Vuonna 2014 heräsimme aurinkoiseen aamuun Milanossa. Tänään oli vuorossa kaupungin sydän: Piazza del Duomo ja sen laidalla kohoava Milanon maamerkki, Milan Cathedral – tuttavallisemmin Duomo. Mielestäni tämä nähtävyys oli huisin hieno ja kirkon katolla käyminen oli ihan parasta.
Faktaa ja historiaa
Piazza del Duomo on Milanon keskusaukio ja ollut vuosisatojen ajan kaupungin uskonnollinen, poliittinen ja kaupallinen keskipiste. Aukion nykyinen ilme muotoutui pääosin 1800-luvulla, kun Milanoa uudistettiin voimakkaasti.
Milanon tuomiokirkko on yksi maailman suurimmista kirkoista ja Italian suurin kirkko. Sen rakentaminen aloitettiin vuonna 1386, ja työt jatkuivat vuosisatojen ajan – julkisivu saatiin lopulliseen asuunsa vasta 1800-luvulla. Kirkko edustaa näyttävää goottilaista tyyliä, ja sen tunnusmerkkejä ovat lukemattomat tornit, veistokset ja yksityiskohdat.
Katedraalissa on 135 tornia ja noin 3 500 patsasta. Rakennus on omistettu Milanon suojeluspyhimykselle, Pyhälle Ambrosiukselle, ja sen katolla kohoaa kultainen Madonnina-patsas, joka on yksi kaupungin symboleista.
Ensivaikutelma: huisin korkeita torneja ja paljon patsaita
Saavuimme aukiolle aamiaisen jälkeen. Ensimmäinen näky pysäytti. Duomo kohosi edessämme valkoisena ja koristeellisena kuin kivinen pitsilinnoitus. Äiti oli aivan haltioissaan arkkitehtuurista – ja olihan se myönnettävä, että rakennus oli uskomattoman hieno.
Kun nostin katseeni ylöspäin, tuntui kuin tornit olisivat jatkuneet taivaaseen asti. Niskoja sai todella taivuttaa.
Patsaita oli joka puolella – ei nyt sentään miljoonaa, mutta tuhansia kuitenkin. Jokaisella kulmalla, jokaisessa syvennyksessä seisoi joku hahmo vartioimassa kaupunkia.
Sisällä hiljaisuutta ja yksityiskohtia
Kun olimme ihailleet kirkkoa ulkoa tarpeeksi, siirryimme sisälle. Itse sisäänpääsy oli ilmainen, mutta valokuvauslupa maksoi kaksi euroa. Totta kai maksoimme – ja käytimme luvan tehokkaasti.
Sisätilat olivat yhtä vaikuttavat kuin ulkokuori. Korkeat holvit, värikkäät lasimaalaukset ja valtavat pylväät loivat juhlallisen tunnelman.
Äiti selitti jotain keski- ja sivulaivoista. Minä katselin ympärilleni ja mietin, missä ne laivat oikein olivat – kirkossa ei kyllä vettä näkynyt. Äidilläni on välillä ihmeellisiä tarinoita, joita en vaan ymmärrä.
Yksityiskohtia riitti loputtomasti: patsaita, alttareita, koristeita.
Yksi veistoksista oli jopa hieman pelottava.
Näin myös oikean nunnan, mikä teki hetkestä jotenkin entistä aidomman.
Alemmassa osassa kirkkoa oli hiljainen alue, jossa sijaitsee arkkipiispa Carlo Borromeon hauta. Siellä tunnelma oli erityisen harras, ja askeleetkin tuntuivat vaimenevan.
Kuvia kertyi valtava määrä – jopa lattian kuviot piti ikuistaa.
Katolla kohti taivasta
Mutta paras oli vielä edessä: nousu Duomon katolle. Hissillä pääsi vuonna 2014 ylös 12 eurolla, portaita pitkin hieman edullisemmin, 7 eurolla. Me valitsimme hissin.
Ylhäällä odotti näkymä, joka oli joka sentin arvoinen. Katolla sai kävellä aivan tornien ja patsaiden vieressä – ne eivät enää näyttäneet pieniltä yksityiskohdilta, vaan valtavilta kiviveistoksilta.
Kiipeämällä vielä portaat ylimmälle tasanteelle pääsimme lähes kirkon korkeimpaan kohtaan.
Sieltä avautui huikea näkymä yli Milanon kattojen. Piazza Duomon ihmiset näyttivät muurahaisilta alhaalla aukion kivetyksellä.
Istuin hetken ja katselin maisemia. Aurinko paistoi, kaupunki levittäytyi ympärille ja valkoinen marmori hohti kirkkaana.
Lopulta oli aika palata takaisin maan tasalle – pää täynnä torneja, patsaita ja historiaa. Kirkon katkolla käyminen on mielestäni huisin hieno kokemus.
Milanon seikkailu jatkuu seuraavassa tarinassa.
Kommentit
Lähetä kommentti