Malta, osa 29, Vallettan aavemaisia katuja etsimässä

Kun heräsin Maltan lomamme viimeiseen päivään, pujahdin äidin rantakassiin. Tänään aiomme ottaa rennosti. 

Suuntasimme hotellilta mäkeä alas Slieman rantabulevardille, sillä hotellin allasalue ei sijainnut hotellilla vaan merenrannassa. 

Meidän hotellilla oli oma rantaklubi. Uuu ... huisia. 

No mikään loistokas rantaklubi ei ollut kyseessä, vaan betonin allasalue, mutta olin ihan tyytyväinen kun pääsin hetkeksi chillailemaan aurinkotuoliin. 

Hotellin esitteessä luki, että allasalueelta pääsi myös pulahtamaan meressä, mutta se ei ollut ainakaan toukokuussa mahdollista. Kulkureitti mereen oli suljettu. 

Äiti kävi pari kertaa uimassa uima-altaassa, koska mereen ei päässyt kalliolta, mutta minä en tohtinut turkkiani kastella ollenkaan. Kun olimme viettäneet altaalla kaksi tai kolme tuntia, palasimme takaisin hotellille. 

Olimme sopineet Raijan kanssa, että näkisimme illalla, mutta suunnitelmiin tuli muutos. Äiti luki hotellihuoneessa eräästä esitteestä, että Vallettan kadut muuttuvat illan tullen aavemaisen hiljaisiksi. No niin, voitte arvata mitä kävi, äiti halusi lähteä käymään illalla Vallettassa. 

Kävimme koputtamassa Raijan huoneen ovea ja kysymässä, että sopisiko hänelle, että näemme hieman aiemmin. No sehän sopi ja vaikka saman tien. Jäimme Raijan parvekkeelle istuskelemaan. 

Illan tullen lähdin äidin kanssa etsimään Vallettan aavemaisia katuja. Ensin bussipysäkille, jossa odottelimme paikallisbussia. Ensimmäinen bussi, joka tuli, oli niin täynnä, että se huristeli meidän ohi. 

Odottelimme varmaan puolituntia, ennen kuin seuraava bussi saapui. Ahdoimme itsemme täyteen bussiin ja saimme kuskin vierestä seisomapaikan. Puolessa välissä matkaa väki onneksi väheni ja saimme istumapaikan. 

Kun saavuimme Vallettaan kahdeksan aikaan illalla, oli lämpötila vielä huisit 29 astetta. 

Pääkadulla ei ollut havaittavissa mitään aavemaista tunnelmaa, vaan turistit kävelivät pitkin pääkatua. 

Jatkoimme matkaa pääportilta oikealle ylempään Barrakkan puistoon, jossa olimme käyneet jo aiemmin tällä lomalla. Istuin hetken puiston penkillä ja mietin, että näkisinköhän minä tänään niitä aavemaisia katuja. 

Yritin hieman jututtaa paikallista kissaa ja otin hänen kanssa tuijotuskisan. Voitte arvata kumpi voitti. No minä tietenkin, olen tuijotuksen mestari. 

Kävin vielä katsomassa ylemmän Barrakkan puiston näköalatasanteelta maisemia, jonka jälkeen oli aika taas lähteä etsimään Vallettan aavemaisia katuja. 

Sivukadut oli hiljaisia, mutta niin ne oli ollut minun mielestäni myös päivällä. 

Vihdoin löysin yhden kadun, jossa saattaisi aistia aavemaisen tunnelman, mikäli omistaa hyvän mielikuvituksen. 

Mutta ei, minä en kokenut mitään aavemaista, vaikka aikamoinen mielikuvitus minulla onkin. 

Matkani Maltalla päättyy tähän "aavemaiseen" tunnelmaan. 

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia pääset lukemaan klikkaamalla tästä.