Siirry pääsisältöön

Voihan valuutta!

Yksi yö matkan alkuun! Huomenna suuntaan kohti Soulia, tosin perillä olen vasta maanantaina. Äiti kävi Forexilla vaihtamassa meille hieman valuuttaa ja minä sain itselleni taskurahaa. Nyt vain pitäisi laskea, että paljonko sain. 


Euroopassa on ollut mukava matkustaa, kun monessa maassa käy sama valuutta. Tällä reissulla pitää laittaa aivonystyrät toimimaan, ennen kuin ostaa mitään. 

Etelä-Korean valuutta on won ja yksi euro on noin 1 221 KRW. Voi apua, nyt meni vaikeaksi! Ja valuuttakurssi vielä vaihtelee päivästä riippuen. No nyt ei pidä olla liian tarkka, pitää laskea summat suunnilleen. 


Eihän minun pienet aivot taivu näin vaikeaan valuuttaan. Onneksi nykyisin on hyviä valuuttamuuntimia, joita voi ladata puhelimeen. 

Valuuttamuunnin kertoi minulle seuraavaa. Tuo sylissäni oleva 1 000 wonia on alle euron arvoinen, sillä ei taida saada juuri mitään Soulissa. Kuvassa alimpana oleva raha 50 000 wonia, jossa on tädin kuva on noin 37 - 41 euroa. 

Sain siis yhteensä 45 - 50 € taskurahaa, aika paljon minun mielestäni. Ostaisinkohan koko rahalla sitä maustettua hapankaalia? Kimchi sen kaalin nimi taisi olla. 

Pakaan läppärin mukaan reissulle, joten uusia juttuja on luvassa suoraan Soulista, jos vain hotellin wifi suostuu yhteistyöhön koneeni kanssa. 

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Matkakertomukset löydät klikkaamalla tästä


Kommentit

  1. On kyllä hankala kurssi pyöritellä päässä. Ethän sitten tuhlaa kaikkia taskurahoja ensimmäisenä iltana ;)

    Hyvää matkaa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Elina, yritän kovasti olla tuhlaamatta rahoja ensimmäisenä iltana. Ellei jotain ihanaa ostettavaa ilmesty eteeni. ;)

    VastaaPoista
  3. Komean näköisiä seteleitä olet kyllä saanut! Älä kuitenkaan esittele niitä huolimattomasti tai kanna näkyvillä takataskussa :) Hyvää matkaa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Yritän pitää rahoista huolta, äiti onneksi vahtii minua. :)

    VastaaPoista
  5. Meillä Soulissa hotellin netti oli nopein mitä ikinä on koettu, kotiosoite Espoossa mukaan lukien - nopeudet huitelivat jossain 50 megan tienoilla.
    Testaa tällä: www.hotelwifitest.com kun pääset hotellille, saatat yllättyä positiivisesti,

    VastaaPoista
  6. Kiitos Pirkko tiedosta, kuulostaa hyvältä. :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Pirkko tiedosta, kuulostaa hyvältä. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Wien – maisemia tornista, lounaaksi jäätelöä ja illalliseksi Wieninleike

Oli heinäkuu, vuosi 2015 ja Wienin matkamme viimeinen päivä. Seuraavana aamuna palaisimme Suomeen. Nähtävyyksiä ja museoita olisi riittänyt vielä vaikka kuinka, mutta kolmessa päivässä ei mitenkään ehdi nähdä kaikkea, mitä Wienillä on tarjota. Aamupäivällä suuntasimme katsomaan maisemia St. Stephen's Cathedral n kirkontornista. Kirkossa on kaksi tornia, joihin pääsee ihailemaan kaupunkia yläilmoista. Valitsimme vasemman tornin, eli Nord Turmin, koska infopisteessä ollut poika vinkkasi, että sieltä olisi paremmat näkymät. Aikuisen lippu (2015) torniin maksoi 5,50 euroa. Minusta ei tarvinnut maksaa mitään, koska hinnastossa ei ollut apinalippuja. Reilua toimintaa, sanon minä. Ylhäältä avautui hieno näkymä Wienin kattojen ylle. Hetken aikaa katselimme maisemia ja yritin painaa mieleeni kaupungin kirkontornit ja leveät kadut. Tornivierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti juutalaismuseota. Lippu maksoi aikuiselta 10 euroa ja alle 18-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi. Lippu oikeutti sisäänp...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...