Siirry pääsisältöön

Malta – Bussilla ympäri saarta

Kun olimme kävelleet hetken Vallettan katuja, palasimme Hop on Hop off -bussille. 

Istuimme katolle ja nautimme maisemista – kaupunki levittäytyi edessämme kirkkaassa auringonpaisteessa, ja sataman sininen vesi kimmelsi.

Bussi (T1) huristeli San Antonin puutarhan ja Mdina-vanhankaupungin ohi, mutta olimme nähneet nämä jo aiemmin. Käsityökylä ohitettiin myös, sillä tällä kertaa emme tarvinneet pysähdyksiä.

Mostan kaupungin kohdalla nappasin kuvan paikallisesta kirkosta. Vaikka rakennus oli kaunis, kaupunki ei sijainnut meren rannalla, joten emme poistuneet bussista.


Sovimme Raijan kanssa pysähtyvämme juomille merenrantaan. Lopulta hyppäsimme pois Bugibba Main Squaren kohdalla. 



Istuimme hetken terassilla merenrannalla ja hoidimme nestetasapainon kuntoon. 

Juomatauon jälkeen siirryimme takaisin bussipysäkille. Bussimatka jatkui Maltan akvaarion ohi Spinola Bay:n rantaan. 



Tämän jälkeen huristelimme takaisin Slieman hotellille, ja hotellin rannassa tein pienen omatoimisen kierroksen. Ensin piti tietysti maistaa nallen purkista hunajaa – pieni herkku keskellä päivän seikkailua.



Kun pääsimme huoneeseen, olin uupunut mutta onnellinen – viikon ryntäily paikasta toiseen oli tuonut mukanaan paljon nähtävää ja koettavaa.



Edessä oli enää kaksi lomapäivää, jotka oli tarkoitus ottaa rennosti. Äiti kuitenkin huomasi illalla matkaesitteitä selaillessaan, että emme olleet käyneet Comino-saarella. Päätös oli selvä: seuraavana päivänä oli suunnattava sinne. No se siitä rentoilusta.

Matka jatkuu seuraavassa tarinassa.


Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Tokio, Japani (huhti-toukokuu 2025) Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Nig...

Makujen matkassa

Matkoilla yksi parhaista tavoista tutustua uuteen paikkaan on ruoka. Paikalliset maut, ravintolat, torien herkut ja sattumalta löytyneet kahvilat jäävät usein mieleen yhtä vahvasti kuin nähtävyydetkin. Tähän koosteeseen olen kerännyt matkamuistoja ruoista maailmalta ja Suomesta, jotka ovat jääneet mieleen. Mukana on niin paikallisia ruokia, onnistuneita ravintolalöytöjä kuin hetkiä, jolloin hyvä ruoka, tunnelma ja seura ovat tehneet kokemuksesta mieleenpainuvan. Andorra la Vella 2014 – Jamónia, valkosipulia ja paahdettua leipää Barcelona 2014 – Ravintola Los Caracoles – Etanoita Espanjassa Gdańsk 2022 – Täydellinen tartar, erikoinen Negroni, kirsikkakastike ja Kotlet Schabowy Istanbul 2015 – Huomioruokaa ja ennustus kahvikupista Soul 2014 – Kurkistus Soulin ruokatarjontaan Tasokasta katuruokaa tarjolla, Streat Helsinki 16.- 22.3.2015 Tallinna, Tartto ja Ateena  Tokio, Rooma ja Belgrad Wrocław, Puola 2024 – Ravintola Le Gosse – Aamupala, tartar ja täydellinen filee mignon

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Italia ja Vatikaani - Ostiasta Rooman kautta Sisiliaan - Kesä 2023 Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäk...