Malta – Cominon saari ja Sininen laguuni

Loman toiseksi viimeinen päivä oli käsillä, ja edessä oli pieni, mutta kuuluisan kaunis kohde: Comino, Gozon ja Maltan saarten välissä sijaitseva kalliosaari.

Aamupalan jälkeen suuntasimme Slieman satamaan, josta oli tarkoitus lähteä risteilylle. Satamassa oli pieni kiire, sillä laiva oli lähdössä kymmenen minuutin kuluttua. Äiti osti liput nopeasti ja minä juoksin perässä, tarkistaen samalla, mikä aluksista suuntaisi Cominoon.

Vihdoin löysimme oikean aluksen. Helpotus oli suuri, kun ehdimme juuri ajoissa laivaan. Laivan kannella tuuli hyväili kasvoja, ja oli ihana istahtaa nauttimaan merimaisemista.

Risteily suuntasi ensin Gozon saarelle, jossa osa matkustajista jäi pois. Me jatkoimme kohti Cominoa.

Olin juossut niin kiireessä Slieman satamassa alukseen, että en ehtinyt katsomaan millaisella aluksella tulimme. Cominon saarella minun piti ottaa kuva laivasta, jotta osaisin palata oikealle alukselle.

Meillä oli kolme tuntia aikaa tutustua saareen.

 Ensimmäisenä silmiin pisti Sininen laguuni, jonka kirkas, turkoosi vesi välkehti auringossa.

Mutta kun jatkoimme matkaa, näimme, että laguuni oli jo täynnä turisteja ja risteilyaluksia, joten päätimme lähteä tutustumaan saaren rauhallisempiin polkuihin ja mäkien harjanteisiin.

Laguunin vieressä oli turisteille suunnattuja kojuja, joista sai ostaa pientä purtavaa, jäätelöä ja juomista. 

Pieni hiekkaranta oli jo vallattu täysin, kun saavuimme laguunille. 

Jatkoimme matkaa hieman eteenpäin ja katselimme kuinka ihmiset kulkivat Cominon saaren ja pienen Cominitton luodon väliä. 

Nyt olimme nähneet riittävästi tätä nähtävyyttä. Päätimme jättää turistien valloittaman Sinisen laguunin taakse ja lähteä tutustumaan mitä muuta saarelta löytyisi. 

Vaikka maasto oli pienelle apinalle ajoittain haastavaa, kiipesimme rinteen ylös ja nautimme näkymistä merelle ja saaren kalliomuodostelmille. 

Mäen harjanteella katselin, että mihin suuntaan lähtisin. Minulla ei ollut mitään tietoa, mitä saarella olisi vai oliko siellä yhtään mitään. 

Jatkoimme matkaa hiekkatietä pitkin. Tiellä ei näkynyt autoja, eikä turisteja. 

Pian saavuimme Comino-hotellille, jonka edessä istuimme kallioilla.

Äiti laittoi jalat kirkkaaseen ja kylmään veteen, minä katselin vain, sillä vesi oli liian kylmää tassuilleni.

Äidin jalat alkoivat hieman kangistua kylmästä, joten päätimme jatkaa kävelyä.

Saaren olisi voinut kävellä varmaan ympäri, mutta en osannut arvioida kauanko siihen kuluisi aikaa. Meidän aikamme saarella oli rajallinen, joten palasimme pienen kävelymatkan jälkeen takasin Comino-hotellille. Äiti kävi ostamassa hotellilta meille juotavaa, jonka jälkeen istuimme hotellin terassille.

Aurinko heijastui kirkkaasta merestä ja sai kaiken näyttämään vielä kauniimmalta.

Lopulta oli aika palata risteilyalukseen, joka veisi meidät takaisin Slieman satamaan. Menin laivan ohjaamoon ja mietin miten laivan saisi käynnistettyä.

Jaahas, tästäkö minä nyt katson mihin päin minun pitäisi ohjata laivaa. Hmmm ...

Ruori oli aivan liian iso minulle, joten päätin jättää laivan ohjaamisen kapteenille.

Kapteeni makaili ohjaamossa olevalla laverilla ja naureskeli minun yritykselle käynnistää laivaa.

Laiva lähti satamasta, ja kalat tulivat hyvästelemään meidät.

Kun pääsimme hotellille, olin uuvuksissa – viikon aikana oli nähty ja koettu niin paljon. Nyt edessä oli enää yksi kokonainen päivä, jonka päätin ottaa rennosti.

Matkan viimeisessä osassa tutustumme hotellin allasalueeseen ja illan tullen suuntaamme vielä Vallettan katuja katsomaan.

Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta