Siirry pääsisältöön

Päivä Monacossa – mäkiä, hellettä ja askelia

Oli heinäkuu 2014 ja lähdimme aamupäivällä äidin ja Reissulassen kanssa Nizzasta päiväretkelle Monacoon. Kävelimme hotellilta Nice Riquierin asemalle ja ostimme edestakaiset junaliput Monte Carloon. Yhdensuuntainen lippu maksoi 3,30 euroa per henkilö. Minun mielestäni se oli suorastaan edullista – harvoin pääsee ruhtinaskuntaan tuolla hinnalla.

Monaco on pieni mutta sitäkin kuuluisampi ruhtinaskunta Ranskan Rivieralla. Se on Vatikaanin jälkeen maailman toiseksi pienin valtio, pinta-alaltaan vain noin kaksi neliökilometriä. Maata hallitsee Grimaldin suku, ja nykyinen ruhtinas on Albert II. Monaco tunnetaan loistokkaasta elämäntyylistä, luksusjahdeista, Formula 1 -osakilpailusta sekä verotuksen keveydestä. Monte Carlo puolestaan on Monacon tunnetuin kaupunginosa – siellä sijaitsee legendaarinen kasino, hulppeat hotellit ja ne kadut, joilla formulat kerran vuodessa huristelevat. Pienestä koostaan huolimatta Monaco on täynnä kimallusta, korkeita mäkiä ja suuria rahoja – ja aika paljon askelia pienelle apinalle.

Yksi vinkki kuitenkin: jos matkustat Nizzasta Monacoon junalla tai bussilla, varaudu siihen, että kulkuneuvot ovat tupaten täynnä. Meidänkin junassamme oli tiivis tunnelma.

Noin 20 minuutin kuluttua olimme perillä. Monte Carlon asema sijaitsee maan alla, ja sieltä alkoi meidän kävelyseikkailumme. 

Näin jälkiviisaana voin todeta, että vaikka Monaco on Euroopan toiseksi pienin valtio Vatikaanin jälkeen, kiertoajelu bussilla olisi voinut olla viisas ratkaisu. Mäet nimittäin eivät ole mitään pikkunyppylöitä.

Mutta tulipahan kuntoiltua.

Ylitimme suojatien, käännyimme vasemmalle ja aloitimme mäkisen vaelluksen. 

Ensin ylös, sitten alas – ja taas ylös. Lopulta saavuimme Monte Carlon kuuluisalle kasinolle. 

Vieressä komeilivat Café de Paris’n terassi ja Hôtel de Paris. Kaikki näytti siltä kuin olisimme astuneet elokuvan lavasteisiin.

Kuvia otettiin tietenkin, mutta kasinon sisälle emme menneet. Sinne pitää pukeutua hieman arvokkaammin, ja äidillä ja Reissulassella oli hellepäivään sopivat asut. Ja minä epäilen vahvasti, ettei pieniä, täysin vaatteettomia apinoita päästettäisi sisään lainkaan.

Kasinon edustalla kiipeilin hetken pensaassa, kun äiti kuvasi rakennuksia. 

Pienen kiipeilyn jälkeen olin valmis poseeraamaan taas turistikuviin.

Yritin istua oikein arvokkaan näköisesti – olihan kyseessä Monaco. Mielestäni sopisin mainiosti ruhtinaaksi. Osaan näyttää arvovaltaiselta, ja äidin mukaan olen erittäin kuvauksellinen.

Kasinon lähistöllä oli myös hauskoja patsaita, jotka ansaitsivat omat kuvansa. 

Yksi ja toinen kuva lisää, ja matka jatkui Monte Carlon itäpuolelle.

Kaupungilla kävellessä eteemme ilmestyi yllättäen zen-tyyneyden keidas: japanilainen puutarha, Jardins Japonais. Keskellä kaupunkia lampia, puroja, siltoja ja huolella muotoiltuja puita. Tätä en ollut osannut odottaa.

Puutarhan rauhasta palasimme takaisin merenrantaan. Ja sitten tuli paikka, jonka saatat tunnistaa, jos sanon: “Vruum, vruum!” 

Monacon katurata. Tästä ne formulat huristelevat. Olin nähnyt tämän niin monta kertaa televisiossa, että tuntui melkein oudolta seistä siinä itse.

Monacossa on 25 merkittyä kohdetta, jotka liittyvät Grace Kellyn elämään. Hollywood-tähti, josta tuli ruhtinatar Grace. Hänen tarinansa päättyi traagisesti auto-onnettomuuteen vuonna 1982, mutta hänen muistonsa elää vahvasti Monacossa.

Matkan varrella kohtasimme myös intialaisen taiteilijan Subodh Guptan teoksen – valtavan pääkallon, joka oli koottu erilaisista keittiövälineistä. Se oli mielestäni huisin hieno teos. 

Heti perään tuli vastaan hassunhauska patsas.

Rantaa pitkin oli mukava kävellä, vaikka ilma seisoi lähes liikkumattomana. Pieni merituuli olisi ollut tervetullut. 

Saavuimme Larvotton keinotekoiselle uimarannalle. Se oli ihan siisti ja toimiva, mutta ei mitenkään erityisen sykähdyttävä. Baareja ja ravintoloita kyllä riitti.

Uimarannan jälkeen löysimme ruhtinatar Gracen patsaan. 

Ja pian taas kipusimme mäkeä ylös. Voi puuh ja lääh. Aurinko paahtoi armotta, ja jokainen askel tuntui reisissä.

Reitti johti takaisin juna-asemalle. 

Asemalta kävelimme toiseen suuntaan mäkeä ylös ja katselimme maisemaa ylhäältä käsin.

Päätimme vaihtaa suuntaa ja suunnata mäkeä alas. No ei se suunnanvaihto pelkästään maisemasta johtunut, vaan jyrkän ylämäen kipuaminen auringonpaisteessa ei tuntunut enää hyvältä idealta. 

Matkan varrella näimme ihka oikean Ferrarin. Se ei tosin ollut punainen.

Satamaan päästyämme päätimme palkita itsemme “terveellisellä” välipalalla. Jäätelö maistui auringonpaisteessa taivaalliselta. 

Satamassa oli turisteille suunnattuja kojuja, terasseja ja toinen toistaan hulppeampia jahteja. 

Siellä seisoi myös Juan Manuel Fangion patsas –argentiinalainen viisinkertainen F1-maailmanmestari 1950-luvulta. 

Sataman yläpuolella vuoren rinteellä näkyi linna, joka olisi varmasti ollut hieno nähtävyys. Mutta jyrkät mäet ja kuuma aurinko olivat vieneet viimeisetkin voimat. Päätimme ihailla sitä kauempaa.

Kävelimme vielä merenrantaa pitkin eteenpäin. 

Yksi rannoista näytti huomattavasti houkuttelevammalta kuin aiempi keinotekoinen versio. 

Olimme meren rannalla, mutta ilma pysyi täysin liikkumattomana – merituuli oli lomalla.

Lopulta saavuimme suurelle rakennukselle, josta emme siinä hetkessä tienneet juuri mitään. 

Kävimme sisällä viilentymässä ilmastoinnissa ja ihmettelemässä hetken. Vasta myöhemmin selvisi, että kyseessä oli Institut océanographique, Monacon merentutkimuslaitos ja akvaario.

Monacossa oli mukava käydä, mutta minulle ei jäänyt sellaista tunnetta, että tänne olisi aivan pakko palata uudelleen. Päivä oli hieno, mutta ehkä hieman uuvuttava.

Nyt oli aika palata junalla takaisin Nizzaan.

Seuraavassa tarinassa kerron Euroopan-matkamme viimeisestä päivästä – silloin Nizzaan oli saapunut Pink Parade.

Matka jatkuu seuraavassa tarinassa.


Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Bratislava, kurkistus Tržnica-kauppahalliin

Olimme kävelleet jo hyvän matkaa turistikarttamme ulkopuolelle, kun eteemme ilmestyi vanha kauppahalli. Kyltissä luki Tržnica . No sinnehän oli tietenkin mentävä kurkistamaan. Myöhemmin tarkistin google mapsista, että olimme kadulla Krížna. Täällä ei näkynyt turistiryhmiä selfie-tikkuineen, vaan paikalliset olivat liikkeellä arkiostoksillaan.  Tunnelma oli aivan erilainen kuin Bratislavan vanhassakaupungissa. Mitä Tržnica-kauppahallista löytyy? Kauppahallissa oli tarjolla lihaa, vihanneksia ja muita tuoreita tuotteita. Myyntitiskit olivat täynnä paikallisia herkkuja. Yhdessä nurkassa oli pubi, josta sai olutta huomattavasti edullisempaan hintaan kuin vanhankaupungin kahviloissa. Tosin miljöö oli myös ihan toisenlainen – enemmän arkinen kuin romanttinen. Hinnat ovat vuodelta 2015. Viiniäkin myytiin mukavan edulliseen hintaan. Ja leivokset? Nekään eivät olleet hinnalla pilattuja. Tässä hallissa tuntui siltä, että hinnat olivat tehty paikallisille, eivät turisteille. Meillä ei k...

Merilon ja Singapore Flyer

Kun palasimme Kuala Lumpurista takaisin Singaporeen saavuimme   Carlton Hotel Singapore   -hotelliin, jossa viettäisimme seuraavat kolme yötä. Olimme hieman väsyneitä Malesian reissusta, joten päätimme levähtää hetken. Huoneessa vedimme verhot kiinni, asetimme laukut nurkkaan ja menimme pienille päiväunille. Lyhyt lepo teki hyvää pitkän matkustamisen jälkeen. Kun heräsimme, olo oli paljon virkeämpi. Päätimme lähteä heti tutkimaan hotellin ympäristöä. Heti tien toisella puolella oli suuri ostoskeskus, jossa kävimme syömässä.  Lähellä sijaitsi myös kuuluisa  Raffles Hotel Singapore , jonka kauniille sisäpihalle menimme kurkistamaan. Vanha, valkoinen rakennus näytti hyvin arvokkaalta ja hieman erilaiselta kuin monet modernit pilvenpiirtäjät ympärillä. Hotelli on todella kuuluisa: se on nimetty Singaporen perustajan Stamford Raffles mukaan ja avattiin jo vuonna 1887. Pihalla kävellessämme tuntui melkein siltä kuin olisi astunut hetkeksi menneeseen aikaan.  Ajattelin...

Bryssel: Manneken Pis, Jeanneke Pis ja Manneken Peace Apen silmin

Ensimmäisenä matkapäivänä vuonna 2015 Brysselissä kävellessäni kaupungin kaduilla, matkani johti yhden kaupungin tunnetuimman nähtävyyden luo. Se on pieni, mutta erittäin kuuluisa patsas nimeltä Manneken Pis. Yllätyin siitä, että se niin pieni patsas, vain noin 60 senttimetriä korkea, mutta siitä huolimatta se näytti houkuttelvan paikalle valtavasti turisteja joka päivä. Manneken Pis esittää pissaavaa poikaa, ja se on yksi Brysselin tunnetuimmista symboleista. Patsas sijaitsee Brysselin vanhassa keskustassa lähellä Grand-Placea, ja sen ympärillä parveilee lähes aina turisteja kameroiden kanssa. Patsas on vuodelta 1619 ja sen teki joku flaamilainen kuvanveistäjä Jérôme Duquesnoy. Alkuperäinen patsas on jouduttu kuitenkin siirtämään turvaan, koska se on varastettu useita kertoja 1600–1900-luvuilla. Nykyisin paikalla oleva patsas on kopio, ja alkuperäinen säilytetään Brysselin kaupungin museossa. Mutta miksi ihmeessä pissaavasta pojasta on tehty patsas? Tähän liittyy useita ta...