Siirry pääsisältöön

Hotelliarvostelu, Singapore, V Hotel Lavender

Tämä hotelliarvostelu on vuodelta 2014. 

Tällä kertaa hotellihuoneemme hotellissa V Hotel Lavender oli aika pieni. Täytyy sanoa, että vilkas apina kaipaisi vähän enemmän tilaa temmeltää. Reppukin vei jo melkein puolet lattiatilasta!

Äitiä huoneen pienuus ei kuitenkaan haitannut. Olimme hotellissa vain kahtena erillisenä yönä, joten se riitti oikein hyvin nukkumista varten.

Aamupalaa meillä ei ollut hotellissa, joten siitä en osaa kertoa mitään. Mutta ei hätää – hotellin alapuolella oli pieni kauppa ja useita ruokapaikkoja. Nälkäkuolemaa ei siis tarvinnut pelätä, vaikka olisikin ollut erityisen nälkäinen apina.

Hotellin sijainti oli oikeastaan aika kätevä. Se sijaitsi suoraan metroaseman päällä, joten liikkuminen Singapore MRT -metrolla olisi ollut todella helppoa. Me emme kuitenkaan tällä kertaa käyttäneet metroa.

Ensimmäisenä iltana kävelimme tutkimaan Little Indiaa, joka oli värikäs ja vilkas alue. Toisella kerralla, kun yövyimme hotellissa, otimme taksin ja ajoimme Marina Bayn alueelle katselemaan iltavaloja.

Kylpyhuoneessa oli tarjolla aika mukava valikoima tarvikkeita: shampoo, suihkusaippua, vartalovoide, hammasharjat, suihkumyssy ja pyyhkeet.

Yksi asia kuitenkin hieman ihmetytti. Käsisaippuaa tai käsipyyhkeitä ei ollut erikseen. Onneksi suihkusaippua ajoi saman asian, joten käsienpesu onnistui silti aivan hyvin.

Huoneesta löytyi myös tallelokero, kaksi pulloa vettä sekä välineet teen ja kahvin keittämiseen. Lisäksi äiti kertoi, että Singaporessa hanavesi on täysin juomakelpoista, mikä on matkailijalle oikein hyvä uutinen.

Palvelu hotellissa oli hyvää ja kaikki sujui juuri niin kuin pitikin.

Uima-altaalla emme viettäneet aikaa, mutta kävimme kuitenkin kurkkaamassa sitä. Aurinkoa siellä ei olisi oikein voinut ottaa, koska allasalue jäi varjoon. Mutta toisaalta – eiväthän me apinat muutenkaan makoile auringossa. Kerroinpa vain siltä varalta, että joku ihminen sattuu olemaan kiinnostunut asiasta. 

Yksi pieni asia kuitenkin hieman häiritsi. Hissi piti melko kovaa ääntä ja ilmoitti aina esimerkiksi oven avautumisesta ja sulkeutumisesta. Se kuului välillä huoneeseen asti.

Mutta kaiken kaikkiaan hotelli oli oikein kelpo paikka yöpyä, vaikka huone ja suihku eivät olleetkaan kaikkein tilavimmasta päästä. Pieni apinakin mahtui kuitenkin nukkumaan oikein hyvin.


Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Tokio, Japani (huhti-toukokuu 2025) Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Nig...

Makujen matkassa

Matkoilla yksi parhaista tavoista tutustua uuteen paikkaan on ruoka. Paikalliset maut, ravintolat, torien herkut ja sattumalta löytyneet kahvilat jäävät usein mieleen yhtä vahvasti kuin nähtävyydetkin. Tähän koosteeseen olen kerännyt matkamuistoja ruoista maailmalta ja Suomesta, jotka ovat jääneet mieleen. Mukana on niin paikallisia ruokia, onnistuneita ravintolalöytöjä kuin hetkiä, jolloin hyvä ruoka, tunnelma ja seura ovat tehneet kokemuksesta mieleenpainuvan. Andorra la Vella 2014 – Jamónia, valkosipulia ja paahdettua leipää Barcelona 2014 – Ravintola Los Caracoles – Etanoita Espanjassa Gdańsk 2022 – Täydellinen tartar, erikoinen Negroni, kirsikkakastike ja Kotlet Schabowy Istanbul 2015 – Huomioruokaa ja ennustus kahvikupista Soul 2014 – Kurkistus Soulin ruokatarjontaan Tasokasta katuruokaa tarjolla, Streat Helsinki 16.- 22.3.2015 Tallinna, Tartto ja Ateena  Tokio, Rooma ja Belgrad Wrocław, Puola 2024 – Ravintola Le Gosse – Aamupala, tartar ja täydellinen filee mignon

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Italia ja Vatikaani - Ostiasta Rooman kautta Sisiliaan - Kesä 2023 Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäk...