Siirry pääsisältöön

Cancun osa 1, ensimmäinen päivä all inclusive-hotellissa

Äitini ei ole juurikaan all inclusive-hotellien ystävä. Valitsimme kuitenkin Cancunista hotellin, johon sisältyi ruuat ja juomat, sillä Cancunin turisti-ravintoloissa syödessä, saattaa matkakulut kasvaa aikalailla. Ja vaihtelu virkistää, sanoi kissa kun mummolla pöytää pyyhki.

Cancunin äiti valitsi toisen viikon kohteeksi, sillä kaupungista olisi helppo tehdä retkiä bussilla muihin kohteisiin, esimerkiksi Meridaan, jossa kuulemani mukaan voi kokea vielä todellisen Meksikon. 

Olimme kuitenkin edellisen viikon aikana istunut kiertomatkalla bussissa 2 000 kilometriä, joten retket jäi tekemättä. Lukuun ottamatta Isla Mujeresta, joka oli riittävän lähellä. 

Saimme yksityiskuljetuksen bussilla Playa del Carmenista Cancuniin paikallisoppaan ja kuskin kanssa. Hotellille päästyämme kiitimme kuljetuksesta ja annoimme hieman tippiä. 



Nyt oli aika kirjautua sisään hotelliin Cancun Bay Resort. Meitä oli vastassa ystävällinen nainen, joka rengasti äidin. 


Minullekin yritettiin saada ranneketta tassuun, mutta ensimmäisellä yrityksellä rannekkeen laitto ei onnistunut. Onneksi myöhemmin sama päivänä ranneke saatiin minullekin, sillä muuten en olisi voinut syödä tai juoda mitään hotellissa. 

Laukunkantaja katseli meidän puuhailua respassa ja hymyili äidille.

Tiskiltä saimme kaukosäätimet ilmastointiin ja televisioon sekä rantapyyhkeen. 

Kun kaikki asiat olivat hoidettu, lähdimme laukunkantajan kanssa kohti huonetta. Minua vähän jännitti, että millainen huone olisi tarjolla. Hotellin kuvauksessa oli mainittu, että kyseessä on pieni hotelli. 

Ei hotelli minun mielestäni ollut kovinkaan pieni, mutta kun myöhemmin viikon aikana näin Cancunin valtavia hotellikomplekseja, ymmärsin mitä meidän hotellin pienuudella tarkoitetaan. 

Laukunkantaja avasi huoneen oven ja laittoi meille ilmastoinnin päälle. Hän olisi vielä opastanut meitä tallelokeron käytössä, mutta äiti kertoi tallelokeron käytön olevan tuttua. Äiti antoi laukunkantajalle 10 pesoa tippiä, jolloin mies nyökkäsi äidille kiitokseksi ja poistui huoneesta. 


Nyt oli aika tutustua huoneeseemme. Ryntäsin heti parvekkeelle katsomaan näkymiä. 


Voi mikä ihana näky! Aurinko paistoi, ihmisiä oli uima-altaalla ja takana kimmelsi turkoosi meri. Enhän minä pieni apina voinut olla muuta kun tyytyväinen.

Matkanjärjestäjän hotellin kuvaksessa oli lukenut, että wifi toimii vain yleisillä alueilla, mutta huoneemme oli niin lähellä allasaluetta, että meidän huoneessa wifi toimi moitteettomasti. Kylläpä tämä viikko alkoi hyvin.

Äiti laittoi tekstiviestin kaverilleen, että olimme hotellilla. Sillä tänään saisimme matkakaverin Suomesta. Hän oli juuri lentokoneessa matkalla Cancuniin. 

Äiti vaihtoi bikinit päälle ja sitten oli aika mennä uima-altaalle relailemaan. 

Uima-altaalla oli bingo menossa. Bingoisäntä istui baaritiskin kulmalla ja kuulutti numeroita mikrofoniin. Kun äiti meni baaritiskille tilaamaan juomaa, katsahti bingoisäntä äitiäni ja sanoi englanniksi mikrofoniin: "Hei nainen mustissa bikineissä." Äiti katsahti bingoisäntää, nyökkäsi hänelle ja tilasi juoman. 

Bingoisäntä jatkoi juttelua äidille mikrofonin kautta, käyttäen Frendeistä tuttua Joeyn lausetta: "Miten sinulla menee?". Äiti hymyili bingoisännälle ja sanoi, että kaikki hyvin. 

Äiti otti baarimikon antaman juoman ja lähdimme kauemmaksi altaan reunalle. Bingoisäntä kyseli vielä mikrofonin kautta, että mistä äiti on kotoisin. Altaalla olevat ihmiset katsoivat äitiä, joka ei todellakaan pidä huomiosta. Mutta tänään se ei äitiä haitannut, paistoihan aurinko kirkkaalta taivaalta. Äiti huikkasi poispäin kävellessään olevan Suomesta, johon bingoisäntä vastasi kysymyksellä: "Missä on Suomi?" Äiti hymyili ja heristi bingoisännälle sormea ja sai hymyn takaisin. 

Äiti ei kuitenkaan hämmentynyt bingoisännän kommenteista, sillä hän arvasi bingoisännän toimivan samoin kaikkien naisten kanssa, jotka saapuivat yksin baaritiskille. 

Nyt oli aika levätä altaalla siihen saakka, kunnes matkakaverimme saapuisi hotelliin. 


Altaalla olisi ollut tarjolla myös opetusta Samban saloihin, mutta päätimme jättää tanssitunnin väliin. 


Matka Cancunissa jatkuu seuraavassa osassa

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia voit lukea klikkaamalla tästä.



Kommentit

  1. Hei, hieno kuva ja maisema. Toivottavasti pääsen itsekin joskus sinne. Juttu on muuten tosi hyvä ja hyödyllinen. Mukavaa päivää ja hyviä reissuja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...

Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan

Olin jo pitkään haaveillut matkasta Kypros lle, mutta matkojen hinnat tälle saarelle tuntuivat aina vähän liian korkeilta. Ayia Napa ei puolestaan ollut koskaan minun eikä äitini varsinaisella matkakohdelistalla. Tiesimme jo etukäteen, että kyseessä olisi melkoisen vilkas turistikohde. Mutta kuinka sitten kävikään? Matkan edullinen äkkilähdön hinta sai äidin lopulta varaamaan viikon loman Ayia Napaan syyskuussa 2015. Kypros  on Välimeren kolmanneksi suurin saari, joka sijaitsee Turkin, Kreikan ja Lähi-idän välissä. Saari on tunnettu aurinkoisesta ilmastostaan, pitkistä hiekkarannoistaan sekä rikkaasta historiastaan, joka ulottuu tuhansien vuosien taakse.  Kypros on itsenäinen valtio . Virallinen nimi on Kyproksen tasavalta . Se sijaitsee itäisellä Välimerellä ja on Euroopan unioni n jäsen vuodesta 2004 lähtien. Kypros on kuitenkin jakautunut kahteen osaan: kansainvälisesti tunnustettuun Kyproksen tasavaltaan etelässä ja turkkilaismiehitettyyn pohjoisosaan, jota kutsutaan n...