Agia Marina, Kreeta – Parvekenäkymä, pyyhe-eläimiä ja täydellinen stifado

Oli heinäkuu 2022, kun minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme viikon lomalle Kreetan Agia Marinaan. Haniaankin tehtiin päiväretki, mutta siitä lisää toisessa tarinassa – tämä on kertomus siitä, miten yksi apina rakastui pyyhe-eläimiin ja kreikkalaiseen ruokaan.

Tällä kertaa hotelliin oli panostettu vähän enemmän. Heinäkuun helteissä ei jaksa paahtua koko päivää auringossa, joten ilmastointi oli enemmän kuin tervetullut – se oli elinehto.

Saavuimme huoneistohotelliimme Agia Marinassa, ja minä tein sen, mitä kuka tahansa järkevä apina tekee: ryntäsin suoraan parvekkeelle. Ja voi pojat mikä näkymä! Iso parveke, suora merimaisema ja sellainen panoraama, että siinä kelpasi hetki tuijotella. Olin huisin iloinen. Äiti ja Reissulasse näyttivät myös tyytyväisiltä, mutta eivät ehkä ihan yhtä dramaattisesti.

Totta kai seuraavaksi piti ottaa pakollinen turistikuva minusta. Se kuuluu asiaan.

Palattuani parvekkeelta olohuoneeseen huomasin jotain erikoista.

Pöydällä oli pyyhkeistä tehty… koira? Tai ehkä joku muu otus. En jäänyt analysoimaan liikaa, vaan hyppäsin sen selkään ja pyysin äitiä ottamaan kuvan. Tässä hotellissa ymmärrettiin selvästi apinoiden tarpeet.

Seuraavaksi suuntasin makuuhuoneeseen. Sekin näytti oikein mukavalta – ja mikä parasta, merimaisema jatkui myös sinne. Suuret lasiovet, koko huoneiston mittainen parveke… kyllä tällaisessa kelpaisi asua pidempäänkin kuin viikon.

Ja sitten taas uusi yllätys. Sängylle oli taiteltu lakanoista sydän. Tässä kohtaa olin jo varma, että siivooja oli jonkinlainen pyyhe- ja lakanataiteen mestari.

Seuraavana päivänä taideteokset jatkuivat. Nyt vastassa oli pyyhkeistä tehty joutsen… tai ehkä Loch Nessin hirviö. Vaikea sanoa. Mutta minä olin jälleen innoissani uudesta kaverista. Äiti kaivoi tipit esiin – hän on opettanut, että tippejä jätetään pitkin lomaa, ei vasta lopussa. Näin hyvä palvelu jatkuu, ja siivoojakin saa ansaitsemansa kiitoksen.

Mutta siirrytään hetkeksi huoneesta ulos ja koko maahan, eli Kreikkaan.

Kreikka on äidin ja Reissulassen suosikkimaita – ja syy löytyy lautaselta. He ovat käyneet aiemmin yhdessä ja erikseen muun muassa Ateenassa sekä saarilla Egina, Santorini, Kreeta, Kos ja Rodos. Kokemusta siis oli – ja odotukset korkealla.

Ja ne odotukset… ne täyttyivät.

Kreikkalainen ruoka on vaan niin hyvää. Kreikkalainen salaatti tuoreista vihanneksista, makea sipuli (mistä ihmeestä ne löytävät sellaisia sipuleita?), pehmeä feta, grillatut herkut ja pitkään haudutetut padat. Tarjolla on moussakaa, souvlakia, gyrosia, tsatsikia – ja ennen kaikkea stifadoa. Se on äidin ja Reissulassen ehdoton suosikki.

Heinäkuussa lämpötila nousi joka päivä hellelukemiin, joten päiväkävelyt kaupungilla eivät olleet ihan ykköshuvia. Sen sijaan kävelimme rannalla, jossa merituuli pelasti tilanteen.

Hotellin rannalla oli aurinkotuoleja ja varjoja, mutta jostain syystä emme viihtyneet siellä pitkään.

Sen sijaan löysimme kävelemällä Hanian suuntaan rauhallisemman rannan. Ei aurinkotuoleja, ei varjoja, ei tungosta – pelkkää rauhaa ja tuulenvirettä. Siellä oli hyvä olla.

Aamupalalla yksi asia nousi ylitse muiden: itse kasattu kreikkalainen salaatti. Se feta… mutta se sipuli! En ole koskaan syönyt niin makeaa sipulia. Suomessa sipuli lähinnä itkettää – täällä se sai hymyilemään.

Ja sitten taas takaisin pyyhetaiteeseen.

Huoneen siivooja teki joka päivä uuden teoksen. Joka päivä! Minä odotin niitä kuin joululahjoja. Hän ei ollut siivooja – hän oli taiteilija. Tapasin hänet muutaman kerran, ja olin melko varma, että hän piti minusta. Ja minä pidin hänestä. Hyvin toimiva suhde.

Loman aikana kävimme kahdesti ravintolassa nimeltä Gorgona. Ensimmäisellä kerralla olimme kolmestaan, toisella kerralla tapasimme siellä äidin tuttavan ja hänen miesystävänsä, jotka olivat myös lomalla Kreetalla. Maailma on pieni – ja ravintolat vielä pienempiä.

Tässä ravintolassa söimme yhden parhaista, ellei jopa parhaan stifadon ikinä. Valitettavasti siitä ei ole kuvaa, koska… no, söimme sen liian nopeasti. Klassinen virhe.

Ravintola sijaitsi meren rannalla, joten maisema, loma ja hyvä seura saattoivat vaikuttaa kokemukseen.

Toinen herkullinen muisto oli grillatut katkaravut eräästä rantaravintolasta. Hyvä ruoka ei ehkä ole kaikki kaikessa… mutta se auttaa huomattavasti.

Agia Marinan kadut tulivat nopeasti tutuiksi: kirkko, hautausmaa, supermarketteja, hotelleja, ravintoloita, baareja ja matkamuistokauppoja. Ei mitään yllättävää, mutta kaikki toimi.

Yhtenä päivänä päätimme hypätä turistijunaan. Se vei meidät mutkittelevia teitä pitkin ylös vuorille. Päivän kohokohtia olivat luostari ja – yllättäen – viininmaistelu. Aikuiset olivat tästä osiosta erityisen kiinnostuneita.

Eräänä aamuna äiti päätti, että nyt mennään kävelylle. Reissulasse ei innostunut ajatuksesta, varsinkaan kun reitti kulki ylämäkeen helteessä. Hän suuntasi rannalle, ja minä lähdin äidin mukaan.

Hetken kävelyn jälkeen löysimme kartan. Nyt olimme virallisesti kartalla – sekä kirjaimellisesti että henkisesti.

Kävelimme hiljaisia katuja, enimmäkseen ylämäkeen. Aamu oli jo kuuma, ja ihmiset olivat selvästi päättäneet pysyä sisällä. Näimme ehkä yhden tai kaksi ihmistä. Kissoja sen sijaan riitti.