Hania, Kreeta – Venetsialainen satama, historiaa ja hyviä istumapaikkoja

Oli heinäkuu 2022, kun minä, äiti ja Reissulasse olimme Kreetalla. Majoituimme Agia Marinassa, mutta yhtenä päivänä päätimme lähteä tutkimaan Hanian kaupunkia, johon oli matkaa sellaiset sopivat 8–10 kilometriä. (Juuri sen verran, että taksi alkaa tuntua helteestä johtuen erinomaiselta idealta.)

Bussi olisi kyllä kulkenut, mutta tällä kertaa mentiin tyylillä – eli taksilla.

Saavuimme kaupunkiin ja taksi jätti meidät keskustan tuntumaan. Ilmeisesti sama ajatus oli ollut muutamalla muullakin turistilla, sillä ensimmäinen aukio näytti siltä kuin siellä olisi ollut käynnissä kansainvälinen turistikokous. Mutta ei hätää – Hania ei ole pelkkä ihmismassa.

Hetken kävelyn jälkeen löysimme rauhallisempia kujia, joissa apinankin oli hyvä tassutella ilman ruuhkaa ja kyynärpäätaktiikkaa.

Hania ei ole mikään ihan uusi keksintö kartalla – tämä kaupunki on nähnyt enemmän historiaa kuin apina ehtii yhden lomaviikon aikana ymmärtää.

Kaupungin tarina alkaa jo tuhansien vuosien takaa muinaisesta Kydoniasta, ja sen jälkeen täällä ovat vuorotelleet roomalaiset, bysanttilaiset, venetsialaiset ja ottomaanit. Voi siis sanoa, että paikka on ollut suosittu jo ennen kuin Tripadvisor oli edes keksitty.

Erityisesti venetsialaiset jättivät jälkensä. He rakensivat sataman, jonka ympärille koko tämä kaunis sekamelska levittäytyy. Kapeita kujia, värikkäitä taloja ja kulmia, joiden takaa löytyy aina jotain uutta – tai sitten sama katu uudestaan, eri suunnasta.

Nykyään Hania on yhdistelmä historiaa ja lomatunnelmaa. Siellä voi kävellä vanhankaupungin kujilla, ihailla vanhaa satamaa ja samalla miettiä, että tässä samassa paikassa on joskus kävellyt roomalainen, venetsialainen kauppias ja ehkä joku ottomaanikin. Ja nyt siellä kävelee apina turistina kamera kädessä.

Aika hyvä porukka, jos minulta kysytään.

Lopulta päädyimme satamaan, ja siellä huomio kiinnittyi kahteen hieman erikoiseen kaveriin.

Ensimmäinen oli Yiali Tzami – kupolikattoinen moskeija, joka näyttää siltä kuin se olisi tullut Istanbulista ja päättänyt jäädä Kreetalle. Se rakennettiin 1600-luvulla ottomaanien aikana, ja nykyään se toimii näyttelytilana. Eli hengellisestä paikasta on siirrytty kulttuurin puolelle.

Toinen oli sataman vartija, Chania Lighthouse. Se seisoo sataman suulla rauhallisesti, kuin tietäen, että ilman sitä moni vene – ja turisti – olisi hieman hukassa. Majakan alkuperä juontaa venetsialaisten aikaan 1500-luvulle, mutta nykyinen ulkonäkö on pitkälti egyptiläisten käsialaa. Kyllä, egyptiläisten. Tässä kaupungissa kaikki ovat käyneet jättämässä käyntikorttinsa.

Majakka on yksi Hanian tunnetuimmista maamerkeistä, ja sinne johtava kävelyreitti on erityisesti iltaisin suosittu. Auringon laskiessa majakka näyttää siltä, että se yrittää vielä kerran muistuttaa: “Hei, minä olin täällä jo ennen teidän lomakuvianne.”

Kun satama oli kuvattu jokaisesta mahdollisesta kulmasta (ja yhdestä vähän mahdottomastakin), jatkoimme perinteiseen lomatyyliin: kävelimme, eksyimme, löysimme uudelleen ja pysähdyimme välillä toteamaan: “Tämä on kyllä kiva paikka.”

Kun kujat oli koluttu, kaupat tutkittu ja askelmittari alkanut huolestua, oli aika siirtyä päivän tärkeimpään nähtävyyteen: istumaan.

Löysimme paikan Venetsialainen sataman laidalta, värikkäiden talojen edestä. Istuimme alas, tilasimme juotavaa ja aloimme korjata nestetasapainoa, joka oli päivän aikana päässyt hieman… epätasapainoon. Meri kimalteli, veneet keinuivat ja elämä tuntui juuri siltä miltä sen kuuluukin lomalla tuntua.

Mutta kuten arvata saattaa, tämä oli vasta alkua.

Hetken istumisen jälkeen katseet siirtyivät seuraavaan loogiseen kohteeseen: ruokaan.

Eikä tarvinnut lähteä kauas. Samalla kadulla odotti ravintolan terassi, joka käytännössä huusi: “Tulkaa tänne.” No mehän mentiin. Tilattiin ruokaa, nautittiin illasta ja todettiin jälleen kerran, että kreikkalainen keittiö ei petä.

Ilta alkoi hiljalleen muuttua siniseksi hetkeksi. Taivas pehmeni, valo himmeni ja satama sai aivan uudenlaisen tunnelman. Paikka näytti siltä kuin joku olisi lisännyt siihen vielä yhden kerroksen lomataikaa.

Siinä me istuimme – minä, äiti ja Reissulasse – hyvän ruoan, juoman ja maiseman äärellä.