Siirry pääsisältöön

Riika, Pohjolan Pariisi vai Baltian Praha?


Riika on Latvian pääkaupunki, jota kutsutaan Pohjolan Pariisiksi, Baltian Prahaksi sekä Baltian helmeksi. Itse en osaa luokitella onko Riika mikään edellä mainituista, mutta pidän tästä kaupungista.

Äiti on ollut Riiassa ensimmäistä kertaa noin viisi vuotta sitten, mutta minulle ja Reissulasselle visiitti oli ensimmäinen. Ai niin, minunhan piti kertoa, että emme ole tällä matkalla äidin kanssa kahdestaan, vaan Reissulasse liittyi meidän poppooseen.


Matkamme alkaa Riiasta, jonka jälkeen suuntaamme Moldovan pääkaupunkiin Chișinăuhin, josta matka jatkuu Istanbuliin. 


Mutta nyt takaisin Riikaan. Saavuimme Riikaan AirBalticin koneella iltapäivällä ja seuraavana aamuna matka jatkui kohti Moldovaa. Meillä oli vain yksi ilta aikaa kaupungissa, mutta Riian vanhakaupunki on sen verran pieni ja kompakti, joten yhdessä illassa ehtii nähdä paljon.

Suuntasimme ensin vanhankaupungin paraatipaikalle (yllä oleva kuva), jossa ihastelimme Mustapäiden taloa ja Pietarinkirkkoa. 



Mustapäiden talo on näyttävän näköinen rakennus. Talo on rakennettu 1300-luvulla ja aikanaan talossa toimi naimattomien kauppiaiden kilta. Kauppiaiden juhlista on huisin monta juttua ja legendaa. Se mistä talo on saanut nimensä on hieman epäselvää. Yksi teoria on, että Mustapäiden talo on saanut nimensä killan jäsenten mustista hatuista kun taas toisen teorian mukaan talon nimi juontaa killan jäsenten suojeluspyhimyksestä maurilaisesta Mauritiuksesta. 

Matka jatkui tutustuen paikallisiin eläimiin ja välillä piti pysähtyä juomaan virvokkeita.  


Erään matkamuistomyymälän edustalta löysimme Riian kissan. Äidin mielestä kissa näytti tutulta, mutta jokin ei kuitenkaan tuntunut täsmäävän. 


Illalla äiti etsi Facebookista viiden vuoden takaisen kuva samasta kissasta (alla oleva kuva) ja Riian kissa oli tosiaan muuttunut viiden vuoden aikana. Olisiko kissa kenties hieman nuorentunut? Kummallista. 


Jatkoimme matkaa puistoon. 


Puiston silloissa oli huisi määrä rakkauden lukkoja. 


Aurinko alkoi jo laskemaan, mutta vielä oli hetki aikaa katsella kaupunkia ja sen kaunista arkkitehtuuria. 



Kun illan tullen havahduimme, että meidänhän oli syötävä jotain, oli suurin osa ravintoloista mennyt jo kiinni. Olosuhteiden pakosta istuimme vanhankaupungin ravintolan terassille. 

Nautimme illallisen ravintolassa Steikuhaos, jossa on hyvää ruokaa ja ystävällistä palvelua, mutta ravintolan hinnat hipoivat jo Suomen hintoja. 


Minun piti jo vähän lepäillä terassilla, sillä kello oli jo aika paljon, että minua alkoi hieman väsyttämään. 


Illallisen jälkeen teimme vielä pienen kävelylenkin vanhassa kaupungissa. 


Aamulla meillä oli vielä hetki aikaa tutustua kaupunkiin. Aurinko paistoi mukavasti, joten suuntasimme katsomaan keskustorille Zeppelin-halleja, joita käytettiin ensimmäisen maailmansodan aikana ilmalaivahalleina. 


Nykyisin hallit toimivat ostospaikkana, jossa myydään kalaa, lihaa, maitotuotteita ja vaikka mitä. Hallien vierestä löytyy tori, jonka kojuissa myydään niin vihanneksia, kukkia kuin piraattituotteita. Aamukävelyn jälkeen oli aika palata hotellille, pakata laukut ja suunnata kohti lentokenttää. 

Seuraavassa postauksessa hotelliarvostelu Riiasta, jonka jälkeen jatkamme matkaa kohti Moldovaa

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia voit lukea klikkaamalla tästä.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Wien – maisemia tornista, lounaaksi jäätelöä ja illalliseksi Wieninleike

Oli heinäkuu, vuosi 2015 ja Wienin matkamme viimeinen päivä. Seuraavana aamuna palaisimme Suomeen. Nähtävyyksiä ja museoita olisi riittänyt vielä vaikka kuinka, mutta kolmessa päivässä ei mitenkään ehdi nähdä kaikkea, mitä Wienillä on tarjota. Aamupäivällä suuntasimme katsomaan maisemia St. Stephen's Cathedral n kirkontornista. Kirkossa on kaksi tornia, joihin pääsee ihailemaan kaupunkia yläilmoista. Valitsimme vasemman tornin, eli Nord Turmin, koska infopisteessä ollut poika vinkkasi, että sieltä olisi paremmat näkymät. Aikuisen lippu (2015) torniin maksoi 5,50 euroa. Minusta ei tarvinnut maksaa mitään, koska hinnastossa ei ollut apinalippuja. Reilua toimintaa, sanon minä. Ylhäältä avautui hieno näkymä Wienin kattojen ylle. Hetken aikaa katselimme maisemia ja yritin painaa mieleeni kaupungin kirkontornit ja leveät kadut. Tornivierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti juutalaismuseota. Lippu maksoi aikuiselta 10 euroa ja alle 18-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi. Lippu oikeutti sisäänp...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...