Siirry pääsisältöön

Malta, osa 14, katukuvia ja The Malta Experience

Lounaan jälkeen jatkoimme kävelykierrosta Vallettassa. Kadut olivat hiljaisia ja autoja oli vähän liikenteessä. 


Katselin ihastuksissani hienoa arkkitehtuuria. 


Ja kauniita värikkäitä puisia parvekkeita. 


Pyykeistäkin piti ottaa kuva, sillä oppaamme kertoi, että Sliemassa, jossa hotellimme sijaitsi, oli kielletty pyykkien kuivattaminen näkyvillä. Vallettassa ei näyttänyt tällaista sääntöä olevan. 


Saavuimme kävelykierroksen viimeiseen kohteeseen, joka oli audiovisuaalinen esitys Maltasta. The Malta Experience on niitä kohteita, johon en olisi koskaan mennyt, jos olisin ollut omatoimisella kierroksella Vallettassa. 


Tämä audiovisuaalinen esitys kertoo Maltan 7000 vuotisesta historiasta ja antaa syvempää ymmärrystä Maltasta. Esityksen voi kuunnella 16 eri kielellä ja yllätys, yllätys, myös suomeksi. 


Sain esityksestä aimo annoksen tietoa Maltasta ja maan historiasta.


Esityksen jälkeen päiväretki Vallettassa oli ohi. Palasin vielä kaksi kertaa lomani aikana Vallettaan, mutta niistä käynneistä kerron myöhemmissä osissa. 




Seuraavassa osassa käymme Slieman rannassa hotellin allasalueella ja kaupassa ostoksilla. Luvassa on myös oppaiden viinisuositukset, kriteereillä hyvää ja halpaa.

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia pääset lukemaan klikkaamalla tästä.

Kommentit

  1. Täytyy tunnustaa Ape, että nyt olet ollut niin innoissasi pienestä Maltan saaresta, etten ole kaikkia juttujasi ehtinyt lukemaan.
    Mutta tämä piti katsoa, kun tuo Malta Experience kuullosti tutulta, muistelen, että siellä maan alla kävimme mekin. Ja sitten ihmettelimme kun palasimme kirkkaaseen auringonpaisteeseen, että eihän täällä näe mitään!
    Ja nuo suljetut parveke"laatikot" - tai laajennetut ikkunat, ne ovat kyllä tyypillistä Maltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko! Et ole ehtinyt lukemaan! Mitä tämä nyt on! ;) Maltan pienessä saariryhmässä on kyllä ihmeen paljon nähtävää. Muistan kun minulta kysyttiin ennen lomaa, että miten meinaan kuluttaa aikani niin pienessä paikassa. Joutoaikaa ei kyllä viikon lomalla paljon ollut. -Ape

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Wien – maisemia tornista, lounaaksi jäätelöä ja illalliseksi Wieninleike

Oli heinäkuu, vuosi 2015 ja Wienin matkamme viimeinen päivä. Seuraavana aamuna palaisimme Suomeen. Nähtävyyksiä ja museoita olisi riittänyt vielä vaikka kuinka, mutta kolmessa päivässä ei mitenkään ehdi nähdä kaikkea, mitä Wienillä on tarjota. Aamupäivällä suuntasimme katsomaan maisemia St. Stephen's Cathedral n kirkontornista. Kirkossa on kaksi tornia, joihin pääsee ihailemaan kaupunkia yläilmoista. Valitsimme vasemman tornin, eli Nord Turmin, koska infopisteessä ollut poika vinkkasi, että sieltä olisi paremmat näkymät. Aikuisen lippu (2015) torniin maksoi 5,50 euroa. Minusta ei tarvinnut maksaa mitään, koska hinnastossa ei ollut apinalippuja. Reilua toimintaa, sanon minä. Ylhäältä avautui hieno näkymä Wienin kattojen ylle. Hetken aikaa katselimme maisemia ja yritin painaa mieleeni kaupungin kirkontornit ja leveät kadut. Tornivierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti juutalaismuseota. Lippu maksoi aikuiselta 10 euroa ja alle 18-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi. Lippu oikeutti sisäänp...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...