Siirry pääsisältöön

Soul, osa 5, jouluaattona kaupungilla, jouluähky sushilla ja sashimilla

Jouluaattona lähdimme viettämään aikaa kaupungille. Suuntasimme hotellilta Seoul Plazalle, jossa pelastusarmeijan lapsikuoro lauloin joululauluja. Kyllä siinä meinasi pienelle apinalle tulla kyynel silmään kuunnellessaan lasten laulua. 


Seoul Plazalta löytyi myös suuren suuri joulukuusi.


Sekä luistinrata, jota oltiin juuri avaamassa. 


Ohitseni käveli myös keskiaikaisia vartiomiehiä, luulen että he olivat palatsin vartijoita. 


Luistinrata aukesi ja suosio oli suuri.



Hetken päästä luistinradalla kävi hurja kuhina. 



Kun olin jonkin aikaa tassutellut kaupungilla, alkoi minulle tulemaan hieman vilu. Lotte-hotellin vierestä löytyi suuri Lotte Duty Free ostoskeskus, jonne menimme lämmittelemään. 


Ostoskeskuksessa ollessa huomasin, että minullahan taitaa olla nälkä. No nälkä saattoi johtua siitä, että löysin ostoskeskuksesta kivan japanilaisen ravintolan. Sushi on nähkääs lempiruokaani. 


Tilasin sushia ja sashimia. Jouluähky oli taattu. 


Lounaan jälkeen menimme kiertelemään toiseen tavarataloon. Se oli Lotte Young Plaza, jossa oli nuorisolle suunnattuja vaatetta ja tavaraa. 


Tavaratalon ylimmästä kerroksesta näin, että naapurikadulla oli hurjan paljon ihmisiä. Pakkohan sinne oli mennä katsomaan mitä sieltä löytyy. 



Kadulta löytyi ihmisen lisäksi markkinakojuja, kauppoja ja katuruokaa. 


Ruokaa oli jos jonkinlaista, mutta minun vatsani oli niin täynnä, että en pystynyt syömään murustakaan. 


Tyydyin siis katselemaan ja kuvaamaan ruokakojuja. 




Olimme olleet jo monta tuntia kaupungilla ja ilma alkoi kylmetä. Nyt oli aika palata hotellihuoneen lämpöön ja jatkaa kaupunkiin tutustumista seuraavana päivänä.  


Matka Soulissa jatkuu seuraavassa numerossa.

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia voit lukea klikkaamalla tästä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Wien – maisemia tornista, lounaaksi jäätelöä ja illalliseksi Wieninleike

Oli heinäkuu, vuosi 2015 ja Wienin matkamme viimeinen päivä. Seuraavana aamuna palaisimme Suomeen. Nähtävyyksiä ja museoita olisi riittänyt vielä vaikka kuinka, mutta kolmessa päivässä ei mitenkään ehdi nähdä kaikkea, mitä Wienillä on tarjota. Aamupäivällä suuntasimme katsomaan maisemia St. Stephen's Cathedral n kirkontornista. Kirkossa on kaksi tornia, joihin pääsee ihailemaan kaupunkia yläilmoista. Valitsimme vasemman tornin, eli Nord Turmin, koska infopisteessä ollut poika vinkkasi, että sieltä olisi paremmat näkymät. Aikuisen lippu (2015) torniin maksoi 5,50 euroa. Minusta ei tarvinnut maksaa mitään, koska hinnastossa ei ollut apinalippuja. Reilua toimintaa, sanon minä. Ylhäältä avautui hieno näkymä Wienin kattojen ylle. Hetken aikaa katselimme maisemia ja yritin painaa mieleeni kaupungin kirkontornit ja leveät kadut. Tornivierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti juutalaismuseota. Lippu maksoi aikuiselta 10 euroa ja alle 18-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi. Lippu oikeutti sisäänp...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...