Siirry pääsisältöön

Kiertomatkan osa 30, maasta kaivettua ruokaa ja snapseja, Meksiko

Aamupäivällä olimme vierailleet Campechessa ja Uxmalin mayakaupungissa. Nyt oli aika mennä lounaalle. 


Opas ohjasi meidät ravintolan läpi takapihalle, sitä emme tosin tienneet miksi. 

Pian saimme asiaan selvyyden. Kokit tulivat pihalle ja alkoivat kaivamaan maata. Jihuu! Saisimme maassa haudutettua lihaa. 



Kokit nostivat ruuan maasta ja ottivat folion pois. 



Folion alta paljastui, kasviksia, perunaa, kanaa ja porsaanlihaa. Mmmm ... kylläpä se tuoksui hyvältä. 


Minä otin porsaanlihaa, se oli hyvää ja mureaa.


Lopuksi aikuiset saivat vielä aikuistenjuomaa, jossa oli tequilaa, kahvilikööriä ja vissyä. 


Kun lounas oli nautitti, oli aika jatkaa matkaa kohti kiertomatkamme viimeistä yöpaikkaa. Matka jatkuu seuraavassa numerossa.  

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia voi lukea klikkaamalla tästä.



Kommentit

  1. Hei Ape ja "äiti" ! Olen seurannut matkaanne tässä melkein päivittäin ja on ollut kiva saada olla mukana. Pari kysymystä : kuinka pitkä tämä kiertomatnka kaikkineen on ollut, tuntuu että paikkoja ja tapahtumia on niin paljon että riittikö ihan viikko vai oliko se pidempi? Ja toinen kysymys: kuinka iso oli ryhmänne ja kehtaatko arvioida esim. ikähaitaria yhtään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Mukava kuulla, että olet ollut mukana matkalla. Kiertomatka oli seitsemän päivää, vaihdoimme melkein joka päivä yöpaikkaa, viidakkohotellissa olimme kaksi yötä. Yhteen päivään mahtui useampi käyntikohde. Tämä kiertomatka oli aika hektinen, tarjolla on myös kiertomatkoja, joissa ei siirrytä näin tiiviisti. Ryhmässä taisi olla 20 -22 henkilöä. Äitini iän voin kertoa, hän on 40-vuotta. Muiden ikää on hieman hankala arvioida. Muutama oli ehkä 20 - 30 ikävuoden väliltä. Suurin osa ryhmäläisistä taisi olla 40 - 65 ikävuosien välillä. Vaikutti siltä, että kaikki ryhmässä olleet matkustaneet paljon. Mukavaa porukkaa oli. Osa porukasta oli reissussa vain tämän kiertomatkan ja osa jatkoi lomaa Playa del Carmenissa ja me äidin kanssa Cancunissa. T. Ape

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Wien – maisemia tornista, lounaaksi jäätelöä ja illalliseksi Wieninleike

Oli heinäkuu, vuosi 2015 ja Wienin matkamme viimeinen päivä. Seuraavana aamuna palaisimme Suomeen. Nähtävyyksiä ja museoita olisi riittänyt vielä vaikka kuinka, mutta kolmessa päivässä ei mitenkään ehdi nähdä kaikkea, mitä Wienillä on tarjota. Aamupäivällä suuntasimme katsomaan maisemia St. Stephen's Cathedral n kirkontornista. Kirkossa on kaksi tornia, joihin pääsee ihailemaan kaupunkia yläilmoista. Valitsimme vasemman tornin, eli Nord Turmin, koska infopisteessä ollut poika vinkkasi, että sieltä olisi paremmat näkymät. Aikuisen lippu (2015) torniin maksoi 5,50 euroa. Minusta ei tarvinnut maksaa mitään, koska hinnastossa ei ollut apinalippuja. Reilua toimintaa, sanon minä. Ylhäältä avautui hieno näkymä Wienin kattojen ylle. Hetken aikaa katselimme maisemia ja yritin painaa mieleeni kaupungin kirkontornit ja leveät kadut. Tornivierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti juutalaismuseota. Lippu maksoi aikuiselta 10 euroa ja alle 18-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi. Lippu oikeutti sisäänp...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...