Oli 17. heinäkuuta 2014 ja minä vietin kesälomaa Euroopassa äidin ja Reissulassen kanssa. Olimme jo ehtineet nähdä ja kokea paljon ennen tätä päivää. Matka oli alkanut Suomesta, jatkunut Barcelonaan ja sieltä bussilla Andorra la Vellaan. Andorran vuorten jälkeen palasimme vielä Barcelonaan, lensimme Zürichiin, matkustimme junalla ja bussilla Liechtensteiniin, käväisimme Milanossa ja saavuimme lopulta Genovaan. Siellä viivyimme vain yhden yön.
Ja nyt oli taas aika siirtyä eteenpäin.
Aamulla nautimme hotellin aamiaisen kaikessa rauhassa. Laukut oli pakattu jo puoliksi valmiiksi edellisenä iltana, joten lähtö sujui ilman suurempaa säätöä. Kirjauduimme ulos ja tilasimme taksin, joka kurvasi meidät Genovan rautatieasemalle.
Asemalla katselimme lähtevien junien tauluja, liput olimme ostaneet jo etukäteen netistä. Tällä kertaa edessä oli vaihto, sillä suoraa junaa Nizzaan ei ollut. Ensimmäinen etappi veisi meidät Ventimigliaan. Juna lähti kello 12.55 ja sen piti olla perillä 15.04.
Löysimme oikean raiteen ja asetuimme vaunuun. Hetken kuluttua viereemme istui italialainen vanhempi pariskunta, kotoisin Riminiltä. Kun juna oli päässyt vauhtiin, rouva alkoi jutella meille – italiaksi. Me puolestamme emme osanneet italiaa sanaakaan.
Siitä huolimatta keskustelu syntyi.
Puhuimme englantia ja he italiaa. Käytimme käsiä, ilmeitä ja eleitä. Mainitsimme maiden ja kaupunkien nimiä ja nyökkäilimme. Välillä nauroimme, välillä hymyilimme leveästi, vaikka emme olleet täysin varmoja, mitä toinen osapuoli oli sanonut. Tunnelma oli lämmin ja iloinen. Siinä hetkessä ei yhteisen kielen puuttuminen haitannut lainkaan.
Ventimigliaan saavuttiin vain minuutin tai pari myöhässä.
Se tiesi pientä kiirettä, sillä vaihtoaikaa seuraavaan junaan oli vain 16 minuuttia. Suuntasimme ripeästi portaat alas, vilkaisimme näyttötaulua ja kipusimme seuraavat portaat ylös oikealle laiturille. Ehdimme. Ja vieläpä niin, että saimme hetken hengähtää ennen junan saapumista.
Ventimigliasta Nizzaan kulkeva juna oli täpötäynnä. Tällä matkalla ei ollut paikkavarauksia, joten istumapaikan saaminen oli tuurista kiinni. Olimme jo hieman väsyneitä jatkuvaan siirtymiseen paikasta toiseen, ja ruuhkainen vaunu tuntui tavallista ahtaammalta. Matka kesti vain noin 40 minuuttia, mutta ruuhkaisessa junassa se tuntui pidemmältä.
Kun kello näytti 16.02, saavuimme vihdoin Nizzaan.
Kävelimme asemalta hotellille, kirjauduimme sisään ja sulkeuduimme ilmastoituun huoneeseen. Se hetki, kun sai heittäytyä sängylle ja antaa matkapäivän valua pois hartioilta, tuntui täydelliseltä. Olin rättiväsynyt, mutta samalla tyytyväinen. Yksi etappi jälleen takana.
Seuraavassa tarinassa katsotaan, millainen Nizza meitä odotti.
Kommentit
Lähetä kommentti