Siirry pääsisältöön

Turkki osa 5, hotelli Istanbul Holiday Hotel


Vietimme tässä hotellissa neljä yötä heinäkuussa 2015. Hotellin valintaan vaikutti loistava sijainti Sultanahmetissa ja edullinen hinta. Hotelli sijaitsi kadulla Kucuk Ayasofya Cad noin 400 metrin päässä Sinisestä moskeijasta. Yhden yön hinnaksi muodostui 54 euroa, joka oli mielestäni sopuhinta sijainnin huomioon ottaen. 


Olimme varanneet huoneen, jossa olisi kaksi erillistä sänkyä. Siis äidille oma ja Reissulasselle toinen sänky. Minä nukun aina missä sattuu olemaan tilaa, sänkyä en tarvitse. 

Hotelliin kirjautuessa varmistimme, että huoneessa olisi kaksi sänkyä. Huonetta, jossa olisi kaksi sänkyä ei ollut kuitenkaan tarjolla ja jouduimme ottamaan ensimmäiseksi yöksi huoneen, jossa oli vain yksi sänky. Respasta luvattiin, että saisimme seuraavana päivänä toisen huoneen. 



Eikä siinä vielä kaikki. Huone oli järkyttävän pieni. Sänky oli ehkä 120 cm leveä ja sängyn ympärillä mahtui juuri ja juuri kävelemään. En ole majoittunut ikinä niin pienessä huoneessa. 

Huoneen pienuus ei suinkaan pilannut lomaamme, lähinnä meitä nauratti tämä miniatyyrihuone. 


Hotellin kadulta löytyi suuri määrä ravintoloita, joten illalliset hoituivat mukavasti omalla "kotikadulla". 


Hotellin plussat ja miinukset:

+ sijainti, lähellä päänähtävyyksiä
+ hotellin kadulla oli tarjolla useita ravintoloita 
+ ystävällinen palvelu 
+ jääkaappi 
+ huoneet olivat siistejä ja raikkaasti sisustettuja

- pienet huoneet, siis tarkoitan todella pienet huoneet
- vaatimaton aamupala 



Seuraavana päivänä saimme huoneen, jossa oli kaksi sänkyä, mutta huone oli yhtä pieni kuin edellinenkin huone. 



Mutta voisinko suositella tätä hotellia? No en oikeastaan. Sijainti oli hyvä, huoneet siistit ja palvelu ystävällistä. Syy miksi en kuitenkaan suosittele tätä hotellia johtuu huoneen pienuudesta ja vaatimattomasta aamiaisesta. 

Matka Istanbulissa jatkuu seuraavassa osassa


T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia voit lukea klikkaamalla tästä.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Wien – maisemia tornista, lounaaksi jäätelöä ja illalliseksi Wieninleike

Oli heinäkuu, vuosi 2015 ja Wienin matkamme viimeinen päivä. Seuraavana aamuna palaisimme Suomeen. Nähtävyyksiä ja museoita olisi riittänyt vielä vaikka kuinka, mutta kolmessa päivässä ei mitenkään ehdi nähdä kaikkea, mitä Wienillä on tarjota. Aamupäivällä suuntasimme katsomaan maisemia St. Stephen's Cathedral n kirkontornista. Kirkossa on kaksi tornia, joihin pääsee ihailemaan kaupunkia yläilmoista. Valitsimme vasemman tornin, eli Nord Turmin, koska infopisteessä ollut poika vinkkasi, että sieltä olisi paremmat näkymät. Aikuisen lippu (2015) torniin maksoi 5,50 euroa. Minusta ei tarvinnut maksaa mitään, koska hinnastossa ei ollut apinalippuja. Reilua toimintaa, sanon minä. Ylhäältä avautui hieno näkymä Wienin kattojen ylle. Hetken aikaa katselimme maisemia ja yritin painaa mieleeni kaupungin kirkontornit ja leveät kadut. Tornivierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti juutalaismuseota. Lippu maksoi aikuiselta 10 euroa ja alle 18-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi. Lippu oikeutti sisäänp...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...