Siirry pääsisältöön

Malta, osa 25, Hop on Hop off -bussi

Tänään oli vuorossa bussilla ajelua. Olimme sopineet edellisenä päivänä Raijan kanssa, että lähtisimme liikenteeseen heti aamutuimaan, ennen kuin suurimmat turistimassat olisivat liikenteessä. 

Minä tutkin aamulla Hop on Hop off -bussin esitettä ja mietin missä kaikissa paikoissa haluan käydä. 


Yhden päivän lippu maksoi aikuiselta 20 euroa, sellaisen äiti aikoi ostaa. Lasten lippu maksoi 12 euroa, mutta minusta ei aiottu maksaa mitään, sillä salamatkustan kaikkiin paikkoihin aina äidin käsilaukussa. 


Lipun hinnalla sai ajaa kaksi reittiä. T2 linja kiertelee Vallettan ympäristöä, lisäksi pääset käymään tällä bussilla Marsaxlokkin kalastajakylässä. Me jätimme tämän reitin kokonaan väliin, sillä kävimme katsomassa Vallettaa kävellen ja Maraxlokkin kalastajakylässä olimme jo käyneet aiemmin. 


Valitsimme bussin T1, joka oli pohjoinen reitti. 


Jos menet keskiviikkona ajelulle tällä bussilla, nämä reitit on yhdistetty. 


Kävimme syömässä hotellilla aamupalan. Lähtövalmiina uuteen päivään olimme jo kahdeksan aikaan, jolloin suuntasimme kohti Slieman satamaa. 

Kun pääsimme satamaan, yksi setä yritti myydä meille toista bussifirmaa, jolla voisimme kierrellä saarta, mutta me olimme jo valintamme tehneet, joten kaupat jäi tekemättä. Lisäksi hänen kiertoajelu maksoi enemmän kuin meidän valitsema bussi. 

Saavuimme oikean kojun luokse ja ostimme liput bussiin. Äiti kyseli lippujen myyjältä olisiko hänellä antaa vinkkejä missä kannattaa pysähtyä. Myyjä vinkkasi mm. Marsalokkin kalastajakylästä ja vanhasta pääkaupungista Mdinasta, mutta olimme jo käyneet kaikissa paikoissa, joista lipunmyyjä vinkkasi.  


Meillä ei ollut tänään suunnittelemissa kuin yksi pakollinen pysähdyspaikka, joka oli pääkaupunki Valletta. Äiti halusi käydä katsomassa Pyhän Johanneksen katedraalin, sillä hän oli nähnyt esitteessä hienon kuvan kirkon sisätiloista. 

Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, eikä pilvenhattaraakaan näkynyt. Tänään oli loistava päivä istuskella bussin katolla ja katsella maisemia. 


Kun saavuimme Vallettaan puoli kymmenen aikaan aamulla, lämpötila oli jo huisit 33 astetta. 


Matka jatkui Vallettan pääkadulla katsellen, mitä tavaraa turisteille oli tarjolla. 


Lyhyen kävelymatkan jälkeen saavuimme Pyhän Johanneksen katedraalille. Seuraavassa osassa pääset katsomaan miltä Pyhän Johanneksen katedraalin sisätilat näyttävät.

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia pääset lukemaan klikkaamalla tästä.


Kommentit

  1. Eikös Ape ole nelivuotias? Eihän siitä olisi edes tarvinnut maksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin neljä vuotta, kun aloitin kirjoittamaan tätä blogia, nyt minä olen huisit viisi vuotta. ;) -Ape

      Poista
  2. Ja mikäs on Apen syntymäpäivä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syntymäpäiväni on 17. syyskuuta :) -Ape

      Poista
    2. No niin, silloin olet jo kuusi vuotta!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Wien – maisemia tornista, lounaaksi jäätelöä ja illalliseksi Wieninleike

Oli heinäkuu, vuosi 2015 ja Wienin matkamme viimeinen päivä. Seuraavana aamuna palaisimme Suomeen. Nähtävyyksiä ja museoita olisi riittänyt vielä vaikka kuinka, mutta kolmessa päivässä ei mitenkään ehdi nähdä kaikkea, mitä Wienillä on tarjota. Aamupäivällä suuntasimme katsomaan maisemia St. Stephen's Cathedral n kirkontornista. Kirkossa on kaksi tornia, joihin pääsee ihailemaan kaupunkia yläilmoista. Valitsimme vasemman tornin, eli Nord Turmin, koska infopisteessä ollut poika vinkkasi, että sieltä olisi paremmat näkymät. Aikuisen lippu (2015) torniin maksoi 5,50 euroa. Minusta ei tarvinnut maksaa mitään, koska hinnastossa ei ollut apinalippuja. Reilua toimintaa, sanon minä. Ylhäältä avautui hieno näkymä Wienin kattojen ylle. Hetken aikaa katselimme maisemia ja yritin painaa mieleeni kaupungin kirkontornit ja leveät kadut. Tornivierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti juutalaismuseota. Lippu maksoi aikuiselta 10 euroa ja alle 18-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi. Lippu oikeutti sisäänp...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...