Tämä tarina vie meidät vuoteen 2025. Tai no… vie ja vie – minä en ollut tällä matkalla mukana, mutta olen kuullut äidiltä ja Reissulasselta niin monta tarinaa, että voisin melkein väittää olleeni mukana. Melkein.
Kerron sinulle siis heidän Tokion-matkansa tarinan. Tämä on ensimmäinen osa – se vaihe, jossa haave muuttuu suunnitelmaksi ja suunnitelma… no, suureksi tietovuoreksi.
Japanissa, ja erityisesti Tokiossa, käynti oli ollut äidin ja Reissulassen haaveena jo pitkään. Sellainen “pakko nähdä ennen kuolemaa” -kohde. Mutta kuten usein käy, haaveen ja toteutuksen välissä seisoi yksi pieni, mutta pippurinen asia: hinta.
Silti jossain kohtaa päätettiin, että nyt mennään. Ja siitä se sitten lähti.
Lennot ja lentokentät – ensimmäinen pieni ansa
Matkaa alettiin suunnitella huolella. Ensin pohdittiin ajankohtaa – milloin sää olisi sopiva – ja sen jälkeen siirryttiin lentojen varaamiseen.
Ja hyvä, että siirryttiin tarkasti.
Sillä Tokiossa on nimittäin kaksi lentokenttää. Kaksi! Ja niistä toinen on… sanotaanko näin… vähän kauempana.
Lähempänä keskustaa sijaitsevalta Hanedan kentältä matkaa kertyy noin 25 kilometriä Tokion keskustaan, mikä on vielä ihan siedettävää. Mutta jos vahingossa päätyy Naritaan, voi edessä olla jopa 80 kilometrin siirtymä.
Siinä kohtaa alkaa miettiä, että tuliko varattua lento vai pieni maakuntamatka.
Hotellit Shinjukusta ja Shibuyasta
Seuraavaksi vuorossa oli hotellien metsästys. Ja voi pojat… Tokiossa ei lopu vaihtoehdot kesken.
Kaupunginosia on paljon, hotelleja vielä enemmän, ja hinnat… no, ne osaavat yllättää.
Lopulta päädyttiin siihen, että Shinjuku olisi paras alue majoittua. Toiseksi kiinnostavimmaksi nousi Shibuya.
Ja koska valinnan vaikeus ei ollut vielä riittävä, äiti ja Reissulasse päättivät ratkaista asian… varaamalla kolme eri hotellia.
- THE KNOT TOKYO Shinjuku
- HOTEL GROOVE SHINJUKU, A PARKROYAL
- SHIBUYA EXCEL HOTEL TOKYU
Ensimmäisessä hotellissa vietettiin pisin aika, koska se oli “edullisin”. Tai no… ehkä parempi sana on vähiten kallis. Tokiossa mittasuhteet menevät vähän uusiksi.
Toki halvemminkin olisi voinut päästä, jos olisi varannut ajoissa ja ollut valmis tinkimään sijainnista tai tasosta.
Mutta nyt mentiin tällä taktiikalla.
Maksaminen – käteistä vai korttia?
Kun lennot ja hotellit oli hoidettu, alkoi seuraava tutkimusvaihe: raha.
Useiden nettisivujen selailun jälkeen selvisi, että kortti toimii Tokiossa hyvin, mutta käteistäkin kannattaa olla mukana. Parhaaksi nostopaikaksi suositeltiin esimerkiksi 7-Elevenin automaatteja.
Mutta käytännössä?
Äidin mukaan paikkoja, joissa kortti ei olisi kelvannut, ei juuri tullut vastaan. Päinvastoin – jossain sanottiin jopa, että käteisellä ei voi maksaa.
Eli ehkä he vain osuivat “kortti käy” -linjalle koko matkan ajan.
Netti mukana taskussa
Seuraavaksi mietittiin internetiä. Hotelleissa olisi wifi, mutta kaupungilla tarvittaisiin nettiä navigointiin. (Koska ilman karttaa Tokiossa voi päätyä… no, ihan minne vain.)
Pocket WiFi -laitteita olisi voinut vuokrata, mutta niiden vertailu alkoi muistuttaa jo sivutyötä.
Onneksi äiti sai vinkin työkaveriltaan: Airalo-sovellus.
Sovellus ladattiin puhelimeen, paketti ostettiin ja netti kulki mukana. Ei hakemista, ei palauttamista – juuri sellaista, mistä apinakin tykkää.
Nähtävyydet – loputon lista
Sitten päästiin siihen vaiheeseen, jossa into ja informaatio yhdistyvät: nähtävyyksiin.
Ja niitä… riitti.
Esimerkiksi:
- Kabukicho – neonvalojen ja viihteen keskus
- Omoide Yokocho – kapeita kujia ja izakaya-baareja
- Tokyo Tower
- Tokyo Skytree
- Shibuya Sky
- Tokyo Metropolitan Government Building
- Hachiko Statue
- Shibuya Crossing
- Takeshita Street
- Meiji Shrine
- Shinjuku Gyoen
- teamLab Planets Tokyo
Lista oli niin pitkä, että siinä kohtaa alkoi tulla tunne, että lomaa pitäisi pidentää… tai kloonata itsensä.
Lisäksi osa paikoista vaatii lippujen varaukset etukäteen, kuten teamLab Planets ja Shibuya Sky. Äiti ja Reissulasse päättivät kuitenkin mennä rennommalla otteella ja jättivät ennakkovaraukset väliin. Tekemistä riittäisi joka tapauksessa.
Kulttuurivinkit – älä mokaa ainakaan näitä
Sitten tuli se osuus, jossa apinan pää alkoi oikeasti pyöriä.
Japanissa nimittäin on muutamia sääntöjä:
- Tippiä ei anneta (tämä oli hyvä uutinen)
- Nenää ei niistetä julkisesti
- Reppu eteen junassa
- Syömäpuikkoja ei ristiin, ei hinkkausta
- Lautasia ei siirrellä puikoilla
- Taksin ovi hoitaa itse itsensä
- Roskiksia ei juuri ole – kanna omat roskat
Lisäksi opittiin, että wagyu on yleisnimitys japanilaiselle naudalle, ja Kobe on siitä se hienompi versio tietyltä alueelta.
Ravintoloita varten löytyi myös Tabelog, ja kuvatekstien kääntämiseen Google Lens.
Ja kyllä – adapteri piti muistaa. Muuten ei ladata mitään, ei edes apinan hermoja.
Loppufiilis ennen lähtöä
Tietoa oli kerätty niin paljon, että siinä kohtaa olisi jo tarvinnut lomaa ennen lomaa.
Mutta ehkä juuri se kuuluu tähän: ensin vähän sekava olo, sitten seikkailu alkaa.
Ja siitä se oikea tarina vasta käynnistyy.
Kommentit
Lähetä kommentti