Oli toukokuun 2. päivä vuonna 2025. Äidillä ja Reissulassella oli edessä muuttopäivä – siis hotellilta toiselle, ei sentään maasta toiseen. Viisi yötä oli vietetty rauhallisessa Nishi-Shinjukussa puiston laidalla. Nyt suunta vaihtui hieman vilkkaampaan ympäristöön, sinne missä äiti oli jo edellisenä päivänä ihmetellyt korkeaa rakennusta, joka näytti katoavan pilviin.
The Knot -hotellista uloskirjautuminen oli klo 10 ja uuden hotellin, Hotel Groove Shinjukun, sisäänkirjautuminen vasta klo 15. Välimatkaa oli vain pari kilometriä – sellainen “kävelläänkö vai ei” -matka. Ilman matkalaukkuja olisi kävelty, mutta laukkujen kanssa päätös oli nopea: taksi.
Respasta tilattiin kyyti ja kohta huristeltiin kohti Kabukichoa.
Ja Kabukicho… no se on paikka, jonka nimi jo kuulostaa siltä, että siellä tapahtuu asioita. Ja arvaa mitä?
Tapahtuu.
Kabukicho sijaitsee Tokion Shinjuku-alueella ja sitä kutsutaan usein kaupungin vilkkaimmaksi viihdealueeksi. Sitä sanotaan myös “punaisten lyhtyjen alueeksi”, mikä kuulostaa minusta lähinnä siltä, että siellä olisi hirveä määrä lyhtykauppoja… mutta äidin ilmeestä päätellen kyse on jostain ihan muusta. Sanotaan vaikka niin, että iltaisin alueella tapahtuu kaikenlaista aikuisille suunnattua viihdettä – ja pieni pehmoapina keskittyy mieluummin niihin neonvaloihin.
Alue syntyi toisen maailmansodan jälkeen, kun Tokioon rakennettiin uutta elämää raunioiden tilalle. Alun perin tänne piti tulla kabuki-teatteri, siitä nimi, mutta suunnitelma ei koskaan toteutunut. Tilalle tuli ravintoloita, baareja, karaokepaikkoja, pelihalleja ja kaikkea muuta, mikä liittyy iltaelämään.
Päivällä alue on vielä melko rauhallinen… mutta illalla?
Silloin syttyvät valot.
Ja niitä riittää.
Kabukichon tunnistaa helposti sen punaisesta portista, joka toimii vähän niin kuin “nyt astut toiseen maailmaan” -kyltin virkaa hoitavana maamerkkinä.
Ja jos kävellessä katsoo ylöspäin, saattaa nähdä vielä yhden tutun hahmon: Godzillan.
Kyllä. Jättilisko itse kurkkii rakennuksen päältä kuin alueen oma järjestyksenvalvoja.
Kabukicho ei ole pelkkä nähtävyys – se on kokemus. Ja sellainen, jonka muistaa vielä pitkään senkin jälkeen, kun neonvalot ovat sammuneet… tai ainakin kun silmät ovat tottuneet niihin.
Samaan aikaan äiti ja Reissulasse kurvasivat taksilla Kabukicho Towerin eteen. Tai no… melkein eteen. Taksi jätti heidät väärälle puolelle rakennusta.
Siinä sitten alettiin pienimuotoinen “missä on hotellin ovi” -seikkailu.
Liukuportaita ylös matkalaukkujen kanssa, sitten vähän pyörimistä sisällä ja lopulta – vihdoin – löytyi oikea hissi.
Hotellin vastaanotto ei muuten ole ihan katutasossa. Ei sinne päinkään.
Se sijaitsee 18. kerroksessa.
Huoneet puolestaan ovat pääosin kerroksissa 20–38, ja niitä on yli 500. Rakennus itse kohoaa noin 225 metrin korkeuteen ja siinä on 48 maanpäällistä kerrosta.
“Hyvä että en ollut mukana. Olisin jäänyt jo aulaan asumaan.”
Ja tutkittavaa riitti.
Ravintoloiden määrä tuntui moninkertaistuneen edelliseen majoitusalueeseen verrattuna.
Valinnanvaraa oli.
Ja se on joskus myös ongelma.
Juomat tilattiin. Jalat kiittivät.
Ja koska sateenvarjoja ei tietenkään ollut, he jäivät käytännössä panttivangeiksi baariin.
(Ei ehkä huonoin paikka jäädä panttivangiksi.)
Mutta äiti on ratkaisukeskeinen.
Hän huomasi tiskin takana sateenvarjoja ja päätti toimia. Äiti marssi tiskille ja kysyi, voisiko lainata yhtä. Tarjoilija katsoi häntä hetken sillä ilmeellä, joka sanoi:
“Onko tämä nyt se kuuluisa sateenvarjovaras?”
Äiti selitti tilanteen ja lupasi palata.
Sateenvarjo ojennettiin.
Ja niin äiti katosi sateeseen… jättäen Reissulassen panttivangiksi.
Hetken päästä hän palasi – sankarina – mukanaan kaksi uutta sateenvarjoa 7-Elevenistä.
Tilanne oli pelastettu.
Panttivanki vapautettu.
Siinä grillattiin lihaa ja kasviksia – ja todettiin, että vatsa tuli täyteen.
Kun vatsa oli täynnä, oli aika palata hotellille. Kello oli jo neljä, joten huone oli varmasti valmis.
Sisäänkirjautumisen yhteydessä tarjottiin vielä pieni yllätys: kori juomia, joista sai valita mieleisensä. Äiti ja Reissulasse valitsivat matcha-juomat – uusi tuttavuus molemmille.
Huone löytyi 32. kerroksesta.
Ja näkymä?
Lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat ja Tokio levittäytyi silmien eteen kuin loputon talojen meri – sitä riitti niin pitkälle kuin katse kantoi
Kun pimeys laskeutui, lähdettiin vielä kävelemään Kabukichon kaduille. Neonvalot syttyivät, ihmiset lisääntyivät ja alue heräsi kunnolla eloon.
Lopuksi käytiin vielä hakemassa jääkaapin täytettä 7-Elevenistä.
Ja sitten takaisin hotellille.
Muuta luettavaa:
Kommentit
Lähetä kommentti