Siirry pääsisältöön

Malta, osa 15, hotellin allasalue, viinisuositukset ja hintoja

Aamupäivän aikana oli nähnyt hurjan paljon uusia juttuja Vallettassa. Kun saavuimme Slieman rantabulevardille, päätin käydä katsomassa mitä rannassa oleva hotellimme (Plevnan) allasalue näytti. 


Mukaani tuli äidin lisäksi Raija ja pariskunta meidän hotellista. Allasalue oli betoninen, siellä oli lapsille oma allas, jossa minä kävin uittamassa varpaita. 


Sekä aikuisille isompi allas, jossa äiti kävi uimassa lomamme viimeisenä päivänä.


Hiekkarantaa Sliemassa ei ollut tarjolla, vaan hotellin allasalueen vieressä näkyi kallioranta, jossa ihmiset olivat ottamassa aurinkoa. 


Haimme allasalueen baarista juomat ja istuimme hetken altaalla Raijan ja mukavan pariskunnan kanssa jutellen niitä ja näitä. 

Paikallisopas George oli vinkannut edellisenä päivänä hyvästä alkoholittomasta juomasta, jonka nimi oli Kinnie. Tämän päivän kaupunkikierroksella äiti kyseli viinisuosituksia niin paikalliselta oppaalta kuin suomalaiselta oppaalta. Kriteerit olivat hyvää ja halpaa.

Seuraavana viinisuositukset, jotka äiti sai oppailta. Paikallisoppaan valkoviini suositukset oli paremmuusjärjestyksessä.

1. Citadella
2. Classic Collection 
3. La Torre 
4. Caravaggio 

Suomalaiselta oppaalta äiti pyysi myös rose- ja punaviineistä suosituksia. 

1. Citadella, roseviini
2. Caravaggio, punaviini 

Lähdimme allasalueelta kauppaan ostoksille. Kaupassa äiti tutkaili viinejä. Edullisin viini tässä kaupassa oli 1,17 euroa. 



Pullotettuna tämä viini maksoi huikeat 1,80 euroa. 



Paikallisoppaan suosittelema viini maksoi kaupassa noin 3 euroa. 



Minä sain kaupasta paikallisoppaan suosittelemaa alkoholitonta juomaa, jonka nimi oli Kinnie. 


Nyt pitää heti sanoa, että en voi suositella tätä juomaa, otin pullosta muutaman hörpyn ja kokemus ei ollut mieleinen. Laitoin kuitenkin pullon jääkaappiin ja yritin maistaa juomaa uudestaan seuraavana päivänä, mutta tulos oli sama. Juoma jäi minulta juomatta ja jouduin kaatamaan tämän juoman viemäristä alas.

No nämä on makuasioita. Naapurihuoneessa asustava Raija piti tästä juomasta ja osti sitä jopa lisää loman aikana. 

Äiti osti itselleen kaupasta pari pulloa valkoviiniä ja oli tyytyväinen kun yksi pullo mahtui jääkaappiin. 


Onneksi uudella tuttavuudella Raijalla leikkasi hieman paremmin ja hän kertoi äidille, että jääkaappiin mahtuu enemmän juomaa, kun ottaa ritilän pois jääkaapista. No niin tietenkin! 


Ennen illallista kävin hotellin oleiluhuoneessa, jossa toimi wifi. Pitihän minun katsoa mitä sosiaalisessa mediassa tapahtui ja tietysti minun piti laittaa Instagrammiin lomapäivityksiä. 


Oli kyllä aika tuskallista kun wifi ei toiminut huoneessa ja hotellin aulassakin wifi toimi aika huonosti. Seuraavassa osassa matka jatkuu päiväretken merkeissä naapurisaarelle, joka nimi on Gozo. 

T. Ape The Bloggaaja


P.S. Muita matkakertomuksia pääset lukemaan klikkaamalla tästä.


Kommentit

  1. Mulla on sulle Liebster awards:
    http://www.rantapallo.fi/reisereise/2015/05/20/liebster-awards-ja-haaste/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Wien – maisemia tornista, lounaaksi jäätelöä ja illalliseksi Wieninleike

Oli heinäkuu, vuosi 2015 ja Wienin matkamme viimeinen päivä. Seuraavana aamuna palaisimme Suomeen. Nähtävyyksiä ja museoita olisi riittänyt vielä vaikka kuinka, mutta kolmessa päivässä ei mitenkään ehdi nähdä kaikkea, mitä Wienillä on tarjota. Aamupäivällä suuntasimme katsomaan maisemia St. Stephen's Cathedral n kirkontornista. Kirkossa on kaksi tornia, joihin pääsee ihailemaan kaupunkia yläilmoista. Valitsimme vasemman tornin, eli Nord Turmin, koska infopisteessä ollut poika vinkkasi, että sieltä olisi paremmat näkymät. Aikuisen lippu (2015) torniin maksoi 5,50 euroa. Minusta ei tarvinnut maksaa mitään, koska hinnastossa ei ollut apinalippuja. Reilua toimintaa, sanon minä. Ylhäältä avautui hieno näkymä Wienin kattojen ylle. Hetken aikaa katselimme maisemia ja yritin painaa mieleeni kaupungin kirkontornit ja leveät kadut. Tornivierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti juutalaismuseota. Lippu maksoi aikuiselta 10 euroa ja alle 18-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi. Lippu oikeutti sisäänp...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...