Oli heinäkuu 2022 ja olin äidin ja Reissulassen kanssa lomalla Puolan Gdańskissa. Olimme jo parin päivän ajan kävelleet kaupunkia ristiin ja rastiin, tehneet päiväretken Sopotiin ja testanneet useamman terassin tuolit (ihan tutkimustarkoituksessa). Matkaan mahtui hyvää ruokaa, pitkiä kävelyitä ja yksi aikuistenjuomaelämys, josta on pakko kertoa.
Äiti ja Reissulasse olivat julkaisseet lomakuvia someen, ja eräs tuttava vinkkasi heille Winston Barista, jossa hän oli juonut elämänsä parhaan Negronin. Sattumalta baari sijaitsi vain noin 60 metrin päässä hotelliltamme. Siis käytännössä olohuoneemme jatke.
Viimeisenä kokonaisena päivänä äiti ja Reissulasse päättivät lähteä testaamaan tätä kehuttua juomaa. Negroni on italialainen cocktail – aikuisten juoma – joten minä sain tyytyä ihailemaan lasia kauempaa. Perinteisesti Negroni sisältää giniä, vermuuttia ja Camparia, ja sen kruunaa appelsiininsiivu.
Mutta Winston Barissa mikään ei ollut ihan perinteistä. Tarjolla oli Musta tryffeli Negroni, ja lasin reunassa roikkui pienellä pyykkipojalla siivu parmesania. Kyllä, luit oikein. Juustoa drinkissä
Äidin ja Reissulassen mukaan maku oli… erikoinen. Ei suoranaisesti paha, mutta ei sellainen, jota tekisi mieli tilata toista kierrosta. Tryffeliöljy ja parmesaani cocktailissa – rohkea yhdistelmä. Yhden juoman jälkeen poistuimme baarista, mutta tarina jäi elämään. Ja niinhän se menee: parhaat matkamuistot eivät aina ole täydellisiä, vaan mieleenpainuvia.
Olimme olleet Gdańskissa jo kolme yötä ja ehtineet syödä useamman kerran. Seuraavat ruokamuistot ovat erityisesti jääneet mieleen. Kaksi ensimmäistä annosta nautimme MONO Kitchen Gdańskin terassilla, joka sijaitsi vain noin sadan metrin päässä hotelliltamme, aivan Pyhän Marian kirkon vieressä.
Kävimme MONO Kitchenissä kolme kertaa. Kun ensimmäisellä kerralla ruoka oli erinomaista, apina ei nähnyt mitään syytä lähteä kokeilemaan onneaan muualle. Jos löytyy hyvä paikka, sinne palataan. Näin yksinkertaista se on.
Äidin ehdoton suosikki oli puolalainen naudanlihatartar. Lautaselle aseteltu kauniisti maustettu liha kruunattiin täydellisellä 64-asteisella munankeltuaisella – sellaisella samettisella kultapallolla, joka valui juuri oikealla tavalla, kun siihen koski. Mukana oli sinappia ja lipstikkamajoneesia, marinoituja tatteja, pikkelöityä kurkkua ja salottisipulia. Annos viimeisteltiin hennolla pyökkisavulla ja tarjoiltiin leivän kanssa.
Ja mikä parasta – annos saapui pöytään kuvun alla, joka nostettaessa päästi savun leijailemaan ilmaan. Siinä kohtaa apina oli vaikuttunut jo ennen ensimmäistäkään suupalaa.
Äiti julisti tämän yhdeksi parhaista tartareista, mitä hän on koskaan syönyt. Ja kun äiti sanoo niin, silloin ei väitellä.
MONO Kitchenin lista oli muutenkin laaja: bruschettaa, burrataa, tiikerirapuja, salaatteja, keittoja, risottoa, liha- ja kalaruokia sekä pizzaa, pastaa ja hampurilaisia. Jokaiselle jotakin – myös nälkäiselle apinalle.
Eräällä käynnillä päätimme kokeilla perinteistä puolalaista annosta, Kotlet Schabowya. Se muistuttaa Wieninleikettä ja on yksi Puolan klassisimmista kotiruoista. Aiemmin annos oli tuntunut liian tuhdilta, mutta sinä päivänä olimme niin nälkäisiä, että alkupalat saivat jäädä.
Kun ruoka tuotiin pöytään, näytti siltä, että olimme saaneet leikkeen kaalilaatikon kera. Leivitetty porsaanleike, perunaa ja reilu kaalilisuke – yksinkertaista ja täyttävää. Annos oli maukas ja sen jälkeen ei tarvinnut miettiä iltapalaa.
Yhtenä päivänä istuimme vanhankaupungin ravintolan terassille (nimeä en valitettavasti muista). Äiti ja Reissulasse päätyivät samaan annokseen: ankkaa kirsikkakastikkeella. Äiti ei varsinaisesti ole kirsikoiden ystävä, mutta päätti kokeilla jotain paikallista ruokaa.
Tilauksessa kävi pieni sekaannus ja pöytään saapui ensin vain yksi annos. Reissulasse ehti syödä omansa lähes loppuun ennen kuin äidin lautanen saapui. Ankka oli mehevää ja hyvää, mutta kirsikkakastike jakoi mielipiteet. Äidin makuun se ei oikein osunut – eikä Reissulassenkaan. Minäkin maistoin. Sanotaanko näin, että kokemus oli… opettavainen.
Ja sitten matkan viimeiseen nähtävyyteen: Pyhän Marian kirkkoon. Se sijaitsi vain noin sadan metrin päässä hotellistamme, ja nappasin siitä kuvan jo ensimmäisenä iltana. Tämä tiiligoottilainen kirkko on yksi Gdańskin tunnetuimmista nähtävyyksistä.
Kirkon rakentaminen aloitettiin vuonna 1343 ja se valmistui 1502 – yli 150 vuoden urakka. Kirkkoon mahtuu yli 25 000 ihmistä, ja perimätiedon mukaan samalla paikalla on ollut kirkko jo vuonna 1243.
Viimeisenä päivänä päätimme astua sisälle. Paikalliset istuivat hiljaa penkeissä ja turistit tutkivat kirkon yksityiskohtia. Me kuljimme hiirenhiljaa, ettemme häiritsisi ketään.
Kirkon takaosassa oli teos, jossa oli nainen – epäilen hänen olleen Maria. Kuiskasin kohteliaasti: “Päivää Maria”, sillä olimmehan hänen kodissaan.
Kirkon torniin olisi päässyt kiipeämään, ja ylhäältä olisi kuulemma avautunut upeat näkymät. Mutta noin neljänsadan portaan kiipeäminen ei juuri sinä päivänä houkutellut.
Yhteenvetona voin todeta, että Gdańskin matka oli onnistunut. Toisen maailmansodan museo oli vaikuttava, Sopotin vino talo näkemisen arvoinen ja vanhankaupungin arkkitehtuuri upeaa. Terasseja ja ravintoloita riitti, ja ruoka oli pääosin maistuvaa.
Miinuspuolena mainittakoon heinäkuun turistimäärä – vanhankaupungin kadut olivat päivisin täynnä väkeä. Mutta kun suuntasi hieman syrjemmälle tai lähti liikkeelle aikaisin aamulla, kadut olivat lähes aavemaisen tyhjiä.
Tähän päättyy matkamme Gdańskissa.
Muuta luettavaa:
Kommentit
Lähetä kommentti