Siirry pääsisältöön

Malta, osa 27, bussilla ympäri Maltan saarta

Kun olimme kierrelleet jonkin aikaa Vallettan katuja palasimme Hop on Hop off -bussille. 



Meillä ei ollut mielessä enää mitään pakollista kohdetta, missä pitäisi pysähtyä, istuimme vaan bussin katolla ja nautimme maisemista. 

Bussi (T1) jatkoi matkaa Vallettasta San Antonin puutarhalle ja vanhaan pääkaupunkiin Mdinaan, mutta me olimme nähneet jo nämä paikat. Tämän jälkeen matka jatkui käsityökylään, mutta sielläkään meillä ei ollut tarvetta pysähtyä. 

Mostan kaupungin kohdalla nappasin vain kuvan kirkosta, mutta tämäkään paikka ei houkuttanut pysähtymään, sillä kaupunki ei sijainnut meren rannalla. 


Sovimme Raijan kanssa, että pysähdymme nauttimaan juomat johonkin merenrantaan. Kun olimme vihdoin merenrannassa, hyppäsimme pois bussista. 


Paikka jossa pysähdyimme oli Bugibba Main Square. 


Istuimme hetken terassilla merenrannalla ja hoidimme nestetasapainon kuntoon. 

Kun odottelimme uuden bussin saapumista, seurailin meressä uiskentelevaa koiraa, joka näytti olevan onnensa kukkuloilla hakiessaan isäntänsä heittämää keppiä merestä. 


Bussi matka jatkui Maltan akvaarion ohi Spinola Bay:n rantaan. 



Josta huristelimme bussilla takaisin hotellille Sliemaan. 

Sliman rannassa minä kävin omalla ajelulla. Ensin tosin kävin maistamassa nallen purkista hunajaa. 



Kun pääsin hotellille, olin aivan uuvuksissa. Olin ryntäillyt koko viikon sinne ja tänne. Nyt piti hetki huilata. 


Meillä oli enää kaksi päivää lomaa jäljellä, jotka oli tarkoitus ottaa rennosti. Äiti kuitenkin luki illalla matkaesitteitä ja huomasi, että me emme ole käyneet Cominon saarella. Seuraavassa osassa käymme katsomassa miltä saarella näyttää. Matkamme viimeisessä osassa käymme vietämme aamupäivää altaalla ja käymme katsomassa vielä illalla Vallettan katuja. 

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia pääset lukemaan klikkaamalla tästä.



Kommentit

  1. Nyt on hyviä kuvia Apesta! Seuraava osa saa olla samanlainen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Wien – maisemia tornista, lounaaksi jäätelöä ja illalliseksi Wieninleike

Oli heinäkuu, vuosi 2015 ja Wienin matkamme viimeinen päivä. Seuraavana aamuna palaisimme Suomeen. Nähtävyyksiä ja museoita olisi riittänyt vielä vaikka kuinka, mutta kolmessa päivässä ei mitenkään ehdi nähdä kaikkea, mitä Wienillä on tarjota. Aamupäivällä suuntasimme katsomaan maisemia St. Stephen's Cathedral n kirkontornista. Kirkossa on kaksi tornia, joihin pääsee ihailemaan kaupunkia yläilmoista. Valitsimme vasemman tornin, eli Nord Turmin, koska infopisteessä ollut poika vinkkasi, että sieltä olisi paremmat näkymät. Aikuisen lippu (2015) torniin maksoi 5,50 euroa. Minusta ei tarvinnut maksaa mitään, koska hinnastossa ei ollut apinalippuja. Reilua toimintaa, sanon minä. Ylhäältä avautui hieno näkymä Wienin kattojen ylle. Hetken aikaa katselimme maisemia ja yritin painaa mieleeni kaupungin kirkontornit ja leveät kadut. Tornivierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti juutalaismuseota. Lippu maksoi aikuiselta 10 euroa ja alle 18-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi. Lippu oikeutti sisäänp...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...