Siirry pääsisältöön

Milanon paras nähtävyys, tuomiokirkko Duomo!

Tämä katedraali ansaitsee oman bloggauksen. Milanon tuomiokirkko Duomo on hienoin näkemäni katedraali. 



Olimme heränneet uuteen aamuun Milanossa. Hotellin aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti Piazza Duomoa, jossa Milanon tuomiokirkko sijaitsee. 


Ihastelimme ensin rakennusta ulkoa. Äiti oli ihan haltioissaan kirkon arkkitehtuurista. No oli se minustakin hurjan hieno katedraali. 



Katedraalissa on 135 tornia. Kyllä siinä meinasi pienen apinan niskat nyrjähtää, kun katselin kirkon torneja, jotka näyttivät yltävän taivaaseen saakka. 




Patsaita oli ainakin miljoona. No ei nyt sentään, niitä oli kuulemma 3500, mutta kyllä siinäkin on ollut kuvanveistäjillä tekemistä. 



Kun olimme aikamme katselleet rakennusta ulkoa, oli aika mennä katedraaliin sisään. 

Sisään pääsee ilmaiseksi, mutta jos haluaa ottaa valokuvia, pitää maksaa kaksi euroa. No mehän tietysti maksettiin summa ja kuvattiin koko rahan edestä. 



Kirkko oli yhtä hieno sisältä kuin ulkoa. Äiti höpisi jotain keski- ja sivulaivasta, mutta en minä mitään laivaa siellä sisällä nähnyt. Äiti on kyllä välillä vähän omituinen. 


Kirkossa oli paljon kauniita patsaita. 


Ja sitten yksi pelottava. 


Näin sisällä myös ihka oikean nunnan. 




Alempana kirkossa oli paikka, jossa piti olla hiirenhiljaa. Siellä taisi olla jonkun hauta, en kyllä yhtään tiedä kenen. 



Kirkossa oli niin paljon yksityiskohtia, että kuvia tuli aikamoinen määrä. Lattiakin piti kuvata. 




Nyt oltiin katseltu kirkkoa ulkoa ja sisältä, mutta paras oli vielä edessä. Pääsin kirkon katolle. 

Hissilippu katolle maksoi 12 euroa. Mutta jos on reippaalla tuulella ja kävelee portaat, on lipun hinta 7 euroa henkilöltä. 



Nyt olemme jo katolla, voi kuinka hienot näkymät sieltä oli. 



Kiipesimme katolla portaat, jotta pääsimme kirkon katon korkeimmalle kohdalla. 


Nyt olimme päässeet Duomon katon korkeimpaan kohtaan. Siinä minä nyt istuskelen ja ihmettelen maisemia. 


Näkymä Piazza Duomolle oli huisi, ihmiset näyttivät ihan muurahaisilta. 






Nyt oli aika palata maan pinnalle. Seuraavassa bloggauksessa "Päivä Milanossa".

T. Ape 

P.S. Muita matkakertomuksia voit lukea täältä


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Wien – maisemia tornista, lounaaksi jäätelöä ja illalliseksi Wieninleike

Oli heinäkuu, vuosi 2015 ja Wienin matkamme viimeinen päivä. Seuraavana aamuna palaisimme Suomeen. Nähtävyyksiä ja museoita olisi riittänyt vielä vaikka kuinka, mutta kolmessa päivässä ei mitenkään ehdi nähdä kaikkea, mitä Wienillä on tarjota. Aamupäivällä suuntasimme katsomaan maisemia St. Stephen's Cathedral n kirkontornista. Kirkossa on kaksi tornia, joihin pääsee ihailemaan kaupunkia yläilmoista. Valitsimme vasemman tornin, eli Nord Turmin, koska infopisteessä ollut poika vinkkasi, että sieltä olisi paremmat näkymät. Aikuisen lippu (2015) torniin maksoi 5,50 euroa. Minusta ei tarvinnut maksaa mitään, koska hinnastossa ei ollut apinalippuja. Reilua toimintaa, sanon minä. Ylhäältä avautui hieno näkymä Wienin kattojen ylle. Hetken aikaa katselimme maisemia ja yritin painaa mieleeni kaupungin kirkontornit ja leveät kadut. Tornivierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti juutalaismuseota. Lippu maksoi aikuiselta 10 euroa ja alle 18-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi. Lippu oikeutti sisäänp...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...