Siirry pääsisältöön

Tallinna osa 6, testissä Hop on Hop off -bussi

Kun tulimme ulos Viru keskuksesta, näimme risteyksen toisella puolella kiertoajelubussin. Olimme aiemmin ajatelleet, että käymme kiertelemässä kaupunkia raitiovaunulla, mutta ratikat näyttivät liian täysiltä huviajeluun. 

Sää oli melko kylmä, joten Hop on Hop off -bussin testaaminen tuntui hyvältä ajatukselta.

Menimme bussin luokse norkoilemaan ja yritimme katsoa lukisiko jossain kiertoajelun hinta. Kuski tuli ulos bussista ja kysyi viroksi haluammeko tulla kierrokselle. Äiti kysyi englanniksi mitä ajelu maksaisi. Kuski puolestaan kysyi äidiltä, että puhuuko hän suomea. 


Hinta oli 19 euroa ja hinnalla sai ajaa kolme eri reittiä. Ajelu oli mielestäni kallis, mutta päätimme silti mennä kierrokselle. 


Bussissa istuskelu oli ihan mukavaa puuhaa kylmällä säällä. En kuitenkaan kutsuisi ajelua nimellä Hop on Hop off, sillä busseja kulkee sen verran harvakseltaan, ettei missään kohtaa huvittanut hypätä pois kyydistä. 

Suurin osa matkustajista istui bussissa koko kierroksen, jäämättä katselemaan sen tarkemmin yhtään nähtävyyttä. 

Opin kierroksella kuitenkin uusia asioita Tallinnasta, joista minulla ei ollut aiemmin tietoa. En ollut aiemmin tietoinen, että Tallinnasta löytyy ulkoilmamuseo ja eläintarha. En myöskään tiennyt, että Moskovan olympialaisten (1980) purjehduskisat järjestettiin Tallinnassa ja TV-torni rakennettiin Moskovan olympialaisia varten. Mielenkiintoinen tieto oli myös, että neuvostoaikaan TV-torniin päästäkseen piti esittää passi ja turisteja ei torniin pääsetty. 

Lisäksi näin kauniita omakotitaloja, metsäkalmiston TV-tornin lähellä ja mukavan näköisen Kalamajan kaupunginosan, joka näytti puutaloineen hyvin boheemilta. 

Mutta suosittelisinko tätä kierrosta sinulle? Suosittelun arvoinen Tallinnan Hop on Hop off bussi ei ole, mutta kylmällä ilmalla ja sateella bussiajelu on ihan hyvää ajankulua. 

Seuraavassa osassa käymme ravintolassa F-hoone. 

T. Ape The Bloggaaja 

P.S. Muita matkakertomuksia voit lukea klikkaamalla tästä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...

Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan

Olin jo pitkään haaveillut matkasta Kypros lle, mutta matkojen hinnat tälle saarelle tuntuivat aina vähän liian korkeilta. Ayia Napa ei puolestaan ollut koskaan minun eikä äitini varsinaisella matkakohdelistalla. Tiesimme jo etukäteen, että kyseessä olisi melkoisen vilkas turistikohde. Mutta kuinka sitten kävikään? Matkan edullinen äkkilähdön hinta sai äidin lopulta varaamaan viikon loman Ayia Napaan syyskuussa 2015. Kypros  on Välimeren kolmanneksi suurin saari, joka sijaitsee Turkin, Kreikan ja Lähi-idän välissä. Saari on tunnettu aurinkoisesta ilmastostaan, pitkistä hiekkarannoistaan sekä rikkaasta historiastaan, joka ulottuu tuhansien vuosien taakse.  Kypros on itsenäinen valtio . Virallinen nimi on Kyproksen tasavalta . Se sijaitsee itäisellä Välimerellä ja on Euroopan unioni n jäsen vuodesta 2004 lähtien. Kypros on kuitenkin jakautunut kahteen osaan: kansainvälisesti tunnustettuun Kyproksen tasavaltaan etelässä ja turkkilaismiehitettyyn pohjoisosaan, jota kutsutaan n...