Siirry pääsisältöön

Bratislava, lounasta kaupasta ja hotelliarvostelu

Oli vuosi 2015 ja helteinen heinäkuun päivä. Olimme istuskelleet hetken Bratislavan vanhankaupungin kahvilassa, jonka jälkeen päätimme siirtyä takaisin hotellille kaupan kautta. Suunnitelmissa oli mennä ostamaan jotain syötävää Tescosta, mutta matkalla sattui vastaan jotain vielä kiinnostavampaa – nimittäin Lidl.

Uuu… huisia! Tässäpä vasta jännittävä nähtävyys.

Menimme tietenkin sisälle tutkimaan tarjontaa. Ensimmäiseksi vilkaisimme päivän tarjoukset. Tarjolla olisi ollut esimerkiksi silitysrauta, mutta sellaista emme tällä kertaa tarvinneet matkatavaroihin.

Kävimme myös katsomassa karkkihyllyn, vaikka karkkeja emme ostaneet. Simpukkasuklaat ovat muuten yksi minun herkuistani. Ostelen niitä joskus, mutta nyt oli niin kuuma päivä, että suklaa olisi sulanut ennen hotellille pääsyä. 

Edulliset ruokaostokset Bratislavassa

Lopulta löysimme jotain syötävää. Leivän päälle tarttui tonnikalatahnaa – hintaa vain 0,79 euroa. Aika huisin edullista.

Leipähyllyltä löytyi valtavan kokoinen leipä, mutta se olisi ollut meille aivan liian iso. 

Päädyimme sen sijaan sämpylöihin: pari yhdestä korista ja pari toisesta.

Lisäksi ostimme ilmakuivattua kinkkua ja pasteijaa. Äidin piti tietenkin tarkistaa viinihylly. Halvimmat viinit maksoivat (vuonna 2015) noin 2 euroa, ja hieman paremmat noin 4 euroa

Kun ostokset olivat kasassa, lähdimme kävelemään takaisin hotellille.

Postikortti maailmalle

Matkalla huomasimme pääpostin. No sinnehän oli pakko mennä – meillähän oli lähetettävänä valtava määrä postikortteja. Siis yksi.

Ennen hotellille palaamista nappasin vielä yhden kuvan. Taustalla näkyi Bratislavan linna ja etualalla etualalla kirkko kera luostarin eli Capuchin Church and Monastery.

Halpa lounas hotellilla

Hotellille päästyämme oli aika syödä lounas. Ostokset maksoivat yhteensä 3,24 euroa. Pasteija jäi lopulta syömättä, mutta tonnikalatahna oli oikein hyvää.

Ei paha hinta lounaasta.

Hotellikokemus Bratislavassa

Majoituimme Ibis Bratislava Centrumissa. Tämä hotelli kuuluu Ibis-ketjuun, joten tiesimme jo etukäteen aika hyvin mitä odottaa.

Olen itse ollut äidin kanssa Ibis-hotellissa kerran Alankomaissa, ja äiti on puolestaan majoittunut samassa ketjussa Pietarissa. Ibis sopii meille hyvin: perusasiat ovat kunnossa ja hinta-laatusuhde on yleensä kohdallaan.

Yksi varoituksen sana kuitenkin herkkäunisille: hotellin vieressä kulkee raitiovaunukiskot. Meitä ratikat eivät häirinneet, vaikka huoneemme oli viidennessä kerroksessa ja ikkunat suoraan kiskoille päin.

Hotellin plussat

  • ilmainen WiFi toimi hyvin

  • ilmastointi

  • ystävällinen henkilökunta

  • sijainti – lyhyt kävelymatka vanhaankaupunkiin

  • suihkusaippuaa ja shampoota

  • hiustenkuivaaja

  • mukava vuode (minun makuuni ehkä hieman pehmeä)

  • työpöytä läppärille ja blogin kirjoittamiseen

Hotellin miinukset

  • ei tallelokeroa

  • raitiovaunukiskot hotellin vieressä voivat häiritä herkkäunisia

  • ei jääkaappia

  • pistorasioita melko vähän

  • ikkunan maisema ei ollut kovin kummoinen

  • televisiosta löytyi vain yksi englanninkielinen kanava (BBC)


Listasin miinukset lähinnä siksi, että sinä tietäisit etukäteen mahdolliset puutteet. Meille ne eivät olleet suuria ongelmia, ja monet niistä olivat tiedossa jo ennen matkaa.

Ainoa asia, jota hieman kaipasin, oli vedenkeitin. Sillä olisi ollut mukava keittää aamukahvit huoneessa.

Aamupala ei kuulunut meidän varaukseemme tällä reissulla. Aiemmista kokemuksista voin kuitenkin sanoa, että Ibis-hotellien aamupala on yleensä ihan kelvollinen.

Nyt on lounas syöty ja levähdetty hetki hotellilla. 

Matka Bratislavassa jatkuu seuraavassa tarinassa.


Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tokio, Japani 2025

Tästä koosteesta löydät kaikki tarinat Tokion matkasta, joka tehtiin huhti–toukokuussa 2025.  Minä (Ape) en ollut mukana matkalla, mutta olen kuullut äidiltä ja Reissulasselta niin monta kertomusta, että voisin melkein väittää olleeni mukana. Toimin tämän matkan tarinankertojana. Matka alkaa tästä tarinasta:  Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Jos et halua lukea kaikkia tarinoita, voit valita seuraavasta listasta juuri sinua kiinnostavat kohteet. Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Night & Light – ilmainen valoshow Shinjukussa Osa 7. Tokio – Hop-on Hop-off -bussi, Akihabara & Asakusa Osa 8. Tokio – Omoide Yokocho, hummerisämpylä ja Kabukicho...

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Agia Marina ja Hania, Kreeta (heinäkuu 2022) Agia Marina, Kreeta – Parvekenäkymä, pyyhe-eläimiä ja täydellinen stifado Hania, Kreeta – Venetsialainen satama, historiaa ja hyviä istumapaikkoja Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa O...

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäkuu 2022   Ayia Napa ja Nikosia – Kypros 2015 Cancun ja Isla Mu...