Bussi tuli hakemaan meitä hotellilta klo 7:20, taisin olla vielä hieman unessa. Tänään oli vuorossa päiväretki nimeltään DMZ + Panmunjeom Tour.
DMZ tarkoittaa demilitarisoitua aluetta, jossa on yleensä YK:n sotilaita valvomassa rajan sotilaallista koskemattomuutta, kuten Etelä- ja Pohjois-Korean rajalla.
Panmunjeom puolestaan on kylä Etelä- ja Pohjois-Korean rajalla. Tässä retken jälkimmäisessä osiossa pääsimme astumaan Pohjois-Korean puolelle.
Ensimmäinen pysähdys oli Imjingak. Meillä oli lyhyt tauko, koska oppaan piti käydä selvittämässä lupa-asiat, jotta pääsisimme demilitarisoidulle alueelle.
Lupa myönnettiin ja ajoimme ensimmäiseen kohteeseen. No passit katsottiin tietysti tässä välissä. Passi pitää olla ehdottomasti mukana tällä retkellä.
Nyt pääsisimme maan alle kolmanteen tunneliin.
Pohjois-Korea on rakentanut maanalaisia hyökkäystunneleita Etelä-Koreaan. Neljä näistä on löydetty, mutta tunneleita epäillään olevan enemmänkin.
On arvioitu, että Pohjois-Korea pystyisi siirtämään kolmannen tunnelin kautta 30 000 sotilasta tunnissa.
Ennen tunneliin menoa piti jättää kaikki tavarat lukittuun lokeroon ja laittaa kypärä päähän. Kuvia en voinut ottaa tunnelista.
Lähdin kävelemään jyrkkää alamäkeä 73 metrin syvyyteen. Matkaa alas oli 358 metriä. Alhaalla odotti hämärä ja kostea tunneli. Tilaa oli riittävästi kävellä, joten ahtaanpaikankammo ei iskenyt niin kuin Vietkongin tunneleissa.
Kävelin 265 metriä tunnelin päähän kunnes este tuli vastaan, esteessä olevasta ikkunasta näkyi lisää tunnelia ja seuraava este. Nyt oli aika palata takaisin.
Ihmisten päät kopsahtelevat aika ajoin katon tukirakenteisiin, onneksi alussa laitettiin kypärät päähän. Tunnelin päätyttyä on vielä jäljellä jyrkkä ylämäki. Voi puuh.
Pelkkä tunneli ei ole mikään ihmeellinen nähtävyys, mutta siihen liittyvä tarina tekee nähtävyydestä mielenkiintoisen.
Pihalla seisoi hauskan näköisiä sotilaita. Minä menin kuvaan heidän kanssaan.
Legendan mukaan eteläkorealaiset miehet ovat komeampia kuin pohjoiskorealaiset miehet ja vastaavasti pohjoiskorealaiset naiset ovat kauniimpia kuin eteläkorealaiset naiset. Oppaamme neiti "Wendy", joka on kotoisin Etelä-Koreasta, kieltäytyi uskomasta tähän legendaan.
Tunnelilta siirryimme bussilla Doran näköalapaikalle, josta näkyy Pohjois-Korean puolelle.
Muutama muukin oli tullut kuikuilemaan maisemia.
Päivä oli hieman sumuinen, mutta siellä se siintää, Pohjois-Korea. Keskellä kuvaa näkyy Pohjois-Korean lipputanko, jolla on korkeutta 160 metriä. Lipputanko on maailman korkein ja se on päässyt Guinnessin ennätyskirjaan.
Maisemien katselun jälkeen kävimme Dorasan juna-asemalla, joka on viimeinen asema Etelä-Korean puolella ennen demilitarisoitua aluetta.
Juna-asemalta palasimme takaisin Imjingakiin lounaalle.
Lounaan jälkeen kävin kiertelemässä aluetta.
Eteläkorealaiset tulevat tälle alueelle muistelemaan sukulaisiaan Pohjois-Korean puolella. Jotkut heistä eivät ole tavanneet perhettään yli kuuteenkymmeneen vuoteen, aika surullista minun mielestäni.
Aitaan on ripustettu toivomusnauhoja, joissa toivotaan Etelä- ja Pohjois-Korean yhdistymistä sekä rauhaa maiden välille.
Tauon jälkeen palasimme demilitarisoidulle alueelle ja suuntasimme kohti Panmunjeomin kylää.
Bussi ajoi ensin Camp Bonifaksen sotilastukikohtaan. Katsoimme esittelyvideon ja allekirjoitimme lapun "omalla vastuulla". Ensimmäisessä lauseessa luki; mahdollisuus vahingoittua tai kuolla vihollisen hyökkäyksessä. Jep, jep, eikun nimi alle vaan.
Siirryimme armeijan bussiin, joka vei meidät Panmunjomin kylän alueelle JSA (Joint Security Area), jota kutsutaan myös nimellä Truce Village.
Ohjeet ovat tarkat. Kuvata ei saa missään nimessä ennen kuin lupa annetaan, eikä Pohjois-Korean puolelle saa osoitella.
Ensin asetumme parijonoon ja lähdemme kulkemaan kohti viimeistä nähtävyyttä. Parijonosta käännymme kohti Pohjois-Korean rakennusta. Nyt saamme ottaa valokuvia, mutta vain eteenpäin, sivulle ei saa kuvata.
Siniset rakennukset ovat keskellä rajaa. Kuvassa oleva valkoinen rakennus on Pohjois-Korean puolella.
Rajan tuntumassa oli vain eteläkorealaisia sotilaita. Opas kertoi, että pohjoiskorealaiset tulevat nykyisin rajan tuntumaan vain silloin, kun heidän puolellaan on turisteja.
Näin rajalla vain yhden pohjoiskorealaisen sotilaan, joka seisoi rakennuksen edessä. No ehkä noiden mustien lasien takana on useampi sotilas.
Pääsemme sisään siniseen rakennukseen, joka on neuvottelukeskus. Rakennus on puoliksi Pohjois-Korean puolella, mutta rakennuksessa oli vain eteläkorealaisia sotilaita sisällä.
Äiti otti jalastaan kuvan, kun hän astui Pohjois-Korean maaperälle.
Aikaa ei ollut paljon, olimme muutaman minuutin rakennuksessa. Sotilaiden kanssa voi halutessaan ottaa yhteiskuvan, mutta sotilaaseen ei saa koskea, eikä hänen taakseen mennä.
Palasimme takaisin Camp Bonifaksen sotilastukikohtaan, jossa meillä oli hetki aikaa käydä matkamuistomyymälässä.
Matka takaisin Souliin kesti puolitoista tuntia ja perille päästyä opas sanoi meille: "Nyt olette vapaassa maassa, saatte ottaa valokuvia milloin haluatte."
Matka Soulissa jatkuu seuraavassa numerossa.
T. Ape The Bloggaaja
P.S. Muita matkakertomuksia voit lukea klikkaamalla tästä.
Selvisit sitten rajasta ilman välikohtauksia, joita niitäkin siellä on joskus on ollut!
VastaaPoistaMaabongareina kävimme muiden maabongareiden kanssa oman vierailumme jälkeen pientä keskustelua noissa piireissä, että lasketaanko tuosta Pohjois-Korea -piste vai, mutta tulimme siihen tulokseen, että jalka toisella puolella minuutin verran ei riitä :-)
Joo, ei siellä rajalla auttanut "apinoida". Noudatin kaikkia sääntöjä, etten päätyisin kansainvälisen uutiskavan pääaiheeksi.
PoistaMinä taisin olla rajan toisella puolella, kokonaista kolme minuuttia. Lasketaanko se? ;) No vitsi, vitsi. Pelkällä lentokentällä oleilua en myöskään laske käytyjen maiden joukkoon. :)
Hulluja sääntöjä ja paikkoja. Ikäviä tuommoiset raja-aidat ja ihmisten kiusaamiset vuosikymmenestä toiseen...mutta varmastikin mielenkiintoista vierailla noissa paikoissa kun tietää pääsevänsä pois...
VastaaPoista