Siirry pääsisältöön

Kiertomatkan osa 32, geokätköilyä aamutuimaan, Valladolid

Heräsimme aamulla ajoissa aamiaiselle, sillä lähtisimme hotellilta jo puoli yksitoista. Aamun ohjelmassa meillä oli kätkön etsimistä ja kaupungin katselua. 


Aamiaisen jälkeen lähdimme etsimään kätköä. Muutama muukin oli herännyt ajoissa, sillä kaupungissa oli käynnissä jo juoksukilpailut. 


Keskusaukion ympäristö oli siistiä ja pidetty hyvin kunnossa. 


Mutta kun olimme kävelleet parisataa metriä pois aukiolta, muuttuivat maisemat täysin. 





Geokätkö oli yksityisellä alueella. Kun saavuimme majatalon pihalle, kysyi mies terassilta: "Etsittekö aarretta?". Vastasimme miehelle: "Kyllä, kyllä". 


Sitten alkoi pusikoiden tutkiminen. Minä kaivelin jos jonkinlaista koloa, mutta mitään ei löytynyt. Onneksi geokätköilijä huusi hetken päästä: "Täällä!". 


Kätkö oli löydetty, jihuu! Meille jäi vielä hyvin aikaa katsella Valladolidin keskustaa. 

Keskustan risteyksessä oli poliisi, joka ohjasi liikennettä. En ole koskaan nähnyt niin hymyilevää poliisia. Kun saavuimme risteykseen äidin ja geokätköilijän kanssa, toivotti poliisi meille hyvää huomenta hymyillen. 


Kuljimme hetken kaupungin katuja ja katselimme kauppoja. Geokätköilijä osti pari kangaskassia, mutta muuta ostettavaa emme kaupoista löytänyt. 


Istuimme vielä hetken auringonpaisteessa Valladolidin keskusaukiolla jutellen niitä näitä, mutta sitten oli aika mennä huoneeseen laittamaan tavarat kasaan lähtöä varten. 


Tänään päättyisi kiertomatka ja ensi viikon viettäisimme äidin kanssa Cancunissa. Mutta vielä on yksi osa kiertomatkaa jäljellä: "Bussimatka Valladolidista Cancuniin". 

Bussimatka saattaa kuulostaa tylsältä, mutta jotain jännittävää matkan aikana tapahtui, siitä voit lukea kiertomatkan viimeisestä osasta

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia voi lukea klikkaamalla tästä.



Kommentit

  1. Kiva lukea taas värikkäitä tarinoitasi Ape! Luen n. viikon välein kertyneet postaukset kerralla, näin on hauskempi seurata matkaanne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet mukana matkalla. Lukijoiden palautteesta tulee niin mukava olo ja saa uutta voimaa kirjoittamiseen. Kiitos Matkatar. :) -Ape

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Wien – maisemia tornista, lounaaksi jäätelöä ja illalliseksi Wieninleike

Oli heinäkuu, vuosi 2015 ja Wienin matkamme viimeinen päivä. Seuraavana aamuna palaisimme Suomeen. Nähtävyyksiä ja museoita olisi riittänyt vielä vaikka kuinka, mutta kolmessa päivässä ei mitenkään ehdi nähdä kaikkea, mitä Wienillä on tarjota. Aamupäivällä suuntasimme katsomaan maisemia St. Stephen's Cathedral n kirkontornista. Kirkossa on kaksi tornia, joihin pääsee ihailemaan kaupunkia yläilmoista. Valitsimme vasemman tornin, eli Nord Turmin, koska infopisteessä ollut poika vinkkasi, että sieltä olisi paremmat näkymät. Aikuisen lippu (2015) torniin maksoi 5,50 euroa. Minusta ei tarvinnut maksaa mitään, koska hinnastossa ei ollut apinalippuja. Reilua toimintaa, sanon minä. Ylhäältä avautui hieno näkymä Wienin kattojen ylle. Hetken aikaa katselimme maisemia ja yritin painaa mieleeni kaupungin kirkontornit ja leveät kadut. Tornivierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti juutalaismuseota. Lippu maksoi aikuiselta 10 euroa ja alle 18-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi. Lippu oikeutti sisäänp...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...