Pastellinvärisiä taloja, taidetta kaduilla ja hymyileviä ihmisiä, siitä oli Campeche tehty.
Campechen kaupunki sijaitsee Campechen osavaltiossa Meksikonlahden rannalla. Kaupunkia suojaa muuri, sillä 1600-luvulla kaupunki joutui merirosvojen hyökkäyksen kohteeksi, niin kuin monet muutkin alueen kaupungit.
Tällaista kaupunkia en ollut odottanut näkeväni Meksikossa. Kauniita siirtomaa henkisiä taloja ja taidetta kaduilla.
Kävelykierros kaupungissa alkoi katua pitkin, joka oli täynnä taidetta
Taidetta oli minun mielestäni myös autojen rekisterikilvet, joissa oli kuvitettuna kaupungin värikkäät talot.
Hetken kuluttua huomasin erään paikallisen naisen, joten ryntäsin jututtamaan häntä.
Kuulin kun geokätköilijän huusi kauempaa hieman toruvalla äänellä: "Ape!".
Mitä ihmettä?! Kyllä paikallisia pitää jututtaa.
Saavuimme ryhmän kanssa keskusaukiolle, jossa meidät vapautettiin kahleista. Saimme siis omaa aikaa kaupungin katseluun. Opas vinkkasi, että vieressä olisi museo, jossa olisi siirtomaan aikaisia huoneita. Sisäänpääsy museoon oli 20 pesoa.
Suurin osa ryhmästä päätti mennä museoon. Tosin museo ei ollut se, joka sai yleisöryntäyksen aikaan, vaan oppaan vinkki siitä, että museossa on toiletti. Tämäpä oli näppärä keino saada ihmiset museoon.
Museossa oli pari siirtomaan aikaista huonetta ja myymälä, johon palasimme hieman myöhemmin.
Museovierailun jälkeen palasimme kadulle, jossa oli paljon taidetta.
Kun taidekatu oli tutkittu, lähdimme kiertelemään kaupungin katuja.
Lopuksi palasimme keskusaukiolle kirkon kulmille.
Kävimme katsomassa kirkkoa sisältä ja kirkon edessä olevia huisin hauskoja patsaita.
Minä kävin vähän jututtamassa yhtä perhettä.
Ja maistamassa jäätelöä.
Juuri kun oli lipaisemassa jäätelöä, tuli eräs paikallinen mies katsomaan minua tarkemmin. Hän vaihtoi äidin kanssa pari sanaa, hymyili äidille ja jatkoi matkaa.
Kun kaupunki oli kierretty, palasimme museon kauppaan.
Geokätköiljä teki ostoksia ja minä tutustuin paikallisiin merirosvoihin. Minusta he eivät näyttäneet yhtään pelottavilta.
Äidin tehtäväksi jäi pyöritellä silmiä ja päätään, kun hän katselin tuotteiden hintoja.
Kun ostokset oli tehty, palasimme pääaukiolle. Istuimme penkille ja katselimme paikallisten touhuja.
Opas tuli paikalle ja kertoi, että aikanaan Campechen keskusaukiolle tultiin tapaamaan vapaana olevia miehiä ja naisia.
Miehet kiersivät ulointa rinkiä ja naiset vastakkaiseen suuntaan sisempää rinkiä. Jos nainen pudotti nenäliinan, jonkun miehen kohdalla, tarkoitti tämä sitä, että hän halusi kyseisen miehen kanssa naimisiin.
Sattuipa kerran kuitenkin niin, että kaupunkiin oli muuttanut nuori nainen, joka ei tuntenut kaupungin tapoja. Hän oli vahingossa pudottanut nenäliinan aukiolla ja nenäliinan nosti penkillä istunut 70-vuotias mies. Mies ilahtui tapahtuneesta kovasti, mutta tarina ei kerro, miten lopuksi kävi.
Istuimme aukiolla auringonpaisteessa ja geokätköilijä tarjosi meille jotain maistiaisia, mitä hän oli kaupasta ostanut. Emme tienneet mitä söimme, eikä oikein saatu selville, mitä se maistui. Ehkä se oli makeaa tai ehkä se oli sittenkin suolaista. Myöhemmin kaupan kuitista selvisi, että olimme syöneet Tamarindo Bolaa.
Tamarindi on trooppinen hedelmä, jota kasvaa itäisessä Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Bola on suomeksi pallo, joten söimme tamarindi palloja. Nämä pallot tehdään käsin ja ne sisältävät ainakin tamarindin hedelmää ja sokeria. Joten siksi emme tienneet miltä pallot maistuivat, koska pallo oli yhdistelmä hapanta ja makeaa.
Nyt oli aika jättää taakse kaunis Campeche ja jatkaa matkaa kohti viimeistä maykaupunkia, jonka nimi on Uxmal. Matka jatkuu seuraavassa numerossa.
T. Ape The Bloggaaja
P.S. Muita matkakertomuksia voi lukea klikkaamalla tästä.
Kommentit
Lähetä kommentti