Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot

Oli 28. huhtikuuta 2025. Äiti ja Reissulasse olivat saapuneet Tokioon edellisenä päivänä, ja nyt oli ensimmäinen kokonainen päivä aikaa tutkia kaupunkia. Aamu valkeni harmaana, ja ilmassa roikkui sellainen “kohta sataa” -tunnelma. Mutta eihän se nyt kahta suomalaista – eikä varsinkaan lomalla – hetkauta.

Hotelli sijaitsi Shinjukussa, joten liikkuminen oli helppoa: ei metroa, ei bussikarttoja, ei eksymistä maan alle. Riitti kaksi toimivaa jalkaa ja suunta eteenpäin.

Reilun kilometrin kävelyn jälkeen maisema alkoi muuttua. Se oli juuri sitä Tokiota, mitä oli nähty elokuvissa ja somevideoissa, korkeita rakennuksia ja sellaista fiilistä, että nyt ollaan oikeasti suurkaupungissa.

Aamupäivä oli vielä rauhallinen. Kadut eivät olleet täynnä ihmisiä, mutta se oli vain tyyntä ennen iltaa.

Kävelyä ilman päämäärää – eli paras suunnitelma

Ensimmäinen päivä meni pitkälti sillä taktiikalla, että kävellään eteenpäin ja katsotaan mitä tulee vastaan. Kaikki oli uutta, joten mitään erityistä kohdetta ei oikeastaan tarvittu.

Välillä vilkaistiin Google Mapsia, mutta enemmän se oli sellainen “missähän päin maailmaa mennään” -työkalu kuin tarkka suunnistuskartta.

Ja kuten usein käy, parhaat jutut tulevat vastaan vähän vahingossa.

3D-kissa, joka ei ole oikea… mutta melkein

Yhtäkkiä he huomasivat seisovansa tutun näyn edessä. Sellaisen, joka oli tullut vastaan jo monta kertaa somen reelseissä.

Kyseessä oli kuuluisa 3D-LED-näyttö, jossa liikkui kissa.

Näyttö sijaitsee Cross Shinjuku Vision -rakennuksessa, ja Google Mapsista sen löytää nimellä “Cat Board Shinjuku”.

Tässä tarinassa olevat kuvat eivät tee oikeutta todellisuudelle.

Kissa näytti siltä, kuin se oikeasti kurkistaisi ulos rakennuksesta. Ja kun se päästi ilmoille “mau”-äänensä, se kaikui koko risteyksen yli. Siinä kohtaa moni katsoi ylöspäin vähän pidempään kuin oli ehkä alun perin suunnitellut.

Kissaa ihmeteltiin, kuvattiin ja videokuvattiin – eli tehtiin kaikki pakolliset turistitoimenpiteet.

Seuraavassa kuvassa olen mielikuvitusmatkalla eli kuva on tehty tekoälyllä.

Takaisin päin… ennen kuin taivas päättää toisin

Kun kissa oli saatu talteen valokuviin ja videoihin (ja ehkä vähän sydämeenkin), oli aika jatkaa matkaa. Tai tarkemmin sanottuna – kääntyä takaisin hotellia kohti.

Taivas alkoi nimittäin näyttää siltä, että kohta tulee vettä. Ja Tokiossa sade ei yleensä kysele lupaa.

Paluumatkalla vastaan tuli värikkäitä ravintoloiden julkisivuja, jotka näyttivät siltä kuin joku olisi päättänyt käyttää kaikki värit kerralla.

Kadunkulmissa seisoi automaatteja – ja niitä oli paljon. Useimmiten niistä sai juotavaa, mutta välillä vastaan tuli kokonaisia pelihalleja, joissa automaatit yrittivät houkutella ohikulkijoita nappaamaan pehmoleluja.

Rahaa sisään, nappi painoon ja sitten jännitetään: tuleeko voitto vai ei.

Sade alkaa – ja pelastus nimeltä Donki

Ja sitten se tapahtui.

Ensimmäiset pisarat.

Onneksi juuri sillä hetkellä kohdalle osui sisäänkäynti paikkaan nimeltä Don Quijote – tuttavallisemmin Donki.

Ei muuta kuin sisään.

Donki oli tuttu jo etukäteen, ainakin nimeltä. Se on kuuluisa halpahintainen tavarataloketju – tosin äidin mukaan “halpa” on vähän suhteellinen käsite.

Tokiossa näitä liikkeitä on useita, ja äiti ja Reissulasse ehtivät vierailla niissä useammankin kerran. Mutta tämä oli ensimmäinen sukellus tähän… sanotaanko nyt vaikka hallittuun kaaokseen.

Donki – paikka, jossa kaikkea on vähän liikaa

Don Quijote -tavaratalot ovat auki 24/7. Kyllä, koko ajan.

Ja ihmiset tietävät sen.

Päivällä tungos voi olla sitä luokkaa, että suomalainen alkaa kaivata henkilökohtaista turvaväliä. Jos haluaa vähän rauhallisemman kokemuksen, kannattaa mennä aikaisin aamulla tai myöhään illalla.

Kaupat tunnistaa sinisestä pingviinimaskotista nimeltä Donpen.

Sisällä odottaa maailma, jossa hyllyt notkuvat tavaraa lattiasta kattoon. Valikoima on lähes loputon: ruokaa, juomia, makeisia, kosmetiikkaa, elektroniikkaa, matkamuistoja, vaatteita ja kaikkea siltä väliltä – ja vähän sen ylikin.

Neonvalot vilkkuvat, taustalla soi Donkin oma tunnuskappale (joka alkaa toiston jälkeen alkaa ärsyttämään ja elää omaa elämäänsä päässä), ja kerroksia riittää. Shinjukussa Donkit ovat usein 5–7-kerroksisia, joten katseltavaa riittää.

Äiti ei ole mikään himoshoppaaja, mutta tavaroiden katselu kuuluu lomaan. Lisäksi hänellä oli tärkeä tehtävä: löytää ystävälleen ripsientaivutin – kuulemma sellainen Rolls-Royce-malli, jota ei Suomesta saa.

Onneksi mukana oli kuva. Ilman sitä projekti olisi voinut päättyä johonkin aivan muuhun ostokseen.

Ja kyllä – tehtävä onnistui.

Kun Donki oli koluttu läpi, oli aika palata hotellille.

Sateinen ilta 

Illemmalla sade yltyi kunnolla.

Tietenkään sateenvarjoja ei ollut mukana – sehän olisi ollut liian helppoa.

Onneksi hotellin respa pelasti tilanteen ja lainasi varjot. Niiden turvin käytiin vielä kaupassa, minkä jälkeen odoteltiin sateen laantumista hotellin baarissa.

Siellä nautittiin yhdet… sanotaanko hieman arvokkaammat juomat. Mutta samalla sai ihailla seinillä olevia taideteoksia, joten äiti päätti, että kyseessä oli samalla kulttuurielämys. Hintaan sisältyvä näyttely.

Illallinen läheltä – ja hyvä niin

Sade ei näyttänyt loppuvan, joten päätettiin syödä hotellin lähellä.

Vieressä oli ravintola, noin 40 metrin päässä. Se ei ulospäin näyttänyt mitenkään erityiseltä. Mutta sisältä löytyi hyvä merkki: paikallisia ja turisteja samassa paikassa.

Se tarkoittaa yleensä, että ruoka on kunnossa.

Ja olihan se.

Hyvää ja edullista ruokaa – annokset alkaen noin viidestä eurosta ylöspäin. Ei valittamista.

Ensimmäinen kokonainen päivä Tokiossa kului pilvien alla ja välillä sateessa, mutta se ei tunnelmaa pilannut. Päiviä oli vielä edessä, ja kuten äiti totesi:

“Huomenna paistaa aurinko.”

Ja siitähän se seuraava tarina alkaa.

Muuta luettavaa:

Kaikki matkakertomukset

Makujen matkassa

Matkareitit ja koosteet