Siirry pääsisältöön

Vatikaani - Pietarin kirkko

Oli heinäkuun kolmas päivä vuonna 2023. Äiti ja Reissulasse olivat juuri käyneet Vatikaanin museoissa, ja nyt seisottiin Pietarin kirkon pihalla.

St. Peter’s Basilica eli Pietarin kirkko on yksi katolisen maailman tärkeimmistä kirkoista ja keskeinen osa Vatikaania. Sen nykyinen rakennus valmistui 1600-luvulla, ja se seisoo perimätiedon mukaan paikalla, johon apostoli Pietari on haudattu. Kirkon suunnitteluun ja koristeluun osallistui useita renessanssin suuria nimiä, kuten Bramante, Michelangelo ja Bernini, mikä tekee siitä sekä arkkitehtuurin että taiteen mestariteoksen.

Pihalla äiti ja Reissulasse tekivät analyysia siitä, mennäänkö kirkkoon sisään vai ei. Äiti ei ollut käynyt koskaan kirkon sisällä, ja Reissulasse oli puolestaan käynyt sisällä vuosia sitten. Painavin arvioitava asia oli kuitenkin se, kuinka pitkään pitäisi jonottaa. Jonot eivät näyttäneet sinä päivänä pitkiltä, joten he päättivät mennä jonon jatkoksi.

Kirkkoon päästiin tällä kertaa suhteellisen pienellä jonottamisella ja melko nopeasti. Jos jono olisi ollut pitkä, olisi sisätilat saattaneet jäädä äidiltä kokonaan näkemättä.

Sisällä oli huisin korkeat holvikaaret, laajat sivukäytävät ja monumentaalinen keskilaiva. Kuulin nuo äidiltä, minä en ymmärrä miten kirkossa voi olla laiva, en nähnyt mitään sellaista kuvissa. En tiedä puhuuko äiti välillä omiaan vai liittyykö sana keskilaiva jotenkin arkkitehtuuriin, mutta joka tapauksessa, jatketaan tarinaa.

Kirkko tuntuu lähes epäinhimillisen suurelta. Yksi tunnetuimmista yksityiskohdista on Michelangelon Pietà-veistos, joka esittää Mariaa pitelemässä Jeesusta, sekä Berninin suunnittelema koristeellinen alttari ja valtava kupoli, josta avautuu näkymä koko tilaan. Kirkko ei ole pelkästään uskonnollinen keskus, vaan myös yksi maailman vierailluimmista kulttuurikohteista, jossa historia, taide ja arkkitehtuuri kohtaavat samassa tilassa.


Kirkko oli äidin mielestä vaikuttava ja upea sisätiloiltaan, ja mikä parasta, siellä ei ollut pahinta turistiruuhkaa juuri sillä hetkellä.

Kirkosta poistumisen jälkeen äiti ja Reissulasse seisoivat vielä hetken Vatikaanin pihalla auringonpaisteessa ja ottivat viimeiset kuvat aukiosta ja Pietarin kirkosta.


Hetken päästä oli aika poistua Vatikaanin valtiosta ja jatkaa matkaa Italian puolella Rooman katuja pitkin.

Paluumatkalla hotellille pysähdyttiin ravintolan terassille syömään ja lepuuttamaan jalkoja, josta matka jatkui takaisin hotellin kulmille. Loppumatka tuntui jaloissa jo aika vahvasti, sillä sinä päivänä askelia kertyi enemmän kuin laki sallii.

Seuraavana aamuna sanottaisiin hyvästit Roomalle, sillä oli aika siirtyä Sisiliaan.

Matka jatkuu seuraavassa tarinassa.


Muuta luettavaa:

Kaikki matkakertomukset

Makujen matkassa

Matkareitit ja koosteet


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Italia ja Vatikaani - Ostiasta Rooman kautta Sisiliaan - Kesä 2023 Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäk...

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Tokio, Japani (huhti-toukokuu 2025) Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Nig...

Makujen matkassa

Matkoilla yksi parhaista tavoista tutustua uuteen paikkaan on ruoka. Paikalliset maut, ravintolat, torien herkut ja sattumalta löytyneet kahvilat jäävät usein mieleen yhtä vahvasti kuin nähtävyydetkin. Tähän koosteeseen olen kerännyt matkamuistoja ruoista maailmalta ja Suomesta, jotka ovat jääneet mieleen. Mukana on niin paikallisia ruokia, onnistuneita ravintolalöytöjä kuin hetkiä, jolloin hyvä ruoka, tunnelma ja seura ovat tehneet kokemuksesta mieleenpainuvan. Andorra la Vella 2014 – Jamónia, valkosipulia ja paahdettua leipää Barcelona 2014 – Ravintola Los Caracoles – Etanoita Espanjassa Gdańsk 2022 – Täydellinen tartar, erikoinen Negroni, kirsikkakastike ja Kotlet Schabowy Istanbul 2015 – Huomioruokaa ja ennustus kahvikupista Soul 2014 – Kurkistus Soulin ruokatarjontaan Tasokasta katuruokaa tarjolla, Streat Helsinki 16.- 22.3.2015 Tallinna, Tartto ja Ateena  Tokio, Rooma ja Belgrad Wrocław, Puola 2024 – Ravintola Le Gosse – Aamupala, tartar ja täydellinen filee mignon