Siirry pääsisältöön

Tallinna osa 5, Viru-keskus

Aamukävelyn jälkeen vanhassa kaupungissa oli aika mennä hetkeksi sisätiloihin lämmittelemään. 

Viru keskus oli sopivan lähellä, joten suuntasimme sinne. Tämä kauppakeskus tuskin esittelyä kaipaa, sillä luultavasti kaikki Tallinnassa käyneet tuntevat tämän ostoskeskuksen.


Meille tässä ostoskeskuksessa käynti oli kuitenkin ensimmäinen. Kun astuimme ovesta sisään toisella puolella näkyi ravintola Amarillo ja toisella puolella Robert's coffee. 

Mitä muuta Viru keskuksesta löytyy? Kahviloita, ruokapaikkoja, kukkakauppoja, vaatteita, kenkiä, laukkuja jne.

Katselimme hetken ostoskeskuksen tarjontaa, mutta shoppailu ei meitä juurikaan kiinnostanut. 


Äiti oli lukenut etukäteen jostain oppaasta, että ABC King olisi hyvä kenkäkauppa. 


Kävimme kierroksella kaupassa, mutta emme olleet asiasta samaa mieltä. Ei kauppa ollut meidän mielestämme mitenkään ihmeellinen. Ainoat kengät jotka kiinnostivat äitiä ovat alla olevassa kuvassa. 


Kengät jäi kuitenkin myymälään, sillä kenkien hinta oli yli sata euroa. Muissa kaupoissa emme käyneet. 

Kenkäkaupan lähellä olevassa kahvilassa olisi ollut tarjolla edullisia leivonnaisia, mutta kello oli vasta niin vähän, että leivonnaiset eivät maistuneet. 


Emme ole äidin kanssa intohimoisia shoppailijoita, mutta jos sinä olet, käy kurkkaamassa myös ostoskeskuksia Kristiine ja Rocca Al Mare.

Kun tulimme Viru keskuksesta ulos, paistoi ulkona aurinko. Huisia! 


Ilma oli kuitenkin viileä ja risteyksen toisella puolella näkyi kiertoajelubussi. Seuraavassa osassa käyn testaamassa Tallinnan Hop on Hop off -bussin.

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia voit lukea klikkaamalla tästä.



Kommentit

  1. Ihana Ape ja äitinsä <3
    Mielenkiinnolla luen näitä juttuja.Kuvilla höystettynä ihan mahtavaa ja opettavaista luettavaa iltasatunakin lapsille :) tv.Raija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Kiitos Raija palautteesta. Varovasti sitten, kun luet lapsille, jutuissa on mukana välillä "aikuisten juttuja". Terveisin Ape ja äiti.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Wien – maisemia tornista, lounaaksi jäätelöä ja illalliseksi Wieninleike

Oli heinäkuu, vuosi 2015 ja Wienin matkamme viimeinen päivä. Seuraavana aamuna palaisimme Suomeen. Nähtävyyksiä ja museoita olisi riittänyt vielä vaikka kuinka, mutta kolmessa päivässä ei mitenkään ehdi nähdä kaikkea, mitä Wienillä on tarjota. Aamupäivällä suuntasimme katsomaan maisemia St. Stephen's Cathedral n kirkontornista. Kirkossa on kaksi tornia, joihin pääsee ihailemaan kaupunkia yläilmoista. Valitsimme vasemman tornin, eli Nord Turmin, koska infopisteessä ollut poika vinkkasi, että sieltä olisi paremmat näkymät. Aikuisen lippu (2015) torniin maksoi 5,50 euroa. Minusta ei tarvinnut maksaa mitään, koska hinnastossa ei ollut apinalippuja. Reilua toimintaa, sanon minä. Ylhäältä avautui hieno näkymä Wienin kattojen ylle. Hetken aikaa katselimme maisemia ja yritin painaa mieleeni kaupungin kirkontornit ja leveät kadut. Tornivierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti juutalaismuseota. Lippu maksoi aikuiselta 10 euroa ja alle 18-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi. Lippu oikeutti sisäänp...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...