Siirry pääsisältöön

Belizestä Guatemalaan – kohti viidakkohotellia

Olimme viettäneet aamupäivän Belizessä, mutta neljän aikaan jatkoimme matkaa kohti Guatemalan rajaa.

Pikku tietoisku Guatemalasta

Guatemala sijaitsee Keski-Amerikassa ja rajoittuu pohjoisessa Meksikoon, idässä Belizeen ja Karibianmereen, etelässä Tyynenmeren rannikkoon, sekä lännessä El Salvadoriin ja Hondurasiin. Maassa asuu noin 18 miljoonaa ihmistä, ja pääkaupunki on Guatemala City.

Guatemalan historia on pitkä ja monivaiheinen. Alueella kukoisti mayakulttuuri jo noin 2000 eaa.–900 jaa., ja maan viidakkoalueilla on edelleen lukuisia mayaraunioita, kuten Tikal ja Yaxhá. Espanjalaiset valloittajat saapuivat 1500-luvulla, ja maa oli osa Espanjan siirtomaa-aluetta useiden vuosisatojen ajan. Guatemala itsenäistyi vuonna 1821 osana Meksikon Itäistä provinssia, ja myöhemmin itsenäistyi kokonaan vuonna 1839.

Maa on tunnettu rikkaasta luonnostaan, kuten sademetsistä, vuoristoista ja tulivuorista, sekä monipuolisesta kulttuuristaan, johon kuuluvat mayojen perinteet, espanjalainen perintö ja nykyiset etniset ryhmät.

Ennen rajaa bussiin tuli valuutan vaihtajia. Saimme oppaalta vinkin, paljonko rahaa olisi hyvä vaihtaa kahdeksi päiväksi. Äiti vaihtoi 1 000 Meksikon pesoa, eli noin 64 euroa, ja sai takaisin 400 quetzalia. Lounaat ja sisäänpääsymaksut kuuluivat matkan hintaan, joten rahaa tarvittiin lähinnä juomiin ja pieniin ostoksiin.

Viiden aikaan jatkoimme matkaa Guatemalan puolella.

Matkalla pidimme pienen tauon huoltoasemalla, jossa pääsimme jaloittelemaan ja ostamaan vettä. 

Pihalla kuvailin paikallista menoa: ohitse ajavia busseja, paikallisia ihmisiä ja kojuja, joissa myytiin kaikkea pientä.

Huoltoaseman pihalla kasvoi myös hienoja puita. En muista puiden oikeaa nimeä, mutta opas kertoi ne olevan matkailijan puita. 

Sain napattua kuvan myös huoltoaseman vartijasta. En ole ihan varma, saiko kuvaa ottaa, mutta otin sen kuitenkin.

Ilta alkoi hämärtyä, kun jatkoimme matkaa kohti viidakkohotellia. 

Äiti antoi minulle hieman taskurahaa, jotta voisin ostaa jotain kivaa Guatemalasta.

Saavuimme hotellille juuri, kun aurinko oli laskenut. Vietimme hotellissa viidakon keskellä kaksi yötä, mutta siitä kerron sinulle seuraavassa tarinassa.


Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Tokio, Japani (huhti-toukokuu 2025) Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Nig...

Tokio, Japani 2025

Tästä koosteesta löydät kaikki tarinat Tokion matkasta, joka tehtiin huhti–toukokuussa 2025.  Minä (Ape) en ollut mukana matkalla, mutta olen kuullut äidiltä ja Reissulasselta niin monta kertomusta, että voisin melkein väittää olleeni mukana. Toimin tämän matkan tarinankertojana. Matka alkaa tästä tarinasta:  Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Jos et halua lukea kaikkia tarinoita, voit valita seuraavasta listasta juuri sinua kiinnostavat kohteet. Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Night & Light – ilmainen valoshow Shinjukussa Osa 7. Tokio – Hop-on Hop-off -bussi, Akihabara & Asakusa Osa 8. Tokio – Omoide Yokocho, hummerisämpylä ja Kabukicho...

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Italia ja Vatikaani - Ostiasta Rooman kautta Sisiliaan - Kesä 2023 Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäk...