, että tässä vaiheessa minua kiinnostivat enemmän kivien päällä paistatelleet leguaanit kuin itse temppelit.

Leguaanit makasivat täysin liikkumatta auringossa, aivan kuin nekin olisivat väsyneet kuuntelemaan oppaan tarinoita mayojen loistosta.

Kierros kuitenkin jatkui oppaan johdolla. 

Hän kertoi Uxmalin olleen yksi alueen merkittävimmistä keskuksista ja esitteli koristeellisia julkisivuja, joissa näkyi kivimosaiikkeja ja jumalhahmojen kuvioita.

Kun opastettu kierros päättyi, saimme omaa aikaa tutkia aluetta. Minä olin edelleen sitä mieltä, että nyt kiivetään pyramidille – totta kai!

Pyramidin juurella oli varoituskyltti, jossa kerrottiin kiipeämisen olevan vaarallista.

Varoituskyltistä huolimatta, minä halusin kiivetä pyramidille. Äidillä oli kuitenkin kiipeämiskiintiö täynnä ja hän sanoi minulle. 
”Nyt voit Ape kiivetä ihan itseksesi.”

No niin – minä poika lähdin kiipeämään. Ensin yksi porras, sitten toinen.

Portaita tuntui olevan loputtomasti, ja aurinko porotti kuumasti Meksikon taivaalta. Kivet hehkuivat lämpöä, eikä varjoa juuri ollut.

Hetken sinnittelin, mutta sitten voimat loppuivat. Pysähdyin, katsoin ylöspäin – ja tajusin, että huippu oli vielä kaukana. Tällä kertaa pyramidin valloitus sai jäädä kesken.

Niinpä suuntasimme äidin ja Neiti Elämänpuun kanssa kohti pääporttia. Uxmal jäi taakse – mahtavana, historiallisena ja hieman liian kuumana.

Matka jatkuu seuraavassa tarinassa, jossa menemme syömään maasta kaivettua ruokaa.


Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...

Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan

Olin jo pitkään haaveillut matkasta Kypros lle, mutta matkojen hinnat tälle saarelle tuntuivat aina vähän liian korkeilta. Ayia Napa ei puolestaan ollut koskaan minun eikä äitini varsinaisella matkakohdelistalla. Tiesimme jo etukäteen, että kyseessä olisi melkoisen vilkas turistikohde. Mutta kuinka sitten kävikään? Matkan edullinen äkkilähdön hinta sai äidin lopulta varaamaan viikon loman Ayia Napaan syyskuussa 2015. Kypros  on Välimeren kolmanneksi suurin saari, joka sijaitsee Turkin, Kreikan ja Lähi-idän välissä. Saari on tunnettu aurinkoisesta ilmastostaan, pitkistä hiekkarannoistaan sekä rikkaasta historiastaan, joka ulottuu tuhansien vuosien taakse.  Kypros on itsenäinen valtio . Virallinen nimi on Kyproksen tasavalta . Se sijaitsee itäisellä Välimerellä ja on Euroopan unioni n jäsen vuodesta 2004 lähtien. Kypros on kuitenkin jakautunut kahteen osaan: kansainvälisesti tunnustettuun Kyproksen tasavaltaan etelässä ja turkkilaismiehitettyyn pohjoisosaan, jota kutsutaan n...