Vatikaanin museot – päivä taiteen keskellä

Oli heinäkuun 3. päivä vuonna 2023. Äiti ja Reissulasse heräsivät uuteen aamuun Roomassa. Tänään oli suuntana Vatikaani ja sen mahtava ja suuri museo. Äiti oli käynyt vuonna 2012 pääsiäisenä Vatikaanissa, mutta silloin tutustuminen jäi pelkästään pihalla seisoskeluun, sillä ei ollut mitään mahdollisuutta päästä Vatikaanin museoihin tai Pietarin kirkkoon.

Tällä kertaa ajankohta oli otollisempi ja lisäksi liput Vatikaanin museoon oli varattu etukäteen, koska oli luettu, ettei sisään välttämättä pääsisi noin vain samana päivänä.

Vatikaanin valtio on huisin pieni. Se on maailman pienin itsenäinen valtio sekä pinta-alaltaan että väestöltään. Se sijaitsee Rooman kaupungin sisällä ja toimii katolisen kirkon hallinnollisena keskuksena sekä paavin asuinpaikkana. Vatikaani perustettiin nykyisessä muodossaan vuonna 1929 Lateraanisopimuksen myötä, ja sen virallinen kieli on latina. Valtiolla on oma postijärjestelmä, radioasema ja vartiojoukko, Sveitsiläinen kaarti, joka huolehtii paavin turvallisuudesta.

Vatican Museums eli Vatikaanin museot ovat yksi maailman merkittävimmistä ja laajimmista taidekokoelmista, jotka sisältävät teoksia antiikista renessanssiin ja moderniin taiteeseen. Museot perustettiin 1500-luvulla paavi Julius II:n kokoelmien pohjalta, ja ne käsittävät nykyään useita gallerioita, kuten Sikstuksen kappelin, joka on tunnettu Michelangelon kattomaalauksista. Vuosittain museot houkuttelevat miljoonia kävijöitä.

Matkaan lähdettiin hotellilta aamulla aikaisin aamiaisen jälkeen. Reitti Vatikaaniin päätettiin kulkea kävellen, sillä matkaa oli vain vähän yli viisi kilometriä. Reitti valittiin niin, että se kulkisi suuren puistoalueen läpi, jotta ei tarvitsisi kävellä pelkkien helteisten katujen keskellä.

Etukäteen netistä ostetuissa lipuissa oli tarkka sisäänpääsyaika. Kun he saapuivat Vatikaanin museoiden lähettyville, jono alkoi jo paljon ennen sisäänkäyntiä. Äidin mukaan jono oli ehkä jopa 300 metriä pitkä.

Jono voi pahimmillaan kiemurrella useita kortteleita pitkin museon seinustaa. Huippusesonkina se venyy helposti 200–500 metriin tai enemmän, ja sisäänpääsy voi kestää noin 1–3 tuntia ilman ennakkolippua. Hiljaisempina päivinä jono voi olla lyhyt ja liikkua nopeasti.

Äiti ja Reissulasse hetken hämmästelivät, pitääkö heidän asettua tuon jonon jatkoksi, sillä suomalaisella luonteella jonon ohi ei ihan helposti kävellä. Onneksi paikalle tuli opastaja, joka kysyi, oliko heillä liput valmiina. Kun liput näytettiin, heidät ohjattiin jonon ohi kadun reunaa pitkin kohti sisäänkäynnin tarkistuspistettä.

Tämän jälkeen asetuttiin lyhyempään jonoon ja sisään päästiin melko kivuttomasti.

Vatikaanin museon kierros alkoi yllättävän eläinlähtöisesti. Ensimmäinen teos, johon äiti kiinnitti huomiota, oli kivinen kamelin pää. Jäin miettimään, onko se antiikin ajan matkamuistomyymälän hylätty prototyyppi vai osa suurempaa filosofista kokonaisuutta, jossa kamelit symboloivat kärsivällisyyttä jonojen keskellä.

Seuraavaksi vastaan tuli koiraa tai sutta esittävä patsas, joka vaikutti huomattavasti määrätietoisemmalta. Siinä missä kamelin pää näytti siltä kuin se olisi eksynyt museoon vahingossa, tämä eläin oli selvästi paikalla tarkoituksella – ehkä vartioimassa seuraavia salaperäisiä taideteoksia.

Näiden jälkeen museokierros jatkui pitkiä käytäviä pitkin, joissa katseet nousivat väistämättä ylöspäin. Lattialla kulkeminen muuttui melkein toissijaiseksi, kun koristeelliset katot veivät huomion täysin. Kullatut yksityiskohdat, maalaukset ja ornamentit tuntuivat jatkuvan loputtomiin, kuin jokainen senttimetri olisi halunnut kertoa oman tarinansa. Käytävissä tuli tunne, että itse arkkitehtuuri kilpailee taiteen kanssa huomiosta – ja tekee sen varsin vakuuttavasti.

Eräästä tilasta löytyi Caravaggion teos Kristuksen ristiltäotto, joka valmistui vuonna 1602.

Äiti tunnisti maalauksen tekijän jo kaukaa, sillä Caravaggion tyyli on hyvin tunnistettava. Ei ole ihan hukkaan menneet äidin taidehistorian opinnot. Caravaggio maalasi tummasävyisiä ja dramaattisia teoksia uskonnollisista aiheista, joissa erityistä huomiota kannattaa kiinnittää valon ja varjon käyttöön sekä ihmishahmojen plastisuuteen.

Matka jatkui käytävältä toiselle, huoneesta seuraavaan ja näyttelytilasta toiseen. Nähtävää oli niin paljon, ettei sitä pystynyt kerralla edes sulattamaan.

Museossa tuli monta “tämän minä olen nähnyt” -hetkeä. Yksi selkeimmistä osui teokseen Ateenan koulu, joka oli tuttu jo koulukirjoista. Rafael Sanzion freskossa Platon ja Aristoteles kulkevat keskellä antiikin filosofien kokoontumista. Platon viittaa ylöspäin ideaalien suuntaan, Aristoteles taas kohti konkreettista todellisuutta.

Fresko on kuitenkin paljon muutakin kuin nuo kaksi hahmoa. Kun sitä katsoo tarkemmin, mukaan ilmestyy joukko antiikin ajattelijoita, joista jokaisella tuntuu olevan oma roolinsa. Sokrates erottuu keskustelun keskellä, kuin hän olisi juuri kysymässä uuden, hankalan kysymyksen.

Kun teosta katsoo pidempään, siitä alkaa hahmottua kokonainen rytmi: osa keskustelee, osa kuuntelee ja osa näyttää siltä kuin olisi juuri oivaltanut jotakin ja unohtanut sen saman tien. Kokonaisuus ei tunnu enää maalaukselta, vaan hetken pysäytyskuvaukselta vilkkaasta ajatusten maailmasta.

Mutta nyt taidekiintiö tuli tältä päivältä täyteen. Oli aika poistua Vatikaanin museoista. Museo oli mielenkiintoinen, valtava, vaikuttava ja samalla uuvuttava, mutta äidillä ja Reissulassella virtaa riitti vielä sen verran, että seuraavaksi suunnattiin katsomaan Pietarin kirkkoa.

Matka jatkuu seuraavassa tarinassa.

Muuta luettavaa:

Kaikki matkakertomukset

Makujen matkassa

Matkareitit ja koosteet