Oli huhtikuun 29. päivän ilta vuonna 2025. Päivä oli sisältänyt askelia enemmän kuin pieni apina jaksaisi edes laskea, nähtävyyksiä laidasta laitaan ja yhden hyvin epäilyttävän wc-kokemuksen. Mutta ei – päivä ei ollut vielä ohi.
Illallisen jälkeen oli vielä nähtävä yksi näytös.
Ja mikä parasta, sinne oli matkaa vain noin 300 metriä. Tässä kohtaa jalat kiittivät.
Aamupäivällä äiti ja Reissulasse olivat käyneet ihailemassa maisemia Tokyo Metropolitan Government Building -rakennuksen näköalatasanteelta. Siellä Reissulassen tarkka silmä oli bongannut esitteen, jossa luvattiin jotain aika houkuttelevaa: ilmainen valoshow illalla.
Ilmainen.
Se sana toimii matkailijaan aina.
Kun toimistorakennus päättää ryhtyä viihdetaiteilijaksi
Kun he saapuivat takaisin rakennuksen aukiolle, oli paikalle kerääntynyt jo muitakin ja näytös oli juuri alkanut.
Ihmiset seisoivat, osa istui, osa viritteli kameroita valmiiksi. Kaikki tuijottivat samaan suuntaan – kohti rakennuksen massiivista seinää.
Valot, värit ja liike täyttivät koko seinän.
Siinä kohtaa saattoi hetken miettiä, että kuinka monta projektoria tähän oikein tarvitaan – ja kuka on päättänyt, että “laitetaanpa koko talo elämään”.
Vastaus: joku, joka tietää mitä tekee.
Tokyo Night & Light on moderni valotaide-esitys, jossa yhdistyvät projektio, animaatio ja musiikki. Se ei ole pelkkä “katsokaa nyt kun seinä vilkkuu” -show, vaan oikeasti rakennettu kokonaisuus, jossa on alku, keskikohta ja loppu.
Esityksessä vilahtelee Tokion historiaa, kulttuuria ja tulevaisuutta – vähän niin kuin kaupunki itse yrittäisi kertoa tarinansa valon avulla.
Ja tekee sen muuten aika näyttävästi.
Valoshow oli yksi hienoimmista – ellei jopa hienoin – mitä äiti oli koskaan nähnyt. Ja tämä on merkittävä lausunto ihmiseltä, joka on nähnyt maailmaa.
Noin 15 minuuttia.
Se ei kuulosta pitkältä, mutta kun seisot paikallasi niska ylöspäin ja silmät suurina, se on juuri sopiva. Ei liian lyhyt, mutta ei myöskään niin pitkä, että jalat ehtivät alkaa kapinoida uudestaan.
Ensimmäinen näytös alkoi klo 19, mutta siihen se ei jäänyt. Illan aikana esityksiä oli useampi – yhteensä jopa kuusi.
Ja vielä parempaa:
kaikki esitykset eivät ole täysin samanlaisia.
Eli jos yksi ei riitä – ja harvoin riittää – voi jäädä katsomaan toisenkin.
Näin äiti ja Reissulasse tekivät.
Ensin yksi näytös.
Sitten pieni tauko, noin 15 minuuttia. Sen aikana ehdittiin vähän palautua, ehkä kommentoida nähtyä tyyliin “aika hieno”.
Ja sitten toinen näytös perään.
Mutta siinä kohtaa tuli vastaan yksi pieni, mutta merkittävä rajoite: niska.
Se ilmoitti hyvin selkeästi, että nyt riitti.
“Kiitos, oli hienoa, mutta jatkakaa ilman minua.”
Matka Tokiossa jatkuu seuraavassa tarinassa.
Muuta luettavaa:
Kommentit
Lähetä kommentti